Ladataan...
LUOMA

Tai ei aivan.

Palataan hieman ajassa taaksepäin. Muutin Tampereelle viisi kuukautta sitten. Ensitöikseni hankin vuosijäsenyyden paikalliselle kiipeilyhallille. Pari kuukautta myöhemmin sitouduin kolmeksi kuukaudeksi kuntosalille. Taskussa poltteli myös ensin yhden ja sitten toisenkin joogasalin kymppikortti, jossa luki voimassaoloaika, 3 kuukautta.

Hetken treenasin kovaa, 6 päivää viikossa. Enkä kiellä, ettenkö saanut siitä kiksejä. Sitten loppuvuoden pitkä flunssa alkoi tehdä paluuta ja tahtia oli vain pakko hidastaa. Lopulta pidin viikon täyslepoa vaikka olin jo terve. Koko viikon podin huonoa omatuntoa, selittelin tarvitsevani lepoa ja stressasin treenamattomuudesta. Miksi? Koin, että lepopäivinä menetän jotain, josta olen maksanut ja minun kuuluu käyttää. Säästäiväisyydessäni olin unohtanut säästää itseäni.

Totuus iski vasten kasvojani vasta tänään, kun pääsin vihdoin salille. Jäsenyyteni kolmesta kuukaudesta on kulunut nyt kaksi eikä treenien määrä huimaa päättä. Kesken treenin näin jo tutuksi tulleet kasvot vieressäni ja kuulin ratkaisevan lauseen: "Maikki mun sydän särkyy jos sä lopetat." Hain sanoja vastatakseni, pidättelin selittelyjä ja kyyneleitä, ja sanoin vain: "Mä mietin, mä mietin, mä mietin."

Kotiin tultuani en ehtinyt juuri edes ajatella asiaa, kun ymmärsin: Särkyisikö yhdenkään ihmisen sydän, jos lopettaisin kuntosalilla käymisen? Jos en enää kiipeilisi tai joogaisi aktiivisesti? Oli kysyttävä, mitä minun sydämelleni käy, jos en lopeta.

Ja kuten monena muunakin iltana, myös tänään pysähdyin keittiön ikkunan ääreen lasi vettä kädessäni, ja sitä hörppiessäni ja alas pihalle katsellessani mieleeni nousi kysymys: Mitä haluan tehdä elämälläni? Laskin lasin ja nostin katseeni. Niin. Haluan tehdä jotain, jolla on merkitystä. Jotain, jossa olen hyvä ja jossa voin kehittyä. Ajatuksia siitä on jo, toteutuksesta puuttuu enimmäkseen aikaa, ja hieman uskallusta ja kokemusta. Ja on ihan ok, jos se aika vapautuu tekemättömistä asanoista ja muiden valloitettavaksi jäävistä kallioista.

Kun hetkenkin uskaltaa katsoa asioita kauempaa, huomaa niissä piilevän totuuden. Kuntosaliyrittäjän särkynyt sydän taitaa lopulta olla vain hieman tyhjempi palkkapussi. Eikä kukaan huomaa, jos en enää ilmestykään kiipeilyhallille joka toinen ilta. Tai jos huomaa, se ihminen varmasti haluaa tavata minut muuallakin. Eikä kukaan tiedä, että lompakossani kulkee kuukausi sitten vanhentunut jooga-kortti, jossa on vain 5 ruksia.

Siispä sanon ei kaikelle, joka rahan ja miellyttämisen halun kautta sitoo minut tekemään asioita. Vaikka ne asiat ovat usein juuri sellaisia, joista nautin paljon. Sillä ihan kaikesta eniten nautin siitä, että olen vapaa tekemään mitä vain.

 

Kiitos. Ei.

 .m

Share
Ladataan...