Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Julkaisun kuvat: Mimmi Kyrö

Glitter in the shadows - osa 1 - osa 2

 

Ei ole ehkä mikään yllätys, että tämän kuvasarjan tummimmat, pimeimmät kuvat päätyivät viimeiseen osaan. Näissä kolmessa kuvassa kuitenkin kiteytyy parhaiten tuo koko korulause Glitter in the shadows. Kuvat olisivat voineet olla vain kimaltelevia söpötyksiä, ilman sen suurempaa merkitystä, kuin glitterin iloittelua vain. Mutta vaikka kuvaushetkellä ei sen koommin ajateltukaan mitään teemaa tai sanomaa kuville, syntyi sellainen kuitenkin. Sanoma on minulle kovin tuttu, mutta kaikille se ei ole niin yksinkertaista.

 

Elämä on kontrasteja, kontrasteja joita voi olla vaikea havaita, mikäli kiinnittää huomion vain toiseen puoleen. Kun ymmärtää, että pinnan alla on paljon, paljon asioita joista ei tiedäkään, mutta jotka vaikuttavat kokonaisuuteen, kykenee pintaa myös joskus raapaisemaan. 

 

Minä kimallan, minä sädehtien hymyilen. Mutta varjossakin voi kimaltaa, vaikka joskus kaiken glitterpölyn haluaisikin sängyn alle piiloon lakaista. Voin pimeässäkin kimaltaa, oloani valoisaksi tuntematta.

 

 

Yllä olevassa kuvassa voi helposti nähdä kaksi eri henkilöä, pienen pienellä huijauksella. Ota käteesi paperinpalanen, tai käytä kättäsi. Peitä ensin toinen puoli kasvoistani keskeltä nenää. Katso hetkinen ja mieti millaisia mielikuvia tuo puolikas kuva sinulle kertoo? Tee sitten sama toiselle puolelle.

Näitkö saman henkilön? Koitko saman tunnelman? 

 

Jokaisella on oma kokemuksensa, mutta kerron lyhyesti pintaa vain raapaisten, mitä tuo kuva minulle kertoo. Se kertoo todellisuudesta ja illuusiomaisesta suojakilvestä.

Tuo hymyilevä kimalluksen peittämä puoli, sen tuon ihmisille nähtäväksi. Vaikka monet näkevät vain hymyn, joka kasvoilla kaikesta pahasta ja kivusta huolimatta on, näkevät toiset sen kilpenä. Pankkiholven ovena, joka kolahtaa kiinni välittömästi silloinkin, kun joku liian lähelle pääsee. Se ei tarkoita ettenkö hymyilisi myös aidosti, mutta senkin voin suojakilven takaa tehdä. Toisille on tuo puoli se urhea hymyilevä tyttö, toisille taas jumiin jäänyt lapsi.

Tuo varjoissa kimaltava, se on todellisuutta, vaikka usein piilossa onkin. Varjossa ei tarvitse niin leveästi hymyillä, sillä pimeyden ympäröimänä, eivät toiset niin hyvin kokonaisuutta näe. Toisaalta taas vaikka kuinka hämärässä kulkisikaan, näkevät muut usein vain kimalluksen ja hymyn. On haavoittuvaista olla toisen edessä, ilman tuttua suojakilpeä. 

Kimalluksella ja hohdolla voi huijata paitsi muita, myös itseään. Vaikka kädet vääntyilisivät holtittomasti sinne sun tänne, voivat ne glitterin kuorruttamina näyttää pysäytetyssä hetkessä jopa kauniilta. Kauneuskin voi olla karua, mutta jos joku on edes hetken jotain hyvää, voi käsitystään koittaa muuttaa. Kehoni on kovin kivulias ja sairas, mutta se on silti minun kehoni, kehoni jonka voin halutessani peitellä keijupölyyn.

 

 

Varjossakin voi kimaltaa, kunhan vain katsoo tarpeeksi tarkkaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Neule ja laukku saatu blogiyhteistyön kautta.

