pientä luksusta arjen keskelle – brasserie kämpin sunnuntaibrunssilla

Sunday Blondie

Näyttäisi siltä, että Brasserie Kämpistä on vähitellen muodostumassa yksi Helsingin luottoravintoloistani.

Viime aikoina Kämpissä on tullut käytyä useasti – muun muassa eilen illalla drinkeillä tyttöjen kanssa, kun vietimme ystävämme Jennan 25-vuotissyntymäpäiviä. Viime sunnuntaina pääsimme puolestaan poikaystäväni kanssa testaamaan Brasserie Kämpin sunnuntaibrunssin. Sillä mikä olisikaan parempi tapa viettää sateinen sunnuntai, kuin herkutella mahtavalla luksusbrunssilla?

Kuten olen jo aiemmin todennut, rakastan Kämpin vanhan ajan tunnelmaa. Fiilistelen joka kerta painavista puuovista sisään astuessani eteen avautuvaa, mahtipontista portaikkoa ja jykeviä kivipilareita. Ihastelen kerta toisensa jälkeen myös katossa kimaltavia, tuhansia eri värejä loistavia kattokruunuja, joita on ripustettu etenkin baarin puolelle säästelemättä.

Kämpin brunssi on vähintään yhtä runsas kuin ravintolan sisustus. Sunnuntaibrunssin hinta on 39 euroa, cavan kanssa 45 euroa. Itse aamiaispuoli on vähäisemmässä osassa kuin monella muulla brunssilla, sillä etenkin salaatteihin, lämpimiin ruokiin ja jälkiruokiin on panostettu. Siksi brunssi käykin hyvin lounaasta.

Alkupaloiksi tarjolla oli useaa erilaista salaattia (mm. herkkusieni-kikhernesalaattia, varhaisperuna-parsasalaattia), erilaisia kalaruokia sekä leipälajitelma tuorejuustolevitteen, voin ja marmeladien kera. Kalansyöjänä ihastuin etenkin Kämpin voimakasmakuiseen sinappisilakkaan, sipuli- sekä madeirasilliin ja fenkoliloheen.  Myös alkuruokapöydän viikunan kanssa tarjoiltu bayonnekinkku oli ihanaa.

Kuohuviinilasien kilistelyn ja alkuruokien jälkeen oli aika siirtyä pääruokaan. Itse otin lämpimiä ruokia vain maistiaisten verran, sillä alkuruokapöytä itsessään oli jo varsin täyttävä – pitihän jälkiruoillekin jättää tilaa.

Pääruoaksi tarjolla oli haudutettua karitsan niskaa ja vadouvan-voita, gruyère-juustolla gratinoitua paprika-perunmunakasta ja sienilasagnea. Lisäksi lisukkeena oli lämpimiä vihreitä neulapapuja ja paahdettua mantelia, tilliperunoita sekä paahdettua porkkanaa ja kevätsipulia.

Etenkin sienilasagne vei kielen mennessään, ja ajattelin oitis, että sitä olisi hauskaa kokeilla kokkailla kotonakin. Karitsa oli hautunut ihanan mureaksi ja suli suussa, joskin mausteita olisi voinut olla enemmänkin. Paahdetut porkkanat, kevätsipuli ja tilliperunat toivat kokonaisuuteen kesäistä raikkautta.

Ja ne jälkiruoat – oih. Juuri jälkiruoat nostavat Kämpin brunssin Helsingin parhaimpien joukkoon. Hedelmiä, juustoja, kirsikkahilloketta, raparperi-omenapiirasta, pannukakkuja ja appelsiini-vaniljakastiketta, marinoituja mansikoita ja marenkia, kookosvanukasta, aprikoosi-suklaakakkua, keksejä ja macaron-leivoksia… Joko iski makeannälkä?

Suloisesti suussa sulavat, pastelliset macaron-leivokset ovat suosikkejani, mutta syön niitä varsin harvoin. Siksi olikin hauskaa, että Kämp oli valinnut juuri macaron-leivokset jälkiruokapöytäänsä. Macaron-leivoksia on kuitenkin monenlaisia – on parempia, ja on huonompia. Kämpin macaron-leivokset ovat parhaimpia, joita olen koskaan maistanut. Valkoisessa leivoksessa maistui vahvasti vanilja, pinkissä vadelma. Täyte oli täyteläisen pehmeää ja tuoretta.

Otin maistelulautaselle vähän kaikkia jälkiruokia, ja voin valehtelematta todeta, että jokainen niistä maistui taivaalliselta. Pannukakku oli suloisen pehmeää, suklaakakku todella suklaisaa, raparperi-omenapiiras suussa sulavaa. Marinoidut mansikat sopivat parhaiten yhteen juuri pannarin kanssa.

Kokonaisarvioni Brasserie Kämpin brunssista? Erinomainen. Hintansa vuoksi moni saattaa epäröidä Kämpin brunssia, mutta suosittelen suuntamaan ravintolaan etenkin silloin, kun kyseessä on juhlat, esimerkiksi syntymäpäivä tai valmistujaiset.

Vaihtoehtoisesti brunssille kannattaa lähteä sateisena kesäsunnuntaina – sinä sunnuntaina, kun kaipaa elämäänsä pientä luksusta.

Brasserie Kämp
Pohjoisesplanadi 29
Sunnuntaibrunssi kello 12–16

bloglovin / instagram / pinterest

Yhteistyössä Brasserie Kämpin kanssa

Kommentit

Jerry / Pako Arjesta (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/pakoarjesta/

Kivaa oli kuulla, millainen brunssi todellisuudessa oli :)! Eipä näytä tuottavan pettymystä. Brunssi on ollut pitkään to do -listalla, joten sinne on pakko päästä lähiaikoina. Nälkähän tässä tuli :).

Hanna K
Sunday Blondie

Ihana juttu, että postauksesta oli sulle iloa! Kämpin sunnuntaibrunssi on kyllä varma valinta. Ruoka oli laadukasta ja kokonaisuudet harkittuja – etenkin jälkkäripöytä vei kielen mennessään. ♡ Suosittelen lämpimästi, sinne vain herkuttelemaan puolison kanssa! :--)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.