Ladataan...
Lusikoita kiitos.

On tullut aika kirjoittaa postaus, jota olisin itse kaivannut silloin, kun pyörätuolista tuli iso osa elämääni. Miten yhdistää käytännöllisyys, kestävyys, oma tyyli, sekä apuvälineen rakenteet? Oi pyh niin paljon kivempaa olisi vain säästää rahaa, marssia laukkukauppaan, ja poistua kassan kautta kotiin tyylikkään asusteen kanssa. 

Mutta nyt joitain minun valintoja arkipäiviini.

psst.... Ensimmäisen osan Pyöristyylini juttusarjasta löydät muuten täältä.

 

Ensimmäisenä on se luotettavin kumppani: Fjällrävenin Kånken. Ei ole mikään yllätys, että myös monella pyörätuolinkäyttäjällä komeilee tämä klassikko. Mutta miksi juuri Kånken on kätevä pyörätuolilla ympäriinsä kelatessa? Repun ohuet säädettävät olkaimet saa hyvin heitettyä kiinni pyörätuolin rakenteisiin. Itselläni olkaimet roikkuvat pienissä putkissa, joissa kuuluisi olla korkeussäädettävät työntökahvani, mutta koska en itse käytä niitä, saan repun helposti tähän kohti kiinni.

Kånken on sopivan tiivis ja lyhyt, niin ettei se hakkaa selkänojaa joka kerta vauhtia ottaessa tai kynnyksiä ylittäessä. Koska repun vetoketju kiertää koko repun, saa sen helposti auki myös tuolissa istuessa. Kånkenin kestävyys on myös erinomaista, eivätkä pienet vesiroiskeet tee mitään.

Reppu on yksinkertaisesti todella kätevä laukku, sillä pyörätuolilla kelatessa tulee käsien olla vapaina. Mutta on tosiaan yksityiskohtia joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Naisena haluan käyttää myös käsilaukkuja, oi kyllä. Tämä seuraava laukku on kulkenut mukanani jo yli kuusi vuotta, mutta en vieläkään suostuisi siitä ikinä luopumaan. Mulberryn Alexa on tilaihme, jossa raahata vaikka mitä tavaraa mukanaan. Silloin kun tarvitsen mukaani kalenteria, meikkipussukkaa ja kaikkea, mutta reppu vaikuttaa liian isolta tai tyyliin sopimattomalta, silloin nappaan syliini tämän yliolanlaukun

Laukun hihnan kannattaa olla tällaisissa isommissa messengertyylin laukuissa hieman pidempi, jotta laukkua voi kantaa sylissä. Näin ollen niskahartiaseutu ei joudu niin koville, kun laukku ei roiku koko aikaa ilmassa, vaan voi levätä sylissä. 

Tällaisen isomman käsilaukun voi virittää myös selkänojan taakse, mutta kiinnityksestä kannattaa pitää huolta. Huonona puolena tällaisessa operaatiossa on usein se, että kiinnittäminen ja purkaminen on sen verran työlästä, että täytyy pyytää aina apulaista ojentamaan tavaroita laukusta.

 

 

Pieni laukku, johon mahtuu juuri sopivasti ne tärkeimmät asiat: korttilompakko, avaimet, vammaispysäköintikortti, huulipunia, sekä kännykkä. Välttämättömyydet joilla pääsee pitkälle, jollei sitten heräteostoksia tule tehtyä sieltä täältä.

Päädyin itse Kenkäpaja Pihkan ihastuttavaan Armiin, kaunis yksinkertainen haitarilaukku. Varsinkin niinä vuodenaikoina, kun takki ei ole päällä jatkuvasti, on hyvä olla tällainen pieni laukku, jonne saada ne välttämättömyydet varsinkin kännykkä. 

Hihnaa kun lyhennetään vielä normaalia lyhyemmäksi, saadaan laukku juuri sopivalle korkeudelle niin, ettei se haittaa kelausliikettä lainkaan. 

