Ladataan...
Lusikoita kiitos.

 

Kuinka monta kertaa olet katsonut ihailevasti kuvia, joissa eräästä kosmetiikkaliikkeestä ostettuja kylpypalloja pudotetaan nautinnolliseen kylpyyn? Aistitko jo rentoutuneen ilmapiirin? 

 

Mitä jos voisit nauttia tästä myös kotona, ilman kylpyammetta, jota monella suomalaisella ei nykyään enää kotonaan ole? Itseasiassa tämä ohje sopii myös kylpyammeessa käytettäväksi, siinä tämän hienous. Saanen esitellä the Shower bombsit, puolipalleroiset jotka väkerrät helposti ja nopeasti kotona vain muutamasta ainesosasta.

 

 

Yhteen satsiin eli noin 10kpl tarvittavat

 

AINEKSET:

  • 2cups eli noin 4,7dl Ruokasoodaa (isoimmissa marketeissa myytävät isot pänikät ovat oivia.)
  • 1cup eli noin 2,3dl Sitruunahappoa (saatavilla apteekeista 50g tai 100g pusseissa)
  • 2rkl vettä
  • 50tippaa aromaterapiaöljyä
  • muutama tippa elintarvikeväriä

 

TARVIKKEET:

  • Taikinakulho
  • Mittakannu
  • Muovinen puolipallo (esim. Tyhjä kahteen osaan jakautuva joulukuusenpallo askarteluliikkeestä)
  • Muffini/-tai pullavuokia
  • Sähkövatkain
  • Ruokalusikka
  • Lasipurkki valmiiden palleroiden säilytykseen, tai koristelutarvikkeita palleroiden paketointiin

 

 

TEE NÄIN:

  • Mittaa ruokasooda ja sitruunahappo taikinakulhoon, sekoita keskenään.
  • Pieneen kippoon mittaa vesi.
  • Tipauta veden joukkoon haluamaasi aromaterapiaöljyä. Esim. Eukalyptusta 30tippaa ja rosmariinia 20tippaa. Halutessasi voit käyttää myös valmista aromaterapiaöljyseosta.
  • (Sekoita nesteeseen  halutessasi elintarvikeväriä.) 
  • Vatkaa jauheseosta sähkövatkaimella, tiputellen joukkoon nesteseosta tasaisin väliajoin. 
  • Kun kaikki neste on sekaisin jauhoseoksen kanssa, on massa hieman tiivimpää ja kylmempää.

 

  • Aseta pöydälle muffini-/pullavuokia.
  • Kauho massaa muoviseen puolipalloon, pakkaa tiiviisti.
  • Puolipallon ollessa täynnä, käännä se toisin päin paperivuuan päällä. Mikäli palleroinen ei tipahda muotist heti, puristele hieman reunoja.
  • (Mikäli käytössäsi ei ole muovista muottia tai vastaavaa, voit myös puristella palleroiset tiiviiksi käsissäsi.)
  • Anna Shower Bombsien kuivahtaa pöydällä yön yli. 
  • Aseta palleroiset lasipurkkiin, tai paketoi paperivuokiin pakettinarun avulla.

 

 

KÄYTTÖ:

  • Suihkuun mennessäsi, aseta yksi tai kaksi Shower Bombsia suihkunlattialle jalkojesi lähettyville.
  • Vesi hajottaa palleroiset pikku hiljaa, jolloin aromaterapiaöljyt vapautuvat tuoksuina ilmaan. 
  • (Jäljelle ei jää mitään.)

Valmista Shower Bombseja erilaisista tuoksuista eri tarkoituksiin. Euklyptus toimii hyvin flunssakautena, kun taas sitrus piristää aamulla.

 

 

Valmista omaan käyttöön, ja ehkäpä muutama lahjaksi.

