Paluu omaan sänkyyn - sairaalasta kotiutuminen.

Lusikoita kiitos.

Jos sairastaminen menisi satukirjojen oppien mukaan, noudattaisi se kutakuinkin tällaista kaavaa:

”Aih” vingahtaisi prinsessa, ja vatsaansa pitelisi. Kivun yltyessä niin että ripsiväri poskille levisisi, päättäisi prinssi soittaa rakkaalleen sairasauton. ”Piipaa piipaa” huutaisivat haltijakummit kauniissa kuorossa, ja prinsessan hellävaroen kyytiin lennättäisivät. Ensiavussa triagehoitaja luokittelisi prinsessan välittömästi hoitoa tarvitsevaksi, ja kipulääkettä annostelisi. Komea, mutta hieman omanlaatuinen, kylän parantaja röntgenkatseellaan syyn kivulle välittömästi paikallistaisi. Taikasauvaa heilauttamalla vastaanottohuoneen leikkaussaliksi muuntaisi, ja nurkissa pyörivät hiiret assistenteikseen muuttaisi. Prinsessa muutaman hönkäyksen unilääkettä keuhkoihinsa imaisisi, kunnes levollisena pehmoisella sängyllä jo nukkuisi. Silmät avatessaan ongelma poissa jo olisi, eikä prinsessa kipua kehossaan tuntisi, tai pelkoa hetkeäkään kokisi. Muutaman kuohuviinilasillisen jälkeen parantajalta kotiinsa kevein askelin hypähtelisi, ja täysin terveenä jälleen olisi."

 

Niin, satukirjojen mukaan vaikeatkin tilanteet helppoja olisivat. Mutta elämä ei ole satua, ei ainakaan suurimman osan ajasta, vaikka satumaisia tilanteita eteen osuisikin. En tarkoita etteikö terveydenhuollossa joskus satumaisen helppoja hetkiä olisi, mutta harvemmin ainakaan aivan niin nopeita. Se mikä joistakin saattaa kuullostaa oudolta, on se, ettei oikeastaan kukaan koskaan terveenä ja täysin parantuneena sairaalasta kotiudu. Tosielämässä sairaalahoidosta kotiudutaan usein siinä vaiheessa, kun kotona avoterveydenhuollon turvin pärjää. Varsinainen toipuminen alkaa siis vasta omasta sängystä, tai omalta sohvalta taulutelkkarin vierestä. Ei ole olemassa niin mustavalkoista elämää, että sairaalassa vain sairastettaisiin, ja kotona normaalia arkea täysillä pyöritettäisiin. 

 

Kotiutuminen ei ole aina helppoa, eikä se sitä ole tällä kertaa minullekaan ollut. On ollut vastoinkäymisiä, järjesteltäviä asioita, huolta monesta, uusien asioiden opettelua, ja paluuta arkeen. En sano, että sairaalassa helpompaa olisi, tai siellä paremmin voisin, mutta... en tiedä olenko oikeastaan vieläkään kahden viikon jälkeen takaisin arkeeni kotiutunut. Omassa sängyssäni olen toki yöt nukkunut, mutta pelkkä oma sänky ei henkilöä sairaalasta kotiuta. On vaikea kertoa miten tunnen eläväni monessa paikkaa samaan aikaan, mutta toisaalta en sittenkään missään.

Palasin omaan sänkyyni, mutta milloin arjen todellisuuteen kotiutuisin?

Kommentit

annika f. (Ei varmistettu) http://kohti.blogi.net

ihana satu.

voi kun se olisi totta.

Kettu84 (Ei varmistettu)

Sehän siinä on, kun sairaalasta kotiutuu toipilaita, ei terveitä ihmisiä. Silti se ihmisryhmä, jotka ei ole koskaan aikaansa sairaalassa joutuneet viettämään, kuvittelee että nyt kun tulit kotiin, jaksat ja pystyt ja kykenet taas kaikkeen siihen mihin ennenkin. Niin kuin terveenä.
Ei ole oikein, että toipilaana joutuu kärsimään huonoa omaatuntoa siksi kun ei olekaan vielä aivan terve, mutta ympäröivät ihmiset ei sitä vain tunnu aina käsittävän.

Toimitus
Toimitus

Moi!

Huomasitko jo ensi viikon maanantaina järjestettävän Lilyn Afterwork-tapahtuman? Tapahtuma pidetään uudessa Más Rooftop Barissa Narinkkatorin laidalla ja on avoin kaikille Lilyn bloggaajille. Ilmoittaudu mukaan täällä: http://www.lily.fi/blogit/toimitus/hei-bloggaaja-tervetuloa-lilyn-afterwork-tapahtumaan-11-kesakuuta

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.