 

 

Mikäli en halua kuljettaa paljoa tavaraa mukanani, mutta pelkät välttämättömyydet eivät kuitenkaan riitä, astuu kuvioon hihnallinen kirjekuorilaukku. Sopivan litteä, mutta kooltaan pikkulaukkua suurempi, olematta kuitenkaan kelatessa tiellä. 

Puran laukku on pieni tilaihme, mutte se pysyy kuitenkin kyljen korkeudella, jolloin liikkuminen on helppoa. On hyvä olla useamman eri koon laukkuja, joista valita päivän suunnitelmiin sopivimmat. Musta nahka on myös käytännöllinen, sillä siitä saa helposti pyyhkäistyä katupölyt muualle.

 

(Kuvassa näkyvä Puran laukku saatu aiemman blogiyhteistyön kautta.)

Reissaan itse paljon yhden tai kahden yön reissuja, ja minulle on tärkeää, että kykenen itsenäisesti kulkemaan esim. Kaukoliikenteen junilla paikkakunnalta toiselle. Hyvälle viikonloppulaukulle on siis runsasta käyttöä.

Pyörätuolia kelaavalle sopiva viikonloppulaukun koon sanoisin olevan noin 45-50 litraa. Useammankin yön tavarat mahtuvat laukkuun muiden tilpehöörien lisäksi, vaikka välillä vetoketju voikin tuntua napakalta. Tärkeää on kuitenkin se, että laukun saa pidettyä sylissä. Liian pitkä laukku vaikeuttaa kelaamista ja liian lyhyt kantohihna taas kuluttaa niskahartiaseutua. Kun laukun saa pidettyä stabiilina sylissä, ei sen painoakaan edes niinkään havaitse. 

Viikonloppulaukku kannattaa valita kestävästä materiaalista ja miettiä myös miten sen saa avattua. Kokeilemalla selviää, kykeneekö kelaamaan laukku sylissään, ja näkeekö sen takaa mitään? 

Itselläni käytössä on LV:n Keepall 50, johon olen ollut useamman aktiivikäyttövuoden jälkeen oikein tyytyväinen.

 

Julkaisun kuvat: Laura Virkki

 

 

Mitäpä keksittäisiin seuraaviin pyöristyylijuttuihin?  

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Yhteistyössä Vammaiskortti-hankkeen kanssa

 

Vaikka kuinka haluaisin kertoa Suomen olevan esteetön ja kaikille yhdenvertainen maa, en valitettavasti tällaista väitettä voisi allekirjoittaa. Tulevaisuudessa ehkäpä, näin haluan ainakin toivoa. Liikuntarajoitteisena ja vaikeastivammaisena nuorena naisena törmään arjessani jatkuvasti esteisiin, jotka eivät muille välttämättä ole asioita, joihin edes kiinnittää huomiota. Tämä tuo juuri vaikeutta niihin esteisiin, miten niitä pääsisi kiertämään, jos niiden olemassa oloa ei edes tiedosteta? Mitä minä nyt oikein tällä sepustuksellani tarkoitan, esimerkiksi seuraavanlaisia tilanteita:

 

Haluan osallistua konserttiin, joka järjestetään suurella areenalla. Ennenkuin voin ostaa liput kyseiseen tapahtumaan, tulee minun selvittää erikseen useampia yksityiskohtia. Onko tapahtumaan esteetön sisäänpääsy, pääsenkö ylipäänsä kyseiseen rakennukseen pyörätuolilla? Onko tapahtumassa pyörätuolikatsomoa erikseen, mikäli kyllä, vaikuttaako ratkaisu toimivalta? Tarvitsen tapahtumaan mukaan avustajan, mikä on kyseisen tapahtumajärjestäjän periaate avustajiin? Pääseekö avustaja maksutta mukaani? Miten minun tulee todistaa vaikeavammaisuuteni ja tarpeeni avustajaan? Kykenenkö ostamaan lipun konserttiin edes internetistä tai puhelinpalvelusta, vai tuleeko minun käydä myyntipisteellä henkilökohtaisesti? Kuka näihin kaikkii kysymyksiin tietää vastauksen ja tuleeko vastaus minulle tarpeeksi ajoissa, vai ovatko liput konserttiin loppuneet kysymysrumbaa tanssiessani?

