Minulle vai sinulle?

Lusikoita kiitos.

Kävin tänään keskustelua, jota olen käynyt joskus aiemminkin toisen henkilön kanssa:

"Kirjoitanko blogia itseäni, vai muita varten, ja antaako sen pitäminen minulle itselleni mitään?"

On selvää, että ilman lukijoita ei olisi blogia. Mikäli kirjoittaisin ja tekisin tätä vain itselleni, eivät kirjoitukset päätyisi julkisesti koko internettiin, vaan unohtuisivat pöytälaatikkoon. Mutta vaikka kirjoitankin blogia lähinnä muita varten, antaa se toki itselleni myös paljon. On aiheita, joista kirjoitan lähinnä vain kielikuvin ja vain pintaa raapaisten, vaikka itse tietäisinkin jäävuoren alla olevan vielä paljon, vain minun silmille jäävää tietoa. Lusikoita kiitos. ei ole päiväkirja, ei muotitietoinen lyyli, ei mielipiteitä takova julistus, se vain on. Tietynlainen jatke kokemuskouluttajuudelle, joka sukeltaa usein hiljaisuuden verhoamaan maailmaan, josta moni voisi saada ymmärrystä.

Koen itse, että blogi antaa paljon minulle, mutta varsinkin silloin, kun se antaa muille. Mikäli jokin julkaisuni herättää ajatuksia, tai ehkäpä lisää ymmärrystä jotain asiaa kohtaan, silloin se on myös minulle voimia antavaa. 

Laitan toiset henkilöt aina itseni edelle. Minä asetan itseni kauniisti nurkkaan ja teen töitä keskelle asetetun henkilön eteen, oi vaikka kuinka paljon. Koen itse ilahtuvani huomattavasti enemmän sellaisista asioista, jotka tuovat mielihyvää toiselle henkilölle, kuin jos asia olisi suoraan minulle osoitettu. Tähän ajatusmaailmaan vaikuttavat toki monet kokemukset ja opit, mutta niiden muutokseen tähtää useampi. Miksi ei voisi välillä asettaa itseään jalustalle ja vain nauttia siitä, että tekee jotain vain ja ainoastaan itselleen?

Minulle vai sinulle, vai yhteisesti meille? Viime viikonloppuna värjäsin ystäväni hiukset sateenkaaren värein. Tein hallaa itselleni, satutin kehoani liikaa, vähät välitin omista rajoistani. Mutta silti, koin että toisen ilo toi myös minulle jotain. Ainakin sateenkaaren kamerani linssin eteen.

 

Share

Kommentoi