 

Vaatteita hankkiessani mietin aina useampaa eri kriteeriä, joiden tulee täyttyä, jotta vaatekappale kaappiini päätyy. Pyrin ostamaan vaatteeni niin, että ne menevät jo kaapistani löytyvien vaatteiden kanssa yksiin. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta, että kaapista löytyisi erikseen juhlavaatteet ja arkivaatteet. Mielummin ostan sellaisia vaatteita, jotka saan eri asusteilla ja vaateyhdistelyillä sopimaan kahville kaverin kanssa, tai isotädin syntymäpäiväjuhlille. Koska käyn kuitenkin päivittäin kuntoutuksissa, tulee minun katsoa vaatteita myös hieman sillä silmällä, mitä päivän ohjelmassa on. Mikäli olen menossa palaverista suoraan fysioterapiaan, tulee vaatteiden olla joustavia ja mieluiten ihonmyötäisiä. Jos taas kelaan psykoterapiasta ostoksille avustajani kanssa, voin ilman suurempia pohdintoja pukea päälleni millaiset kaupunkivaatteet tahansa.

 

Vaatteille on kyllä muitakin kriteereitä, joista yksi tärkeimmistä on laatu. Ostan mielummin vaatekappaleen, jota pidän seuraavat viisi vuotta ahkeraan, tietäen sen kestävän kulutuksen, kuin että ravaisin koko ajan ostamassa pian rikki meneviä ratkeilevia kangaspaloja. Panostan laatuun nykyisin vielä aiempaa enemmän. 

Miksi? Yksi sana: apuvälineet. Oi ja voi arjen apurini pistävät vaatteeni ja tyylini koville, oi kyllä. Pyörätuolin kanssa tulee miettiä niin monta yksityiskohtaa, että pyörätuolipukeutumisesta on tulossa joskus oma julkaisunsa. 

Laatuun vaikuttavat paljoltikin materiaalit, olenkin sitä ihmisryhmää joka kyttää vaatteista aina materiaalitiedot. Hiplailen myös kankaita ja neuleita paljon, jotta saisin selville, onko materiaali todellakin minulle. Sairauteni asettavat rajoituksia paitsi vaatteen istuvuudelle ja kestävyydelle, myös sille miltä materiaali tuntuu. 

Putiikki Rannalla lifestylemyymälä on ollut yksi lempi liikkeistäni Tampereella jo vuosikaudet. Kun sitten Putiikki toi myymälöihinsä oman vaatemerkkinsä PURAn, olin heti innoissani. Suurin osa tuotteista valmistetaan alusta lähtien kotikaupunkini läheisyydessä, eikä laadusta ole tingitty.

Viime kesänä ostamani villapaidat ovat vakiinnuttaneet paikkansa vaatekaapissani ja ne näyttävät, sekä tuntuvat vieläkin aivan uusilta. Koska siis 100% villaa löytyi jo kaapistani, valitsin yhteistyön merkeissä itselleni nyt 100% puuvillaa olevan neuleen.

Tykästyin neuleessa materiaalin lisäksi heti sen malliin. Kaula-aukko on sopivan väljä, olematta paljastava ja hihat sopivasti hieman ylipitkät. Pidän aina hihoista, joita voi nostaa ylöspäin kohti kyynärtaivetta, materiaalin kuitenkaan lörpähtämättä tästä täysin. Tästä neuleesta tulee varmastikin yksi eniten käytetyistä, sillä tykkään käyttää neuleita myös kesällä, varsinkin mekkojen päällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta juuri tämä valkoisen sävy toi heti sovituskopissa kasvoilleni valoa. 

Löysin PURAlta myös aivan täydellisen nahkalaukun. Hieman isomman kokoinen yliolan menevä laukku on juuri sopivan mallinen pyörätuolin käyttäjälle. Laukkuun mahtuu hyvin tavaraa, mutta se ei ole kelatessa tiellä. Laukkua liikkeessä soviteltaessani ehdin jo sanomaan, että laukkujen hihnoja saa aina olla lyhentelemässä, mikäli ei halua laukun haittaavan kelaamista. PURAlla oltiinkin oltu minua fiksumpia ja varattu hihnalle runsaasti säätövaraa. Hihnaa säätämällä sain laukun sopivalle korkeudelle, ilman lyhentämistä tai kumilenkkiviritelmiä. 

On ilo tukea kivijalkamyymälää, jossa asiakas kohdataan aidosti ja hänen toiveensa, sekä mieltymyksensä otetaan huomioon tuputtamatta väkisin jotain vain myynnin takia. Mielummin harrastan tarkkoja, kestäviä valintoja, kuin tavaran haalimista. Vaatteitahan voi aina ostaa, mutta tyyliä ei. 