 

Tämän tyylisiä tilanteita on usein, aivan liian usein. Ongelmana on usein se, että kukaan ei tunnu tietävän kuka olisi se joku, joka tietää  vastauksia kysymyksiin. Turhan usein asioita ryhdytään selvittelemään vasta sitten, kun niihin pitäisi jo reagoida. Mutta voisiko tilanne olla tulevaisuudessa jotain toista? Voisinko jotenkin helpommin selvittää paikkojen esteettömyyttä, sekä osoittaa tarpeeni henkilökohtaiseen avustajaan? 

Kuva: Matti Härö

 

Minulla on oikeus elää aktiivista elämääni ja osallistua juuri niihin tapahtumiin, kuin itse haluan. Vammaisuuteni ei pitäisi olla esteenä sille. Vaikka jonkun mielestä saattaa vaikuttaa jopa hassulta, mitä kaikkia kysymyksiä mielessäni käykään ennen jotain tapahtumaa, on kyse minun ja monen monen muun arjesta. Mikä sitten olisi ratkaisuna näihin haasteisiin? Yhtenä vastauksena tulevaisuudessa tulee olemaan Vammaiskortti.

 

Euroopan komissio haluaa edistää vammaisten ihmisten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja liikkuvuutta Euroopassa. Komissio on myöntänyt rahoituksen EU:n Vammaiskortin (EU Disability Card) toimeenpanemiseksi Suomessa vuosina 2016-2017. Vammaiskortti tulee Suomessa käyttöön vuonna 2018.

Yhtenäisellä Vammaiskortilla vammaiset ihmiset voivat Suomessa ja muissa EU-maissa todentaa vaivattomasti vammaisuutensa tai avustajan tarpeensa matkustaessaan esimerkiksi julkisilla kulkuneuvoilla ja osallistuessaan vaikkapa liikunta- ja kulttuuritapahtumiin. Vammaiskortti on vapaaehtoinen eikä sillä saa sosiaalietuuksia. Kortin käyttöönoton yhteydessä peritään nimellinen maksu.

Palveluntarjoajille yhtenäinen kortti mahdollistaa palveluiden kehittämisen. Vammaiset ihmiset voidaan huomioida jatkossa paremmin.

Vammaiskortti on samanlainen kaikissa niissä Euroopan maissa, joissa se tulee käyttöön. Siinä on kortinhaltijan valokuva, pistekirjoitusta sekä hologrammitunniste. Kortin tekstit ovat suomeksi ja englanniksi. Vammaiskortissa voi olla joissain tapauksissa myös A-merkintä, jonka saavat sellaiset henkilöt, joilla on usein avustaja mukanaan.

Lähde: Mikä on vammaiskortti?

 

Jonkun mielestä saattaa kuullostaa karskilta, että minun tulisi todistaa vammaisuuteni kortin avulla, mutta itse koen tämän käytänteitä yhtenäistävänä asiana. Vammaisuus tai tarve henkilökohtaiseen avustajaan kun ei aina näy päälle päin, ehei. Korttia vilauttamalla voidaan tilanteista purjehtia suoremmin, kuin että jossain tapahtuman porteilla täytyisi alkaa henkilökohtaista palvelusuunnitelmaa tuntemattoman järjestyksenvalvojan kanssa läpikäymään. 

 

Tulevaisuudessa eri palveluntarjoajat voivat tallentaa tietojaan Vammaiskorttikohteiden nettisivuille, joista käyttäjät voivat helposti muutamalla klikkauksella löytää paikat, joihin he voivat osallistua aivan muiden henkilöiden tavoin. Kun tiedot ovat helposti saatavilla, mahdollistetaan kaikkien osallistuminen ilman, että jokaisen tulisi yksittäin selvittää tarvittavat tiedot palveluntarjoajalta.

