Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Puurolautasia syöty: 14

Epämukavia sänkyjä: 1

Tyynyjä sängyssä: 3

Verkostopalavereja: 1

Aikatauluja suunniteltu: 615243637262

Kukkapiirroksia: 9

Artikkeleita itsestä julkaistu: 2

Kauramaito lasillisia juotu: 48

Päiviä 95%:sti omassa huoneessa vietetty: 14

Levättyjä päiviä: 0

Mieluisia uutisia: 3

Huonoimman yön unet: 20min

Tikittäviä seinäkelloja seinältä varastoon heitettyjä: 1

Vierailijoita käynyt: 8

Samanlaista iltapalaa syönyt: 14

Passengers leffa katsottu uudelleen: 7

Tilattuja uusia septum koruja: 3

Kodin siivonneita äitejä: 1

Ostettuja konserttilippuja: 2

Huonoja kokemuksia osastolta: 0

Sairaalahoidon aikana heränneitä aiheita blogiin: 3

Valokuvausideoita kehitellyt: 127727263636

Öitä sairaalassa tällä erää jäljellä: 0

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Jos vain jonnekin, jonnekin kauas täältä. On kulunut aivan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi passi kädessäni olen lentokentälle kulkenut, kohti kohdetta jonne lentokone lentää. En oikeastaan osaa sanoa millainen kohde tai matka olisi juuri tällä hetkellä itselleni antoisin. Tärkeintä olisi se tunne, se tunne kun jossain kaukana arjesta on. Japanilaisten turistien hälyssä ei minun tarvitse nähtävyyksiä kiertää, pelkkä reissaamisen fiilis on tarpeeksi. 

On joitain kohteita, joihin voisin palata yhä uudestaan ja uudestaan. Toisaalta taas on toki hienoa löytää uudesta paikasta kiehtovia asioita, joista nauttia hymy kasvoilla. Nykyään matkustamistyyliäni rajoittavat sairauteni, vaikka totaali estettä ne eivät reissaamiselle muodostakaan. Mutta kieltämättä on rasittavaa, kun jo kotikaupungissaan joutuu eri paikkojen esteettömyyttä selvittää. Ei olisi ilahduttavinta reissata toiselle puolelle maapalloa vain huomatakseen, että ainoa kahvila jonne pääsee sisälle on Starbucks. Siinäpä sitten lipittelisi kauramaidolla vaahdotettua lattea ja Google Mapsin avulla yrittäisi tihrustaa, näkyykö tavaratalon sisäänkäyntiä kuvissa, vai odottaisivatko minua portaat toisensa perään, tai liian jyrkäksi rakennettu ramppi.

Matkustamiseen kuuluu olennaisena osana nautinto. Paikalliset maut ja tuoksut, joita ei täysin kykene kotona uudelleen tuottamaan, ei edes kymmenennen reseptikokeilun jälkeen. Vapaus tehdä mitä haluaa, tai olla tekemättä. Ei ole pakko juosta 24/7 ympäri kohdetta, jotta varmasti kaiken koettavan kokee. Silloin jää usein paljon kokematta. Yksi asia mistä itse pidän aina kiinni sekä kotimaassa, että ulkomailla hotelleissa yöpyessäni, on kylpyamme. Ilman kylpyammetta en hotelliin astu, tahdon tuon mielihyvän nautinnon keholleni ja mielelleni. Koska tykkään jo muutoinkin käydä ulkomailla aina ruokakaupoissa, nappaan sieltä mukaani jotain hieman erilaista ja mielenkiintoista kylvyn jälkeen naposteltavaksi. Okei välillä myös kylvyn aikana eksyvät sormeni keksipussille. 

On riistävää, kun matkustaminen niin kauas lipunut on. Koen kuitenkin, että reissaaminen on olennainen osa minua. Päästäkseni lähemmäs kotia, on minun kuljettava kauemmas. Mutta vielä minä matkustan, vielä minä maailmaa näen, vielä minä listassani yli nykyisen 30:n vieraillun maan pääsen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

 

Sairaala, sairaala jonka sänkyihin vihreät lakanat pedataan. Siellä minä olen, siellä missä minun juuri nyt kuuluisikin olla. Vihreiden lakanoiden välissä minä vieraassa sängyssä nukun, työasuihin pukeutuneiden henkilöiden untani valvoessa. 

 

 

Minä tässä vieraassa sängyssä vihreisiin lakanoihin kietoutua yritän, niin että lepo ylleni laskeutuisi. Kumpa se vain olisi niin helppoa. Riittäisipä vain se, että vihreän peiton päälleen vetäisi. Mutta tarkoitus ei ole siinä, että vain vieraan sängyn vihreä peitto lepoa ja turvaa toisi, se täytyy löytää myös sieltä missä vihreitä lakanoita ei kaapissa ole. 

 

 

 

Kun lepo ja rauha pelottavilta tuntuvat, täytyy nähdä muutakin, kuin nuo merenvaahdon sävyiset lakanat. Tusseja sinne tänne paperilla pyöritellessä voi itselleen puuhaa löytää, vaikka vieraalla sängyllä istuisikin ja luonnosvihon takaa vihreät lakanat vilkkuisivat.