 

Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

 

Voin taata, että ihastut tähän kakkuun! Ainakin toivon kovin niin. Mikä itselleni varmisti sen, että tästä kehittelemästäni reseptistä tuli heti ensimmäisellä yrittämällä suussani tanssivaa balettia? Heräsin yöllä kolme kertaa lusikoimaan kakkumassaa suuhuni, ja palasin sänkyyn hymy kasvoillani. 

 

 

Voit valmistaa tällä ohjeella paitsi kakun, myös halutessasi piparimoussea, kunhan jätät vain pohjan sekä hyydytysaineen pois. 

Koristelumahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon, tällä kertaa itse päädyin piparien kuorruttamisen lisäksi leikkimään pakettinaruilla ja mausteilla. Tein tähtianiksista lyhyen koristenauhan, ja kiedoin kanelitankoja paketeiksi. Viimeistelin koristelun pyörittämällä valkoista ja ruskeaa pakettinarua reunojen ympäri. 

 

 

Tarvitset kakkuun:

  • 300g pipareita + halutessasi muutaman piparin koristeluun. (Voit leipoa piparit itse, tai käyttää kaupan valmiit.)
  • 75g margariinia
  • 2prk Oatly Påmackan
  • 2prk Planti kauravispiä 
  • 1prk Alpron soijavispiä
  • 1dl sokeria
  • 1rkl vaaleaa glögiä (lopun glögin voit tarjoilla juomaksi kakun kanssa)
  • 2pussia Vegegeliä (yhdessä pahvipakkauksessa on useampi pussi)
  • 2dl vettä
  • Koristeluun käyttämäsi tarvikkeet

 

 

Tee näin:

  • Murskaa piparit. Voit tehdä tämän tehosekoittimessa, tai laittaa piparit pussiin ja kaulia ne hienoksi. Sattumia saa olla. 
  • Nypi 75g huoneenlämpöistä margariinia noin 3/4 piparimurskan joukkoon.
  • Rypistele leivinpaperi palloksi, jonka jälkeen suorista paperi irtopohjavuuan pohjalle. Laita reunarengas vuokaan kiinni, leikkaa ulkopuolelta ylimääräiset leivinpaperit.
  • Taputtele margariini-pipariseos vuuan pohjalle tiiviisti. Laita vuoka jääkaappiin.

 

  • Laita kulhoon molemmat Påmackanit, sekä kauravispit.
  • Vatkaa sähkövatkaimella hetkisen aikaa kuohkeaksi.
  • Lisää kulhoon sokeri, sekä glögi. 
  • Vatkaa seosta hetkinen.
  • Lisää joukkoon loppu piparimurusta.

 

  • Vatkaa omassa kulhossaan Alpron soijavispi. Vatkaa kunnes soijavispi on jähmettynyt nestemäisestä.

 

  • Mittaa pieneen kattilaan 2dl vettä.
  • Sekoita veteen molemmat Vegegel pussit. 
  • Laita levy päälle ja kuumenna nestettä koko ajan vispaten. 
  • Kun neste kuumenee kiehuvaksi, ota kattila pois levyltä.
  • Kaada neste ohuena nauhana Påmackan seoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.

 

  • Nostele soijavispivaahto toisen kulhon seoksen sekaan.
  • Kääntele vaahtoa nuolijalla tasaisesti, jotta kakkumassa sekoittuu. 
  • Kumoa koko seos irtopohjavuokaan pohjan päälle. Tasoita nuolijalla hieman pintaa.
  • Peitä kelmulla ja anna tekeytyä yön yli.

 

  • Irroita irtopohjavuuan reunat ja siirrä kakku tarjoilualustalle.
  • Koristele kuten haluat ja tarjoa vaalean glögin kanssa. 

 

Kokeilitko reseptiä? Mitä mieltä olit?

 

Vegaanisen oreo”juusto”kakun ohjeeni löydät tästä.

 

//////////

Lusikoita kiitos. 