 

Kuka sitten on oikeutettu vammaiskorttiin, tuleehan siihen olla jonkinlaiset kriteerit? Alkuvaiheessa kortti voidaan myöntää, mikäli tietty tai tietyt kriteerit täyttyvät henkilön osalta. Vielä vammaiskorttia ei Suomessa voi hakea, mutta ohjeistukset kortin hakemiseen tulevat yleisön tietoon vielä tämän vuoden puolella. Voit jo nyt käydä katsastamassa, olisitko juuri sinä oikeutettu vammaiskorttiin?

 

Miten Lusikoita kiitos. ja minä liitymme tähän hankkeeseen? Olen mielenkiinnolla seurannut projektin kulkua, mutta tiistaina 4.12 järjestettävässä lanseeraustilaisuudessa käyn myös henkilökohtaisesti kertomassa, miksi juuri minun mielestäni tälle pienelle kortille on niin suuri tarve. THL:ssä järjestettävä tilaisuus on valitettavasti jo täynnä, mutta tapahtumaa voi seurata omalta kotisohvaltaan webinaarina. Tietoa tästä löydät lähempänä ajankohtaa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Kiitos, se sana on päälimmäisenä tänään. Mutta tämä kiitos ei ole vain minun, se on myös teidän. 

Vastaanotin tänään Apuvälinemessujen avajaisissa yhdenvertaisuus-tunnustuspalkinnon. Palkinnon, joka tuli täytenä yllätyksenä ja joka häkellytti. Yleisön ehdotusten joukosta valitsi raati kolme voittajaa. Perustelut sille, miksi minä ja blogini olimme yksi voittajista, kuuluivat lyhyesti näin:

Rohkea ja esimerkillinen some-persoona, kannustava blogi.

 

Ilman ihmisiä, jotka ovat valmiita avaamaan silmiään, ja jotka yrittävät ymmärtää, ei tätä blogia olisi. Ilman ihmisiä, jotka haluavat kuulla, en kävisi pitämässä kokemuskoulutuksia tai antaisi haastatteluja minun moninpuolin kipuisasta ja esteellisestä arjestani. 

Olen kirjoittanut blogissa useampaakin otteeseen siitä, kuinka tunnen jatkuvaa riittämättömyyttä, sekä häpeää siitä mihin sairauteni ja toimintarajoitteeni ovat minut vieneet. Kokemuskouluttajuus ja somen kautta asioiden esille tuominen laajemmin, ovat molemmat minulle tärkeitä asioita ja ne myös täydentävät toisiaan. Pyrin keskittämään vähäiset voimavarani näihin, koska muille hyödyksi oleminen, edes jotenkin... se on minulle niin kovin tärkeää, että voin auttaa.

 

Siksi minä haluan kiittää juuri sinua, sinua siellä ruudun toisella puolella. Hymyile.

Kuvat: Laura Virkki

Kuvissa näkyvä neule on saatu Kainolta.

 

Tiedotteen, jossa kerrotaan myös muista upeaa työtä tekevistä voittajista, löydät tästä linkistä.

 

Lauantaina olen pitämässä puheenvuoroa Apuvälinemessujen Blogi ja Some Cornerin vihreällä lavalla klo 11:30. Tavataan siellä!

 

//////////

Instagram: @lusikoitakiitos

Facebook

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Nämä kuvat otettiin lokakuun viimeisenä päivänä 2015, jonka jälkeen paljon on muuttunut. On tullut hyvää, on tullut pahaa. Muutama seikka ei ole muuttunut sitten lainkaan, kuten se että siskoni on äiti asuntolainoineen aivan kuten PMMP meistä lauloi. Tuon kappaleen nimi, missä tämä lause pyörähtää, on jokseenkin istuva myös muutoksiin: ”Tässä elämä on”.

 

Lapsina saatoimme soitella äidille töihin siitä, kuinka toinen oli purrut käteen tai tehnyt muuta tyhmää. Välillä lankapuhelimen numerot tuntuivat hohtavan punaisina niinä kohdin, mitä numeroita painellen äidin työpöydällä pirahti. Mutta vaikka me tappelimme, me myös yhdessä leikimme.