Mikäli Tampereen reissuja ei ole näkövinkkelissä, kannattaa tsekata Putiikki Rannalla liikkeen ja PURAn oma nettikauppa. Tampereen liikkeiden yhteydestä löytyy kyllä aina myös hyvää ruokaa ja rentoa ilmapiiriä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Julkaisun kuvat: Mimmi Kyrö

 

Tämä on minun kehoni, keho johon minut syntymässä puhallettiin. Kehoni on vienyt minua moniin paikkoihin ja kestänyt paljon. Kahdeksan leikkausarpea rintakehäni alueella kertovat selvityistä tilanteista, kehoni tarinaa kertovat ne. En häpeä leikkausarpiani, mutta kehossani on useita kohtia joita vihaan, vihaan ja häpeän. 

Tämä on kehoni, kehoni joka tuntuu vieraalta.

Kerta toisensa jälkeen on kehoni minut pettänyt. Monen monta asiaa on se minulta vienyt pois. Tämä vieraalta tuntuva keho ei luo minulle turvaa, se on vain ruumis joka ylläpitää elintoimintojani. 

Voin maalata kehoni kimaltelevalla keijupölyllä, liimata hiusvahalla glitteriä hiuksiini, kuorruttaa kulmakarvani sädehtivin muovipaloin, mutta silti, silti se jotain vierasta on. 

Olen sairastanut pitkään. Pitkään sairauksia, jotka ovat edenneet. Olen saanut listalleni lisää diagnoosikoodeja. Olen joutunut kehoni yllättämäksi sairastuen akuutisti täysin randomeihin asioihin. Osa sairauksistani on tehnyt paljon tuhoa, niin että kehoni on joutunut jälleen luovuttamaan. 

Kehoni on kadoksissa minulta. Tiedostan, että se kulkee mukanani, mutta en aina tiedä missä. Kehoni rajat ovat hälventyneet, muuttuneet, en niitä tiedosta. Ymmärrys liikkeen tuottamisesta on lentänyt lintuna oksalle, oksalle josta se tarkkailee ja kikattaa, kun minä aivan outoja fysioterapeuteille puhun. Ai lonkankoukistajasta lähtevä liike ei kuuluisikaan tuntua vain dystonisissa nilkoissani? 

Kehollani on oma tahto. Se päättää milloin raajani puna-sini-valkoisen-harmaiksi muuttuvat ja turpoavat. Se päättää milloin kostean kylmä sää tuntuu, kuin joku olisi iskenyt jäisen metalliputken jokaisen luuni tilalle. Kehoni päättää milloin on vain pakko väännellä kaularankaa puolelta toiselle. Kehoni, se pettää minut.

 

Kivun tuomia muutoksia aivoissa, sen ovat monet todenneet. Pirstaloidun kehon myös. Kun yhdessä paikassa hoidetaan jalkaa, toisessa käsiä, kolmannessa selkää, ei ole mikään ihme, että sitä itsekin eriyttää kehoaan. Liian usein huomaan raportoivani kehostani hoitotiimilleni, aivan kuin eri kohdat olisivat irrallisia osia. 

Silta, silta kehon ja mielen välistä on katkennut. Yhteyttä ei ole, ei vaikka kaiken asuntoni lattialla majailevan glitteripölyn sekoittaisi sementtiin rakennusaineeksi. Se silta rakentuu haparoiden, mutta ehkäpä joskus se on niin vahva, että koen olevani kokonainen. Kokonainen olento.

 

Julkaisun kuvat on otettu yhteistyönä Mimmi Kyrön kanssa. Glitterilläkin päällystetty malli voi ilmentää niin paljon muuta, kun vain sitä kuinka hileet raapivat ihoa. Tästä kuvasarjasta syntyi kolme erilaista tarinaa minusta. Minusta siinä kimalteen keskellä. Aivan kuin hymy, voi glitter toimia suojakilpenä, mutta paljastaa myös varjoja. Tämän vuoksi tarvitsen minä, ehkä myöskin sinä, hieman glitteriä, jotta varjo ei täysin pimennä. 

 

Share
Ladataan...

Pages