why join the navy when you can be a pirate

Sunday Blondie

Otsikko kertoo jo olennaisen: kävimme muutama viikonloppu sitten poikaystäväni kanssa aamiaisella Annankadulla elokuussa ovensa avanneessa kahvilassa, jolla on pitkä mutta hauska nimi – Why join the navy when you can be a pirate.

Nyt-liitteen mukaan kahvilan nimi on lainaus Steve Jobsilta ja yritys erottautua massasta. Why join:in tapauksessa nimi ei ole kuitenkaan enne, sillä suureksi pettymykseksi kahvila ei tarjoa asiakkailleen mitään uutta tai erityistä, vaan perusvarmaa joskin hyvää ruokaa.

Tarjolla on erilaisia täytettyjä leipiä, bageleita, smoothieita, mehuja sekä power shotteja. Smoothieilla on hauskat nimet: on Aino-Liisaa, Ritvaa, Juhaa sekä Mikkoa. Itse päädyn pitkän harkinnan jälkeen Heidiin, joka pitää sisällään banaania, hunajaa, mantelimaitoa sekä appelsiinimehua.

Syötäväksi nappaan bagelin, jonka välissä on juustoa sekä salaattia ja kurkkua. Poikakaveri puolestaan valitsee listan täytetyistä leivistä runsaamman Isabellan parmankinkulla, tomaatilla, parmesaanilla ja rucolalla.

Ruoissa ei ole mitään valittamista, joskaan ei myöskään hehkuttamista: kaikki on hyvää ja tuoretta, nälkä lähtee varmasti. Oma bagelini on hieman kuiva, eikä leipä itse asiassa ole varsinaisesti bagel, vaan tavallinen sämpylä. Poikakaverin täytetty leipä on lämmin, mikä tekee leivästä tavallista maukkaamman.

Kahvilan sisustus on mukavan simppeli, avointa tilaa on paljon. Seinällä loistaa kirkas kahvilan nimeä kantava putkilamppu, pöydät ovat kuparia, muutamat tuolit pöytien sävyyn sopivasti metsänvihreitä.

Suuret ikkunat antavat hyvän näkymän Annankadulle ja Eerikinkadulle, ja etenkin ikkunapöydässä istuessa on hauskaa katsella ulkona ohi kulkevia ihmisiä. Talviseen, pimeään vuodenaikaan Why join:issa on kuitenkin miellyttävän hämyisä tunnelma. Taustalla soivat Bon Iverin ja Paloma Faithin unenomaiset sävelet, ainoastaan kulmapöydän tyttöryhmän naurunpyrskähdykset rikkovat rauhallista kahvilaa.

Parasta Why join:issa taitaa olla kahvilan sijainti. Kahvilasta ei tullut tällä kertaa suosikkini, mutta voisin poiketa sinne uudelleenkin, mikäli joskus liikun nälkäisenä Annankadun suunnalla.

Why join the navy when you can be a pirate
Annankatu 28
Ma–pe aamukahdeksasta lähtien, la aamuyhdestätoista lähtien

bloglovin instagram / pinterest

Share

Kommentit

Mrs Suvi (Ei varmistettu) http://mrssuvi.com

Moikkis! Löysin juuri blogisi ja sinulla onkin ihania juttuja täällä Helsingistä <3 Tässä kahvilassa on muuten illalla tosi hyviä cocktaileja ja tunnelmakin oli kivan rento.

Hanna K
Sunday Blondie

Moikka Suvi! Aivan ihanaa kuulla, että olet löytänyt tiesi tänne blogiin ♡ Pahoittelen, että vastaan kommenttiisi vasta nyt – toisinaan Lily ilmoittelee kovin huonosti näistä kommenteista, ja jotakin jää huomaamatta! Päädyin tänään selaamaan vanhoja blogitekstejä, ja bongasin nyt itse kommenttisi. :--)

Olen lukenutkin, että Why Join:issa olisi hyviä cocktaileja! Pitää joku kerta käydä ehdottomasti testaamassa niitäkin. Kiitos vinkistä! ♡

kyselijä (Ei varmistettu)

Moikka! Oon itse 16-vuotias ja netistä tulee vastaan vähän ristiriitaista tietoa. Eli onko tää paikka nyt baari vai kahvila? :--D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.