ilouutinen kirjojen ja lehtien ystäville – kirjakauppa nide avasi liikkeensä fredalle

Sunday Blondie

Ilouutinen kaikille Helsingissä asuville kirjojen, lehtien ja hauskojen paperituotteiden ystäville: Fredrikinkadulle on avautunut uusi kirjakauppa!

Perjantaina ovensa avannut Nide keskittyy tarjoamaan asiakkailleen kiinnostavaa, massasta poikkeavaa luettavaa. Vaikka valikoimasta löytyy myös esimerkiksi Ilkka Remeksen kaltaisten bestsellerien hittiteoksia, pääpaino on ajankohtaisissa ja ajatuksia herättävissä julkaisuissa.

Tukholman mahtavassa Papercut-kirjakaupassa käyneenä olen usein ajatellut, että Helsinki tarvitsisi pikimmiten vastaavanlaisen pienen, erikoisempiin kirjoihin ja aikakauslehtiin keskittyneen kirjakaupan. Ja nyt toiveeni on kuultu, hurraa!

Liikkeen toisen omistajan Joose Siiran mukaan Tukholman Papercut onkin ollut yksi Nide-kirjakaupan innoittajista. Nide ei pyri kilpailemaan hinnoissaan markettien tarjonnan kanssa, vaan omasta mielestäni paikan henki on less is more -tyylinen.

Kirjakaupan lehtitarjonta houkuttelee paikalle myös etenkin muoti- sekä lifestyle-lehtien ystäviä. Niteen valikoimasta löytyy esimerkiksi suosikkilehteäni Kinfolkia sekä monia muita muutaman kerran vuodessa ilmestyviä aikakauslehtiä. Maanantaina hyllyssä oli esillä ainakin seuraavia julkaisuja: SSAW, Hello Mr., Makeshift, Purple Fashion, Artforum sekä Creative Review.

Koska liike on avattu vasta muutama päivä sitten, tulee tarjonta vielä jatkuvasti kasvamaan tulevien viikkojen aikana. Esimerkiksi muutamat lehtitilaukset olivat omilla teillään. Tulevana vuonna Nide aikoo avata myös oman nettikauppansa.

Kirjojen ja lehtien lisäksi liikkeestä löytyy kelpo valikoima hupaisia kortteja (tällä hetkellä tarjolla on esimerkiksi Tove Janssonin piirtämiä Muumi-aiheisia joulukortteja), lahjapakettikortteja, kalentereita sekä muistikirjoja.

Nide avasi kirjakauppansa juuri sopivasti joulumyynteihin: täältä onkin helppo löytää lahja niin itselleen kuin puolisolle, sisaruksille, vanhemmille tai isovanhemmille. Niteestä löytyvät myös ketjukirjakauppojen valikoimasta poikkeavat kirjat perheen pienimmille ja sukulaislapsille – kirjakaupan takaosasta löytyy oma, lapsille varattu lukunurkkauksensa kirjahyllyineen.

Nide
Fredrikinkatu 35
Ma–pe 10–19, la 10–17

bloglovin instagram / pinterest

// Ahoy bookworms and magazine lovers – I’ve got great news for you! Bookstore Nide opened its store on Fredrikinkatu last Friday. Nide offers a wide selection of interesting, current books and gorgeous lifestyle magazines – my all-time-favorite Kinfolk, for example. So go check it out! It’s also a great place to find some exciting Christmas presents, as well.

 

Kommentit

Mikko Antero
silent shout

Oi kiitos tästä vinkistä! Valikoima kuulostaa herkulliselta :)

Ei plagionnille (Ei varmistettu)

Vaatimus on ehdoton
Vaaditaan, että Johanna Katja Tallqvistin Maa 2 kirja poistetaan myynnistä välittömästi. Johanna Katja Tallqvist on varastanut kirjan nimen ja suurimman osan ideasta toiselta kirjailijalta.
Kirjaa ei pidä myydä enää, eikä sitä saa pitää esillä missään kirjakaupoissa netissä taikka muualla.
Katsotaan että hän on rikkonut tekijänoikeuksia. Myöskään töistä kirjaa samalla nimellä ja aiheella hän ei saa kirjoittaa. Asian voi tarkistaa googlaamalla MAA 2, niin kärsikirjoitus ja kirja on amerikkalainen, josta on jo tehty televisiosarja. Tieto löytyy wikipediasta https://fi.wikipedia.org/wiki/Maa_2, Ei ihmekkään se oli omakustantainen, koska ei sitä ole kukaan kustantamo halunnut kustantaakkaan.

Leena Lemart

Hanna K
Sunday Blondie

Herkullinen on todellakin oiva sanavalinta kuvailemaan Niteen tarjontaa! Kiva kuulla, että vinkistä oli sulle iloa. Itse aion suunnata kirjakauppaan säännöllisesti lehtiostoksille... :--)

miiajohanna
miiajohanna

Tuo on niin ihanan näköinen kauppa! Vielä en ole ehtinyt tutustumaan, aikomus kyllä on.

Ihanaa alkanutta vuotta Hanna <3

Miia

Hanna K
Sunday Blondie

Niteessä on mahtava valikoima! Käy vaikka viikonloppuna tutustumassa, kun on enemmän aikaa, ja voit rauhassa selailla kirjoja. :--)

Itse käväisin Niteessä juuri tänään, sillä etsin edelleen uutta kalenteria. Ja sieltähän se löytyi, Moleskinen klassikko, joskin erä ehti liikkeeseen vasta tänään iltapäivällä. Huomenna käyn nappaamassa kalenterin mukaani!

Kaunista alkanutta vuotta myös sinulle, Miia! Sait hymyn huulilleni! ♡♡♡

miiajohanna
miiajohanna

Oi! Pakko piipahtaa siellä! Tänään en ehtinytkään. 

Ja ompa ihana kuulla, että sain hymyn huulillesi! Niin sinäkin tällä blogillasi. 

<3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.