Pikasika Köpi Kärsäkäs.

Lusikoita kiitos.

Lapsena luin paljon. Aika moni kirjoista päätyi minulle äitini ostamina, niin muistaakseni yksi lempikirjoistanikin. Pikasika Köpi Kärsäkäs oli aivan huisi kirja, sillä olihan siinä arpajaisista voitettu possu, joka juoksenteli kisoissa, ja teki kaikkea fiksua. Välillä ehkä myös jotain vähemmän fiksumpaa. Lapsena päätin, että jos minulle joskus tulee oma koira, tulee sen nimeksi Köpi. (Lapsuuteni koiramme sai nimensä Kauniiden ja Rohkeiden mukaan...)

Monta vuotta pohdin, että otan koiran sitten jossain vaiheessa, sitten kun on oikea aika. Mutta ikinä ei tuntunut olevan se oikea aika, aina oli jotain tiellä. Vuosi sitten syksyllä tuntui, että nyt voisi olla niin oikea aika, kuin ikinä vain voisikaan olla. Viimeisen sysäyksen koiran hankkimiselle sain kipupsykologilta. Erään kuntoutusasian tiimoilta puhuimme hänen kanssaan, kuinka koira on monelle pitkäaikaissairaalle syy, miksi nousta päivittäin sängystä ja käydä paljon ulkona. Useat eivät hanki koiraa, koska sen kanssa täytyy käydä ulkona. Minä taas hankin koiran, juuri koska sen kanssa täytyy käydä ulkona.

Rotua pohtiessani oli mielessäni monta eri kriteeriä, joiden tuli täyttyä useassa eri kategoriassa. Päädyin lopulta ranskanbulldoggiin, ja kun oikea kasvattaja löytyi, varasin tulevasta pentueesta itselleni pienen. Tammikuussa 2015 Köpi muutti luokseni. 

 

Köpi osaa antaa tsemppipusuja juuri oikeina hetkinä. Kaveri on sen verran hellyydenkipeä tapaus, että hakiessani henkilökohtaista avustajaa itselleni, luki yhtenä kriteerinä työpaikkailmoituksessa, että työntekijän tulee tulla toimeen rakkautta rakastavan koiran kanssa. Pienestä pitäen olen yrittänyt opettaa Köpille mantraa: "sä saat rakastaa kaikkia, mutta kaikkien ei tarvitse rakastaa sua." Kaveri kuulee vain tuon ensimmäisen osion.

 

 

 

Rakkautta Köpiltä saa aina, kuka vaan haluaakaan. Mikäli ohikulkija kulkee kohdallamme hieman hiljempaa, pysähtyy Köpi henkilöä tuijottamaan. Nappisilmät tuijottavat ja kerjäävät haleja, tai edes vähän rapsutuksia. Kun koirapuistossa joku ihmisistä kumartuu alaspäin, juoksee Köpi toiselta puolen puistoa luokse: "jes sä rakastat mua, joo, rakastathan!"

 

 

 

Bulldoggimaiseen tapaan, löytyy tältä herralta myös suhteellisen paksu kallo. Alapuolella otettu kuva on otettu avustajani ensimmäisenä työpäivänä. Päivänä, jolloin koirani söi avustajani sukan. Sukkahousumateriaalia oleva sukka ei onneksi aiheuttanut ongelmia koiralle. Ehkä hivenen omantunnon ongelmia vain. 

 

 

Köpistä on aina seuraa, ei tarvitse olla yksin. Välillä poika viettää aikaa mökillä isäni kanssa, mutta osaa myös mallikkaasti kulkea junassa Helsinkiin. Missä vain on ihmisiä, siellä se viihtyy. Julkisilla paikoilla kulkiessa pitää vain aina varata enemmän aikaa kaikkiin siirtymisiin, sillä tyyppi osaa vetää huomiota puoleensa. 

 

 

Vaikka vuoden vanha bulldoggi välillä hermoja koetteleekin, en sitä kuitenkaan pois vaihtaisi. Ainakaan sen jälkeen, kun kaveri luo sulattavan katseen suoraan silmiin ja sydämeen. 

 

 

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Voihhhh miten ihana Köpi!!! <3 

a.
Lusikoita kiitos.

Köpi kiittää ihailusta :D

jennajohannasi
Pirtti

Voi mikä söppänä <3 Meillä on samanvärinen pikasika, jo kuusvee Tessa, jonka leukapieliin alkaa kerääntyä hieman harmaata. Pahin joka paikkaan juokseminen on vähän rauhoittunut, ja nykyään tärkeintä on löytää mahdollisimman mukavia ja lämpöisiä pesäpaikkoja :)

Kommentoi