Ladataan...

Vielä kuukausi jäljellä. Enää kuukausi jäljellä.

Kuten kerroin, on minulla aika plastiikkakirurgin vastaanotolle 5.12. Siihen on aikaa tasan kuukausi. Edellisestä kirjoituksestani on kulunut seitsemän viikkoa. Tässä välissä olen

- käynyt töissä, kuten kaikki muut ahkerat veronmaksajat
- Pakannut, siivonnut ja muuttanut
- sairastanut napakan flunssan, joka vaati sairaslomaa töistä
-...ja heti sen perään niksautin selkäni, jonka johdosta kävelin pari päivää vinossa kuin Baabelin torni
- aloittanut lenkkeilyn uudestaan
- tehnyt kovaa mielikuvaharjoittelua sen suhteen, että saisin motivoitua itseni jälleen kuntosalille

Koska yhdistän selkävaivani vahvasti rintavarustukseeni, ja sen aiheuttamiin ryhtiongelmiin ja lihaskipuihin, voisin puhua selkävaivoistani muutaman sanan.
Lukioikäisenä sain joitakin kertoja vuodessa, välillä tiheämmin, välillä harvemmin viiltäviä kipuja alaselkääni. Kipu tuntui keskellä alaselkää voimakkaana, viiltävänä puukoniskumaisena kipuna. Kivun yhteydessä jalat lähtivät alta, enkä kyennyt olemaan seisaaltaan noin puoleen tuntiin. Pahin kipu hävisi hetken kovalla lattialla makoilun jälkeen, jonka jälkeen kykenin kävelemään lähes normaalisti. Pari päivää meni yleensä kipuja kuulostellessa liikkumisen yhteydessä. Vaivat hävisivät yhtä nopeasti, kuin ne tulivatkin. Näiden lisäksi koin ajoittain alaraajaan säteilevää iskiaskipua oikeassa pakarassani. Vaivat hävisivät noin neljäksi vuodeksi, kunnes tänä vuonna olen joutunut selkäkipujen uhriksi pariin otteeseen.

Tämän vuoden puolella eräänä toukokuisena päivänä lajittelin pyykkejä vessassamme. Olin latomassa likaisia pyykkejä pyykkikopasta kassiin kevyesti kumartuneena, kun tunsin voimakkaan, viiltävän muljahduksen oikealla puolella alaselässäni. Tämän jälkeen alaselässä alkoi tuntua suhteellisen voimakasta painetta. Säikähdin itselleni outoa tuntemusta. Hetken aikaa ihmeteltyäni alaselkä alkoi kipeytyä niin kovin, että liikkuminen tuntui suorastaan mahdottomalta.
Menin sänkyyn pitkälleni, itkemään. Jalkojen nostaminen koukussa vatsan päälle teki kipeää, eikä pehmeällä alustalla makoilu tuntunut hyvältä. Siirryin makaamaan lattialle, jalat 90 asteen kulmassa sohvan päällä leväten. Se oli ainoa asento, jossa kipua ei tuntunut. Makoilin lattialla tovin kuulostellen oloani. Kipulääkkeen toivossa oli pakko punkea itsensä lattialta ylös. Kaikki kiertoa aiheuttava liike vihlaisi selässä.
Hyvällä kipulääkeloudauksella kipu alkoi laantumaan, muttei hävinnyt kokonaan. Soitin samantien työterveyteen, jonne sain ajan iltapäiväksi. Työterveydestä lähdin sairaslomalappu kädessäni kohti kotia odottamaan muutaman päivän päästä olevaa fysioterapeutin aikaa.
Fysioterapeutin käynti oli varsin hyvä, ja sain sieltä jumppaohjeita kotiin (joiden tekemisen unohdin heti, kun selkä parani). Kävin samaisen fysioterapeutin luona vielä kontrollikäynnillä sen jälkeen, kun olin jo palannut töihin. Tästä episodista parantumiseen meni yhteensä 10 päivää, jonka aikana selkä oli hyvin jäykkä.