 

Jos elämä vain helpoilla raiteilla kulkisi, ei vihreitä lakanoita tarvittaisi. Minä niitä tarvitsen, ovat raiteeni liian jyrkät ja mutkikkaat, etten yksin kulkemaan pääse. 

Vihreissä lakanoissa vieraalla sängyllä ei mitään tuomittavaa, tai hävettävää ole. Joissain tilanteissa ne lailla pelastusrenkaan kannattelevat.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Unettomuus on kulkenut mukanani jo pitkään, liian pitkään. Haluaisin kokea sen olon, kun hyvin nukutun yön jälkeen nousee sängystä käsiään sivuille venyttäen, rintakehän täyteen happea sisäänhengittäen. Se sellainen ramaiseva ääni, sama kissamainen mauku, jonka siskoni päästi aina lapsena autossa herätessään, juuri sillä hetkellä kun renkaat kotipihaamme kääntyivät. En muista enää milloin viimeksi olisin nukkunut kunnolla, heräämättä mihinkään, pysyen unessa.

 

Lapsena minulle oli tärkeätä se, etten hiljaisuuteen nukahtanut. Jostain minulle kehittyi tapa, että jonkun piti vielä olla hereillä, ennenkuin itse nukahdin. Oli turvallista nukahtaa olohuoneesta kantautuviin television ääniin. Oli helppo nukahtaa mökillä isosiskon viereen, kun kuuli hänen kääntävän sivuja, tietäen että hän vielä siinä vieressä hereillä kirjaansa luki. Mutta vuosien varrella tuo tapa hälveni rutiinistani, vaikka nukahtamisesta en pitänytkään. Vierastin aina sitä, kuinka joku kertoi vain menevänsä sänkyyn ja laittavansa silmät kiinni. En minä nuorempanakaan nukahtanut, en ennen kuin silmät olivat niin ristissä, etten kirjan riveistä selvää saanut. Mutta silloin, lapsena ja nuorena olin yön jälkeen levännyt. En kissamaisesti maukunut, mutta lepo oli yöllä kehoani ja mieltäni syleillyt.

Krooninen unettomuus on ollut jokaöinen seuralaiseni jo vuosikaudet, siitä on tullut normi. Kun keho on kipuisa lähes kaikkialta, ei patjan pehmeyskään helli, ei peitto epämukavuutta karkota. Kipuni voivat pahentua hetkessä vain sängyllä maaten, ilman sen suurempaa aiheuttajaa. 

Olen onnekseni löytänyt lääkärien avulla useamman eri lääkevalmisteen coktailin, jolla nukahdan ja öisten heräämisten jälkeen useimmiten jossain kohtaa silmäni takaisin kiinni suljen. Mutta, kyseessä on lähinnä vain mekaaninen toiminto. Silmäni saattavat olla sulki, mutta levättyyn uneen... siihen vain aniharvoin pääsen. Kun unettomuus on jatkunut jo pitkään, on väsymyksen tilalle astunut ylivirittyneisyys, sekä jatkuva uupumus. Tiedän, kuullostaa hassulta, että nuo vastakohdilta vaikuttavat asiat voivat vaikuttaa samaan aikaan. Tilannetta voisi selventää vertauskuvalla siitä, kuinka aivan liian väsyneenä saattaa joku hervottomasti kikattaa kikattamistaan. 

On päiviä, jolloin uupumus valtaa koko kehoni ja mieleni niin, etten oikeastaan koe nukkuvani, vaan kyse on enemmän tajunnan tason hämärtymisestä. Vaikka sellaisia päiviä on, etten sängystä ylös pääse, eivät ne päivät minulle lepoa tuo. Olisipa niin. Unettomuuteni on suurimmin osin vaikeista kroonisista kivuistani johtuvaa, mutta ahdistuneisuus ja masennus haukkaavat osansa myös. Kun jokainen päivä tuntuu neljältä maratonilta, haluaa sitä usein vain siirtyä jo seuraavaan. Mutta jos koko päivän joutuu odottamaan sitä hetkeä, kun lääkkeiden avuin voisi nukahtaa, on sanomattakin selvää, että tilanne ahdistaa. On päiviä jolloin olisi vain helpompi, kun silmänsä sulkemalla pääsisi höyhensaarten kautta lepoa kohti. 

 

Uupunut univaikeuksiin, univaikeudet uuvuttaneet.

 

Aiempi kirjoitus aiheesta:

Kohteena Höyhensaaret.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

On mukava tehdä erilaisia projekteja eri henkilöiden kanssa, koska vaikka lähtökohta olisikin sama, voi lopputulos olla hieman aiemmista poikkeavaa.

Sain pyynnön tulla haastateltavaksi Kipu Companyn YouTube-kanavalle, ja sielläpä tuo video on nyt katseltavissa. Vaikeista asioista on hyvässä seurassa luontevaa puhua, vaikka välillä pyörätuolilla temppuillen.

 

 

Tämän jälkeen onkin hyvä painaa pää tyynyyn ja koittaa ottaa kuntoutuslaitoksen sängyllä kauneusunet, ennen huomista lehtihaastattelua. 

Share
Ladataan...

Pages