Leikimme pitkälle lapsuuteen barbeilla, jolloin kovin taistelu syntyi usein siitä, kuka saisi ensimmäiseksi nimetä barbieperheensä jäsenet. Marko Lampinen. Jostain ihmeen syystä olimme molemmat viehättyneitä tuohon nimeen, ehkäpä siinä innosti nimen helppous! Ei tarvinnut tavata nimeä kirjain kirjaimelta, kuten itse opimme jo pieninä tekemään. Elämä oli silloin siinä, mutta vuosien saatossa se muuttui.

 

 

Oli kuitenkin elämänvaihe tai ajankohta mikä, on tiettyjä asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Elämä on ollut siinä ja nyt aina. Kuten näistä valokuvista saattaa huomata, on isosiskoni minun suojelijani. Tuo herkkä ja välillä arka tyttö nostaa nyrkkinsä kuvitteellisesti ilmaan heti, mikäli havaitsee pikkusiskoaan kiusattavan.

Mikäli luottaisin maailmassa johonkin henkilöön täysin varauksetta, olisi se siskoni. Mutta vaikka hän minua suojeleekin, voin korvissani kuulla toisen artistin äänen laulamina sanat ”sun särkyä anna mä en”. Minä en voi antaa hänen särkyä, myös hänen täytyy olla toisten suojeluksessa. 

 

 

On niin paljon mitä hän eteeni tekeekään, vaikka hänellä omassa elämässään tarpeeksi puuhaa olisikin, pienten lasten äitinä univelasta puhumattakaan. Tässä se elämä nyt on. Toisella meistä asuntovelkaa talosta, jonka katon alla nelihenkinen perhe asustaa. Toisella meistä ei asuntovelkaa, kuten ei perhettäkään ole. Kaarnalaiva elämän aalloilla on johdattanut meitä eri suuntiin, toisen itään ja toisen länteen. 

Isosiskoni on opettanut minulle paljon, niin paljon ettei minua haittaa ettei hän viheltämisen taitoa päähäni taottua saanut. Nykyisin on hienoa nähdä, kuinka hän äitinä tyttäriään opastaa. Vanhempi näistä pikkuneideistä on välillä minun innokas apurini, kun tätinsä pyörätuolia työntää, mutta välillä haikeisiin silmiin harmitus nousee, kun kuulee muistutuksen ettei tädin kanssa aivan kaikkea tehdä voikaan. Yhdenvertaisuus ja kaikkien huomioiminen ovat molemmat oppeja, joita siskoni tyttärilleen opettaa. Vaikeastivammaisena siskona ja tätinä voin sanoa olevani tästä ylpeä. 

 

 

Tässä elämä on, niin minun kuin hänenkin. On asia joka tulee aina pysymään:

Hän on ainoa ja paras siskoni.

 

 

Lue lisää:

Miten siskoni suhtautui pyörätuolin pyöriessä arkeeni?

Mitä minä äitiydestä ajattelen?

 

///////////////

LUSIKOITA KIITOS.

Facebook

Instagram: @lusikoitakiitos

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Yhteistyössä Apuvälinemessujen kanssa

 

Ne ovat mahdollistajia sille, että minun sairas kehoni suoriutuisi jokapäiväisistä toiminnoista mahdollisimman hyvin. Vaikka monelle apuvälineeni voivat olla jotain ihmeellistä ja outoa, ovat ne minulle arkipäivää. On mennyt toki aina aikaa siinä, että olen omaksunut jonkun uuden apuvälineen osaksi elämääni. Jotkut ovat sujahtaneet käyttööni aivan kuin huomaamatta, joidenkin käyttöä taas on täytynyt opetella, tai muistuttaa itseään miten asian voi tehdä helpommin välinettä käyttäen. Välillä on saattanut kestää kauemmin, ennen kuin juuri itselle sopiva ratkaisu on löytynyt, ja joskus taas palaset loksahtelevat paikalleen kuin itsestään.