Vastaavanlainen kipukohtaus toistui viime viikolla, kun olin töissä laittamassa kirjaa kirjahyllyyn kevyesti kumartuneena. Alaselässä oikealla puolella tuntui hyvin tutun oloinen muljahdus, jonka johdosta tiesin hyökätä samantien lattialle makaamaan. Sama kaava toistui: hitaasti lattialta ylös ja kipulääkettä naamariin. Lähdin töistä kotiin potemaan. Tällä kertaa vahingosta viisastuneena pysyttelin kotona lähes jatkuvasti pienessä liikkeessä niin kauan, kunnes selkäni alkoi tuntua väsyneeltä tai kipeältä. Kävimme mieheni kanssa myös kaupassa ja laahustin omaa tahtiani hänen perässään. Tästä episodista toivuin ihme kyllä kolmessa päivässä ja töihin paluu tapahtui huomattavasti nopeammin edeltävään kertaan nähden.

Näistä selkävaivoista en muistanut puhua työterveydessä, mutta aion ehdottomasti mainita nämä kirurgilleni. Viime viikkoisen kipuilun jäljiltä olen pitänyt tarkemmin huolta siitä, että istuessani olen mahdollisimman hyvässä asennossa ja näyttöpäätteen edessä ei tulisi röhnötettyä miten sattuu. Pelkään selkävaivojen uusiutumista aivan älyttömästi, sillä sitä tuntee itsensä niin vajavaiseksi, kun kävely ja normaali liikkuminen eivät onnistu. Olin onneni kukkuloilla, kun pääsin ensimmäistä kertaa lenkkeilemään nuhan ja selkävaivojen jälkeen. Kuntosaliharjoittelu on saatava takaisin säännöllisesti viikko-ohjelmaan, jotta saisin vahvistettua korsettini lihaksia.

Muita selkävaivaisia?

Share

Ladataan...

Kaikki muut asiat elämässäni unohtuivat siinä hetkessä, kun kello 15:56 avasin kotiovemme ja jalkojeni edessä oli kirje sairaanhoitopiiriltä. Tiesin, ettei se voinut olla mikään muu, kuin jompi kumpi  seuraavista: 1) Tieto siitä, että lähetteeni on vastaanotettu (Facebookin vertaistukiryhmässä joku kertoi saaneensa tällaisen kirjeen), 2) Kutsu kirurgin vastaanotolle. Aavistuksen hikoilevin kätösin revin kirjeen auki.

Ilokseni sain todeta, että kirje kertoi minulle tulevan vastaanottoajan ajankohdan! Saan kai olla hieman pahoillani siitä, että siihen on aikaa vielä 11 viikkoa ja kuursi päivää? Olen tainnut mainita aiemmin sivulauseessa, etten ole maailman paras ihminen odottamaan asioita. Hyvää ystävääni siteerateksani, "Asioiden olisi pitänyt tapahtua jo eilen".

Kaikesta odotusharmituksesta huolimatta olen äärimmäisen iloinen siitä, että lähetteeni käsittely ja vastaanottoajan saaminen ovat menneet hoitotakuun määrittämissä aikarajoissa. Ai mikä hoitotakuu? Lukaise ihmeessä lisää Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta: http://stm.fi/hoitotakuu. Ja eritoten hyvää aikaa harjoitella peilin edessä vakuuttava myyntipuhe kirurgia varten. Hehe.

Utelias kun olen, Googletin vastaanottavan plastiikkakirurgin nimen. Hänen erikoisalaansa ovat erilaiset rintaoperaatiot. Tämä tieto teki minut hyvin iloiseksi. Anoppikin entisenä poliklinikkasihteerinä tiesi sanoa, että lääkäri on asiansa osaava.

Karkeasti voitaisiin ajatella, että jos saan myönteisen leikkauspäätöksen ja kaikki sujuisi hoitotakuun aikarajojen sisällä, minut leikattaisiin ensi vuoden kesäkuun puoliväliin mennessä. Uskotteko, että mahanpohjassa käy aikamoinen myllerrys tällä hetkellä? Tiedän, että minut voidaan kirurgin toimesta torpata vielä, mutta tämän asian suhteen olen päättänyt pysyä positiivisena ja välttää turhaa märehtimistä ja murehtimista. Sillä en saavuta yhtään mitään!


