Lupauksen hinta.

Lusikoita kiitos.

En voi antaa lupausta, jollen ole aivan varma, että pystyn sen myös pitämään. Lukuisia kertoja olen joutunut tuottamaan terapeutilleni pettymyksen, kun en ole voinut luvata jotain asiaa, olen kyennyt vain kertomaan yrittäväni parhaimpani. Mutta viime aikoina olen antanut monta lupausta, ja lähestulkoon heti jouduin pettämään toisen henkilön, kun lupaus ei pitänytkään. 

 

Joku on ehkä saatannut huomata, että blogin julkaisutahti on viime aikoina hidastunut paljon. Pahoittelut siitä, en todellakaan olisi halunnut joutua hidastelemaan. Mutta viime aikoina on yksinkertaisesti tapahtunut liikaa asioita, jotka ovat vaikuttaneet terveydentilaani, jaksamiseeni. Samanaikaisesti on pieni sydämeni kipristellyt huolesta ja katse ajautunut puhelimeen yhä uudelleen ja uudelleen. Sillä vaikka sitä kuinka haluaisi viedä kaikki lähipiirin ongelmat kauas pois, toisinaan se ei vain onnistu. Viime vuonna pelkäsin ystäväni menettävän vastasyntyneen poikansa, tänä vuonna olen pelännyt menettäväni ystäväni. 

 

On joitain sellaisia hetkiä elämässä, mihin toivottavasti suurimman osan ei tarvitse ikinä elämänsä aikana joutua. Viime viikon maanantai oli minulle osaltaan tällainen hetki. En ollut ensimmäistä kertaa tapaamassa ystävääni sairaalassa, viime aikoina olin ravannut sairaalassa useampaan otteeseen. Silti, silti jotain tässä kerrassa oli toisin. Näin se jo heti hänen kasvoiltaan, kuinka heikkona ja kipeänä hän oli. Mutta se mihin en ollut täysin varautunut, vaikka aiheesta viestejäkin oli jo vaihdettu, olivat pelot. Hän kertoi, kuinka pelkäsi viimeisen iltansa koittaneen, kuolema saapuisi. Keskustelimme pitkälle iltaan ja yöhön hänen peloistaan, ja kuinka saisimme ne operaation jälkeen hallintaan. Se mistä olen todella kiitolinen, on se että sairaanhoitajat antoivat minun jäädä ystäväni viereen, niin että kuin muina Tuhkimoina vasta hieman ennen puoltayötä itseni kotoota löysin. Sain pitää minulle erittäin tärkeää henkilöä kädestä kiinni, yrittäen rauhoitella häntä, kertoen että olen tässä. 

Kun olin lähdössä sairaalalta, ystäväni kysyi kyyneleet silmissään:

"Tulethan huomenna leikkauksen jälkeen tänne? Tulethan pitämään minun kädestä kiinni?

Tottakai lupasin, aiheesta ei edes ollut mitään keskusteltavaa. Mutta...

 

Sitten saapui se seuraava päivä. Meni tunti, meni toinenkin. Iltapäivän puolella soitin ensimmäistä kertaa sairaalaan, ja minulle kerrottiin hänen tarvitsevan vielä intensiivisempää hoitoa. Illalla soitin toisen kerran jolloin minulle kerrottiin, että hän tulee viettämään seuraavan yön tehovalvonnassa. Olin siis rikkonut lupaukseni.  En voinut mitenkään kelata sairaalalle häntä kädestä pitämään.

 

Se, että olin rikkonut minulle erittäin tärkeän lupauksen, aiheuttti kovaa ahdistuneisuutta. Hyperventiloiden, välillä unohtaen hengittää, panikoin ja ahdistuin niin, etttä päätin kirjoittaa listan. Listan niistä kaikista peloista, joita silloin koin.

 

Pelottaa se, että....

Mitä jos joudut olemaan yksin?

Mitä jos heräät, etkä tiedä mun soittaneen osastolle useamman kerran?

Mitä jos luulet, etten tulekaan?