Päivittäisessä käytössä olevasta pyörätuolistani olen kirjoittanut jo aiemmin. Koska tilanteet kuitenkin elävät, on huomionarvoista se, että tuonkin postauksen jälkeen ovat pyörätuolini varustelut muuttuneet ja vaihtuneet merkittävästi. Nykyisin käytössäni on ainakin tulevan talven ajan ensi kevääseen myös sähköpyörätuoli helpottamaan kulkuani. Sähköinen kelausavustin minulta on löytynyt manuaalituolini alta jo alusta lähtien, sillä käsieni toimintakyky on sen verran heikko kelaamiseen. Rakastan, oi rakastan SmartDriveani ja olemmekin yhdessä sen kanssa käyneet paikassa jos toisessakin. 

 

Käytössäni olevat apuvälineet on katsottu yhdessä usean ammattilaisen kanssa, moniammatillinen tiimi useassa eri paikkaa on pohtinut kanssani, miten tavanomaista elämääni voidaan helpottaa toimintarajotteiden tultua tielle. Kun minulta kysytään mitä kaikkia apuvälineitä asunnostani löytyy, en edes tiedä vastausta. Sen verran paljon niitä on, enkä toisinaan edes huomaa, että jokin arjessani olennainen esine edes olisi apuväline. Ei tarvitse kuitenkaan olla toimintarajoitteita hyötyäkseen esimerkiksi keittiön pienapuvälineitä. Mikäli niiden käytölle ei ole lääkinnällistä tarvetta, voi apuvälineitä ostaa useammasta eri alan liikkeestä ja löytöjä voi tehdä myös päivittäistavarakaupoista. 

 

Minkä minä olen kokenut apuvälineitä valitessa hyväksi, on ollut niiden kokeilu. Kaikki kun eivät sovi kaikille ja jotkin pienet asiat voivat olla niitä ratkaisevia tekijöitä. Oma aktiivinen ote on ollut myös hyödyksi, sillä joitain tärkeistä ratkaisuista olen itse löytänyt jotain kautta ja tuonut asian toimintaterapeuttieni tai fysioterapeuttieni tietoon. Puskaradion kautta saa myös hyviä vinkkejä ja ihmisiltä reippaasti kysyessä. Voin kertoa että jokaikinen kerta laitoskuntoutuksessa ollessani vastaan muille kuntoutujille mistä mukitelineeni on ostettu, ja mitä kautta voi tilata liikkeestä aktivoituvat vilkkuvalorenkaat?

Muistatko vielä tätä postausta, jossa esittelin arkipäivän niksejä pyörätuolinkäyttäjälle?

 

Marraskuussa 9.-11.11.2017 vietetään täällä kotikaupungissani Tampereella Apuvälinemessuja.

Kolmipäiväiset messut starttaavat torstaina ammattilaisille suunnattuna päivänä, mutta näkemistä ja kokemista on yhdelle jos toisellekin. Lauantaina 11.11 löydät minut yhdessä Palmuaseman sekä Esteetön ja kaunis koti blogien kanssa blogicornerista! Omassa puheenvuorossani aiheena on bloggaus; kuinka kokemustoimijasta tuli myös bloggaaja. Olen tavattavissa messuilla, joten tule rohkeasti vetämään hihasta.

 

Lauantaina kelaan ympäri messuja hyvän ystäväni Selinan kanssa ja kuvaamme yhdessä somesisältöä. Menomme on yleensä suht nopeatempoista, nauravaa ja yhtä pälätystä, joten et voi olla huomaamatta meitä kahta. Lupaamme testata jos jonkinmoista härpäkettä, katsotaan mitä kaikkea mielenkiintoista löydämmekään. Selina on kirjoittanut oman elämänsä apuvälineistä jo aiemmin blogiinsa Kun äiti kelaa.

 Vielä ennen messuja pitäisi minun istuutua ompelukoneen ääreen ja surauttaa eräät visioni minulle ja Selinalle. Mikäli nuo prototyypit pelittävät meidän arjessa, jaan ohjeet täällä myös muille, joiden polkua pyörätuolilla kelataan.

 

Nähdään Apuvälinemessuilla mukulakivien luvatussa kaupungissa!

Share
Ladataan...

Pages