Taidan nyt idioottihymy naamallani lähteä siivoamaan makuuhuoneen kaappeja ja käyttää tämän hyväntuulisuuspuuskan hyödyksi!

Olen havainnut, että teitä on kertynyt sinne ruudun taakse jonkin verran. Olisiko teillä toiveita blogikirjoituksista? Mitä haluaisitte minun kertovan itsestäni? Tuleeko mieleen aiheita, joista haluaisitte minun keskustelevan kanssanne?

 

Share

Ladataan...

Varoitus! Saattaa sisältää tissejä. Rintoja. Kannuja. Meloneita.

On kulunut kuukausi siitä, kun varasin ajan työterveyslääkärille. Elokuun 23. päivän odottaminen tuntui ikuisuudelta. Odottamisen aikana ehdin jo jänistämään muutamaan otteeseen. Ahdistumaan nukkumaan mennessä päähän tulvivista ajatuksista. Olenko hätiköinyt liikaa? Mitä jos minut torpataan tyystin? Onko tämä sittenkään hyvä ajatus?

Vertaistuki on ollut erinomainen apu epävarmuuden tunteen selättämisessä. Kerroin leikkaussuunnitelmistani äidilleni, siskolleni, isoäidilleni, anopilleni, miehelleni ja muutamalle lähimmälle ystävälleni. Kaikki ottivat uutisen positiivisella mielellä vastaan ja kannustivat jatkamaan prosessissa eteenpäin. "Toivon todella, että saisit leikkauksesta avun", sanoi äitini. "Mitä ikinä teetkään, minä olen tukenasi", mieheni lausahti halauksen ja suukon saattelemana.

Tämän hetkinen tilanne: 65I ja päänsäryt.

Koitti työterveyslääkäri ajan ja marssin paikalle aavistuksen hermostuneena. Olin paikalla hyvissä ajoin. Kävelin varmoin askelin, mieli villihevosen lailla laukaten tyhjään odotushuoneeseen ja istuin penkille vastaanottavan lääkärin huoneen oven eteen. Odotin. Aikani alkuun olisi vielä viisi minuuttia. Jokainen minuutti tuntui venyvän kuin pureskeltu purukumi. Hermostuksissani kirjoitin anopilleni Whatsapp-viestin. "Täällä ollaan." "Hyvin se menee, tsemppiä!"

Vihdoin ovi avattiin ja minut otti hymyillen vastaan siististi puketunut, keski-ikäinen vaalea naislääkäri. En enää edes muista, kättelimmekö vai emme. Aluksi hän tiedusteli, olenko viihtynyt työssäni ja kokenut sen omaksi alakseni. Juttelimme lyhyesti työstäni, kunnes kävimme itse asiaan. Kerroin, miksi halusin tulla tapaamaan häntä. Kerroin rehellisesti, sen kummemmin asioita suurentelematta ongelmistani - niska-hartiasäryt, päänsäryt, urheiluun harrastamisen vaikeus. Hän nyökytteli, kirjasi, kyseli tarkentavia kysymyksiä ongelmistani ja terveydentilastani. Sitten hän näpytteli koneensa ruudulle näkyviin lähetekriteerit ja pyysi minua riisumaan ylävartalon paljaaksi. Mittanauha paljasti jugulum-nännimitaksi kummassakin rinnassa 27cm. Hartiat kokeiltiin läpi. Sain pukea päälleni. Kriteerit olivat täyttyneet.

 

Keskustelimme tutkimuksen jälkeen käyttämästäni ehkäisystä. Tämän jälkeen työterveyslääkäri kertoi minulle laittavansa lähetteen eteenpäin kirurgian poliklinikalle, jossa tapaisin seuraavaksi kirurgin. Hänen mielestään oli hienoa, että olen ottanut asian hoitaakseni jo näin hyvässä vaiheessa. Monet kun kuulema kursailevat keski-ikään asti ja kärsivät muutamia kymmeniä vuosia kamalista niska-hartiaseudun vaivoista.

Mieheni tuli hakemaan minut. Istahdin autoon, kerroin uutiset ja pillahdin itkuun. Olin niin onnellinen ja huojentunut. Minut otettiin tosissaan ja nyt olen yhden askeleen lähempänä mahdollista leikkausta.

Share

Pages