Mitä jos sulla ei ole ketään, joka pitää kädestä kiinni?

Mitä jos kukaan ei varmista, että hoitajilla on yhäällä kaikki sun toiveet toimenpiteeseen?

Mitä jos en ole läsnä juuri silloin, kun eniten tarvitsisit?

Mitä jos sä et tiedä, kuinka tärkeä mulle oletkaan?

Mitä jos ei oltaisi ikinä tavattu, kuka sitten olis törkeen tärkee, ja heittelis läppää marmoripihvi-ihosta?

Mitä jos luulet mun unohtaneeni sinut?

Mitä jos en kykene olemaan sulle kaikkea sitä mitä tahtoisin?

Mitä jos juuri silloin kun mua eniten tarvitsisit, jossain tavotettamattomissa olisin?

Mitä jos liikaa minusta huolehdit, etkä kaikkia voimia itseesi laita?

 

Rikoin lupaukseni, eikä minulla ollut viime viikolla enää mahdollisuutta paikata sitä. Sairaala teki päätöksiään, ja pian tuo parhain ystäväni jo kotisairaalansa teho-osastolta viestiä laittoi. Vaikka en heti leikkauksen jälkeen päässytkään häntä tapaamaan, sain onneksi tietoja hänestä sairaalan ja omaisten kautta. Nuo tiedot toki lohduttivat, mutta kun operaatiosta oli kulunut viikko, kerkesin matkustamaan yhdeksi iltapäiväksi ystäväni luo. Tehovalvonnassa me kaikesta jälleen puhuimme, ja hetken häntä kädestä pidin. 

 

Jollekin lupauksen rikkominen voi olla pelkkä olankohautus, tai asia jota ei edes huomaakaan. Sitten taas on meitä, jotka rientävät heti tilaisuuden tullen lupauksensa täyttämään.

 

 

Ystäväni blogin Kun äiti kelaa löydät täältä.

 

Kommentit

Hanna (@punahilkka) (Ei varmistettu)

Olet kyllä ystävä vertaansa vailla! Jotenkin olen arvellut kenestä olet viime aikoina myös instan puolella ollu huolissasi ja nyt se varmistui.
Täytit kuitenkin lupauksesi parhaasi mukaan ja mikä tärkeintä riensit pitämään kädestä kiinni heti kun se oli mahdollista.
On onni että olette löytäneet toisenne, hyvät ystävät ovat korvaamattomia!️

a.
Lusikoita kiitos.

Kiitos paljon kommentistasi ️

Aina kun julkaisen jotain tällaista, mihin liittyy toinen ihminen, luetutan heillä etukäteen onko ok postata tällaista. Siksi en oikeastaan aiemmin viitsinyt kertoa suoraan tilanteista, vaikka moni osaakin yhdistää meidät kahden. 

On todellakin onni että olemme löytäneet toisemme. Niin sattumanvaraista kun se olikin! Mutta nykyisin voin ylpeänä sanoa hänen olevan parhain ystäväni, ja hänen perheensä on minulle myös kovin tärkeä. Olemme ystäviä, vaikkakin sairaita sellaisia. Mutta on helpottavaa, kun toinen tietää niin hyvin, mitä eri sairauksien kanssa joutuu kestämään. 

Minä sain täyttää lupaukseni myöhässä, mutta tärkeintä oli se, että sen täytin. Jos tilanteet olisivat menneet pahimmalla mahdollisella tavalla, en olisi ikinä antanut itselleni anteeksi lupauksen täyttämättä jäämistä. 

Naislaif
Naislaif

Elämä ei lupaa mitään, mutta me ihmiset lupaamme. Elämä kulkee kuten se kulkee, mutta ihmiset ajattelemme, että lupauksien avulla se jotenkin muuttuisi.

Ollaan läsnä kun kykenemme ja kun emme kykene, niin ollaan ajatuksissa ja sydämissä. 

Sinulle iso <3

a.
Lusikoita kiitos.

Olipa ihanasti kirjoitettu, kiitos sinulle!

A.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.