Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Julkaisun kuvat: Mimmi Kyrö

 

Jotkut kiillottavat ylpeyden ja upeutensa kruunua, toiset maalaavat kehoonsa kilven, kilven joka kertoo eri tarinaa, kuin henkilö itse. Itse maalaamallaan kilvellä voi pitää loitolla paitsi muut, myös itsensä. 

 

Kuvasarja "Glitter in the shadows" sai alkunsa, kun kaksi vammaista kipukroonikkoa yhdistivät rakkautensa valokuvaukseen ja glitteriin. Syntyi valokuvia, joille löytyi ulottuvuuksia ja uusia näkökulmia. Tämä on ensimmäinen osa näistä kuvista.

 

 

Ulkokuori on pintaa, pintaa joka voi kimaltaa, vaikka sisälle ei kimmeltäviä valonsäteitä päästäisikään. Hymyillä voi, vaikka ilo kaukana olisikin. 

 

Minä hymyilen, hymyilen vaikka sattuu. 

 

Toisinaan voi olla raskasta maalata kasvonsa ja nostaa suupielet ylöspäin, mutta... mutta jos siihen on pitkään tottunut, voi ulospäin sädehtivä pinta suojata sisintä. Hymyllä voi viestittää pärjäävänsä, pärjäävänsä silloinkin kun pieni ääni koittaa kerätä rohkeutta huutaa, ettei nyt kovin hymyilyttäisikään. 

 

 

Vielä minä pinnan kasvoiltani pyyhin, glitterin pölypussiin imuroin. Odotan, odotan kunnes en enää pimeydessä ulkopuolisille kimalla, vaan itse hohdosta nautin.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Olen tehnyt paljon ja samalla niin vähän.

Olen löytänyt pakastealtaalta ranskalaiset ja porkkananapit, oi!

Olen täyttänyt kalenteriani monin eri menoin.

Olen katsellut seiniä, silloin kun silmiin tulisi katsoa.

Olen kortteja askarrellut ja kirjeitä pienille tytöille lähettänyt.

Olen yrittänyt, yrittänyt olla rakkaan ystävän tukena, keskellä kauhujen aaltoja.

Olen toista ystävää meikkien maailmaan opastanut.

Olen suunnitellut tatuointeja uusia.

Olen myöntänyt, myöntänyt olevani väsynyt.

Olen yrittänyt etsiä Adidaksen polvisukkia, etsinnöissäni epäonnistuen.

Olen reseptejä puhelimeeni tallentanut, jotta uusia herkkuja löytäisin.

Olen kyennyt noudattamaan vegaanista ruokavaliota jo useamman kuukauden lähes täysin.

Olen kuntoutuksesta toiseen ympäri kaupunkia suhaillut.

Olen täytellyt lomakkeita toisensa perään.

Olen vältellyt, välillä lähes kaikkea.

Olen byrokratian solmuja aukonut, vain löytääkseni jälleen uuden solmun.

Olen peittänyt itseni glitterillä ja kameraan tuijottanut.

Olen halunnut onnistua täydellisen matcha laten valmistamisessa.

Olen kirjoittanut ylös useita aiheita blogia varten.

Olen hävennyt omaa käytöstäni.

Olen vihdoin ja viimein hankkinut paperileikkurin.

Olen tässä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Kipu on aina täysin subjektiivinen kokemus. Aina. Sen mittaaminen on hankalaa, sillä jokainen perustaa oman kipujanansa omiin kokemuksiinsa. Vaikka kipu ei näkyisikään, voi se kulkea mukana, joka hetki.

 

 

Kykenemättömät on teatteriesitys kivusta, raastavasta kroonisesta kivusta. Tytti Rintasen lopputyöohjaus pyörii Kellariteatterissa huhtikuun ajan, liput ovat jo myynnissä. 

Suomen Kipu ry on ollut projektissa mukana ja aion yrittää päästä katsomaan esitystä myös itse. Kipu liikuttaa montaa henkilöä, aivan liian monta, siksi siitä täytyy puhua. Vaikka ei tietäisikään millaista kroonisen kivun kanssa on elää, aina voi yrittää ymmärtää.

 

 

Share
Ladataan...

Pages