terveellistä pikaruokaa – ravintola soma villitsi punavuoren sushiburritoillaan

Sunday Blondie

Jos ette tätä vielä tienneet, niin kerrottakoon, että olen suuri sushin ystävä. Huge fan.

Siksi lähdinkin lauantaina innoissani testikäynnille viime viikolla Fredalla ovensa avanneeseen Ravintola Somaan, jota pyörittävät Sami ja Sedin ovat tuoneet San Franciscosta raikkaan tuulahduksen Helsingin ruokaskeneen: sushiburritot.

Lauantaina pienessä ravintolassa kävi kova kuhina, kun ihmiset tulivat kurkistamaan uuteen ravintolaan ja maistelivat herkullisia sushiburritoja. Työntekijöitä oli kuitenkin paljon, ja burritojen tekeminen onnistui näppärästi. Näin ollen odottelua kesti vain muutaman minuutin.

Ravintola Soma tarjoaa seitsemän erilaista burritovaihtoehtoa, joiden ytimessä ovat tofu (vegaani), kana, porsas, jättirapu, munakas (kasvis), naudanliha tai lohi. Kaikki tuotteet ovat gluteenittomia ja maidottomia. Itse annan pointseja etenkin siitä, että jokaisessa tuotteessa pääosassa ovat kuitenkin tuoreet, herkulliset kasvikset kuten idut, porkkana ja kaali.

Juomavaihtoehtona on niin limsaa kuin jääteitä, joita oli saatavilla kolmea eri makua: applsiinirooibosta, kiinanruusua sekä vihreää teetä.

Valitsimme poikaystäväni kanssa testattavaksemme lohi- ja katkarapuburriton sekä molemmille vihreän teen. Onneksemme ikkunapöydästä vapautui juuri sopivasti kaksi tuolia, joille istuuduimme odottamaan lounastamme kaikessa rauhassa.

Burritot olivat kertakaikkisen herkullisia! Tuoreet kasvikset rouskuivat ihanasti hampaissa, riisi oli pehmeää ja tulinen kastike toi burritoon sopivasti potkua. Jäätee oli raikasta, ja eikä juoma ollut liian makeaa, toisin kuin monet kaupasta saatavat verrokkinsa.

Soman burritoissa on kaksi hienoutta: ensinnäkin burritot jaetaan aina kahteen osaan, jolloin eri makuja on helppoa testata kaverin kanssa. Toisekseen burritot pakataan käteviin pahvipakkausiin, joissa ne on helppo kuljettaa mukana – myös silloin, kun kaikkea ei jaksa heti syödä, sillä pakkaus on uudelleensuljettavissa. Take-away ruoka ei ole koskaan ollut näin yksinkertaista!

Koska majoneeseissa käytetty kananmunan keltuainen on kuumennettu, tuotteet säilyvät tarvittaessa pidempäänkin. Söimme burritot Somassa yhden aikaan päivällä, ja otin toisen puolikkaan mukaani töihin. Niinpä sain nautiskella ihanaa sushiburritoa vielä illallakin – ja se vasta piristi toimituksessa vietettyä lauantai-iltaa.

Kiitokset Samille ja Sedinille ihanasta, iloisesta palvelusta! Somasta ei voi kuin poistua vatsa täynnä ja hymy huulillaan. ♡♡♡

*Yhteistyössä Ravintola Soman kanssa

Ravintola Soma
Fredrikinkatu 27
Ma–pe 11–21, la 12–21

bloglovin instagram / pinterest

// This might be one of the greatest things ever invented: SUSHI BURRITO. And you can get them now in Helsinki, too! As I'm a huge fan of sushi, I was super excited to test Restaurant Soma's sushi burritos and iced green tea last Saturday. There are seven different burritos, so everyone from vegans to vegetarians can find their own. These treats are also both gluten and dairy free. Healthy, delicious and fun – what more do you need from lunch? ♡♡♡

 

 

Share

Kommentit

Marie (Ei varmistettu) http://vinopino1.blogspot.com

Onpas Soman nimi! Ja nuo burritot näyttää ihan tosi herkuille, nam! En ole koskaan syönyt sushia, noista voisi ehkä aloittaa "tutustumisen"? :)

Hanna K
Sunday Blondie

No älä, aivan ihana! ♡ Soman sushiburritot ovat kiva tapa tutustua sushiin: mikäli et pidä raa'asta kalasta, voisit kokeilla alkuksi kasvis- tai lihaversiota. :--) Itse rakastan kalaa ja vegeruokaa, joten maistamamme katkarapu ja lohi upposivat kuin häkä! ☆

Susann
Eleganssi

Oi, tuonne on päästävä!

Hanna K
Sunday Blondie

Tosi kiva uutuus Helsingissä! Sushi-lover tykkää ♡♡♡

Mrs Suvi (Ei varmistettu) http://mrssuvi.com

Siis wau! Kävelin juuri viikonloppuna tuosta ohi ja ihmettelin, mistä on kyse. Näyttää todella herkulliselta. Harmi, että tuollapäin tulee harvemmin liikuttua, mutta pakkohan tuota on päästä maistamaan :)

Hanna K
Sunday Blondie

Ensi kerralla, kun liikut Punavuoren alueella, käyt sitten testaamassa! Ruoka oli ihanaa: runsaasti kasviksia ja puhtaita makuja. Mainio lounaspaikka! Musta kivointa oli juuri se, että burriton voi halutessaan jakaa frendin kanssa tai tehdä vaihtarit. :--)

Kommentoi