the place i'll miss the most – cafe kokko

Sunday Blondie

Kävimme eilen kahvittelemassa ihanan Sarandan kanssa Kalevankadun Cafe Kokossa, joka sulkee ovensa tänään.

Raakakakuistaan tunnettua kahvilaa jää ikävä, joskin Helsingistä saa jo useasta kahvilasta mahtavia raakaleivonnaisia. Herkullisia kakkuja, kahveja ja teelaatuja tärkeämpää Kokossa onkin ollut aina mielestäni hyvä fiilis: kahvila on ollut aina lämmin, vastaanottavainen, kotoisa. Iso olohuone keskellä kaupunkia, jossa on ollut hauskaa nähdä ystäviä, tehdä töitä tai syventyä rauhassa kirjaan.

Haikeasta tunnelmasta huolimatta meidän pöydässämme riitti iloa ja naurua. Sarandan kanssa hengaillessa ei voi olla kuin hyvällä tuulella! Olen itse luonteeltani positiivinen, ja siksi viihdynkin parhaiten elämänmyönteisten tyyppien seurassa. Bloggaaminen on tuonut elämääni useita mahtavia ihmisiä, jotka jakavat kanssani samat intohimon kohteen. Ystäviä, joita on ihanaa tavata arjen kiireiden keskellä.

Viimeisen ehtoollisen kakkupalat olivat tietysti syntisen hyviä. Sarandan suklaa-minttukakku oli suussasulavan pehmeää, joskin varsin makeaa – mitään ei kuitenkaan jätetty lautasille, onneksi ystävä auttaa toista hädässä. Oma mustikka-juustokakkuni oli ihanan raikas. Sen verran tuhteja Kokon herkut kyllä ovat, ettei tarvitse hetkeen raakakakkuihin koskea. (Ainakaan tänään.)

Aivan kokonaan Kokon kakut eivät katoa Helsingin kartalta, sillä yrittäjät pyörittävät yhä catering-bisnestä ja aikovat osallistua erilaisiin pop-up-tapahtumiin. Vielä ei ole siis hyvästien aika – ainoastaan pienen breikin.

bloglovin / instagram / pinterest / snapchat @hannakarppa

// Yesterday me and Saranda had a nice afternoon at one of my favorite cafes, Cafe Kokko, which will be closing its doors today. Cafe Kokko is famous for its gorgeous, tasty raw cakes, and luckily the owners will continue with their catering business and attend to pop up events. The cakes were amazing as usual: chocolate-mint cake soft and sweet, blueberry cheesecake fresh and homelike. But besides the pretty cakes and great green tea, I've always loved the cozy athmosphere of Cafe Kokko: every time entering the cafe feels like coming home.

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

Heh, asun ihan ns kulman takana, enkä oo vielä ees ehtinyt käymään paikassa! :) Upeelta näyttää, ja ihanat kuvat! 

Hanna K
Sunday Blondie

No voi itku! Taisit nyt sitten missata Cafe Kokon ihanuudet, vai kävitkö kahvilassa vielä perjantaina? Mutta ei huolta, Helsingistä löytyy nykyään niin monta ihanaa raakakakkukahvilaa, ettei kenenkään tarvitse jäädä nuolemaan näppejään ;--)

Mia K.
Voi taivas

Enpä käynyt :)

Oon ns kahviaddikti ja ilman sitä en voi vaan elää, mutta nuo raakajutut ei sit oo oikeen my things ;) mutta joo, helsinki on täynnä ihanuuksia! 

Hanna K
Sunday Blondie

Haha, ymmärrän! Raakakakut ovat ihan oma maailmansa ja maistuvat monesti jopa makeammilta kuin ns. "normikakut"  siksi ne eivät olekaan ihan kaikkien makuun. Ei näitä kovin paljoa napaansa pysty vetämäänkään! :--D 

Saranda
Tyhjä ajatus

Aww ihana sinä ja wow näistä kuvista tuli kivat <3

Hanna K
Sunday Blondie

Sun kanssa on aina ihana kahvitella ♡ Ensi kerralla testataan jokin toinen raakakakkumesta! ;--)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.