Facebookissa

Instagramissa

Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

On sanoja, jotka kaikuvat kauas ja lujaa, vaikka sanojen ääneenlausuja ei sitä tarkoittaisikaan. Toisaalta taas on sanoja, jotka kuulijan korvissa ovat tahriintuneet, eikä mikään niitä enää puhtaaksi saa. Vielä vuonna 2017 tuntuu sana ”vammainen” olevan yksi tällaisista sanoista, vaikka sitä käytettäisiinkin poliittisesti korrektisti. 

 

Minä olen vammainen. Minä olen itseasiassa vaikeasti vammainen. Minut on luokiteltu tähän ryhmittymään useamman eri instanssin kansien väliin ja tuo sana koskettaa jokaista päivääni, nyt ja loppuelämäni. Vammaisuus ei välttämättä näy päällepäin, ehei, ja juurikin siksi ei kenelläkään ole sanottavanaan, kuinka joku vammaiseksi määritelty ei muka vammainen olisikaan. Saattaa kuullostaa absurdilta edes ajatella, että joku todellakin kyseenalaistaisi toisen henkilön vammaisuuden, mutta oi ja voi näitäkin löytyy. 

 

Tässä julkaisussa käytetyissä valokuvissa olen minä vammaisena, jok’ikisessä. Kaikki nämä valokuvat on otettu sen jälkeen, kun sairauteni veivät minut siihen pisteeseen, että minusta tuli vammainen.

 

Kuva: Milja Sillanpää

 

Muutama viikko sitten sain hengitellä syvään useamman kertaa, tai siis aina niinä hetkinä kun en tuhissut ja puhkunut. Istuin taksissa ja jostain ihmeen syystä taksikuski katsoi asiakseen alkaa puhua siitä, kuinka hänen mielestään muutama alaikäinen lapsi väärinkäyttää vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluita. Kyllä, olin itsekin hämilläni tästä toteamuksesta.

Arvon kuljettaja ryhtyi minulle sitten kertomaan, kuinka tähän päätelmään oli tullut. Nämä kaksi lasta, he kulkivat harrastuksiinsa, mutta heillä ei ollut mitään liikkumisen apuvälineitä. Kuljettajan sanoin lapset  näyttivät muutoinkin aivan ”normaaleilta”. Häntä oli ärsyttänyt asia sitten niin paljon, että kertoi minulle ottavansa yhteyttä vammaispalvelutoimistoon, jotta voisi ilmiantaa nämä lapset. Tässä kohtaa jätin passiivisaggressiivisuuden nurkkaan ja hieman kovemmalla äänellä tokaisin, kuinka ulkoinen habitus ei aina kerro kaikkea, ei todellakaan. Kerroin kuljettajalle, kuinka itsekin olen saanut oikeuden vammaispalvelulain mukaisiin kuljetuspalveluihin jo silloin, kun käytössäni ei ollut mitään liikkumisen apuvälineitä. Ei ulkopuolinen henkilö olisi voinut tietää olevani vaikeasti vammainen, nuori nainen meikit kasvoillaan (yksityiskohta, johon vieläkin niin moni vetoaa).

Tämä taksikuski oli vieläkin sitä mieltä, että hän kyllä erottaa vammaisen henkilön täysin terveestä vain ulkonäön perusteella, ja että ne lapset olivat huijanneet järjestelmää. Oli pakko kertoa tälle ratinpyörittäjälle, kuinka vammaispalvelulain mukaisia päätöksiä ei tuosta noin vain tehdä, vaan prosessiin osallistuu useita asiantuntijoita...

Onneksi saavuin kohdeosoitteeseeni, en olisi kestänyt kyydissä enää pidempään.

 

Kuva: Kaisa Saarinen

 

Stereotypiat kuuluvat ihmisluontoon, vaikka kuinka itsekin toivoisin voivani murskata niistä jokaisen. Niiden ei kuitenkaan tarvitse antaa ohjata kaikkia ajatuksia, eikä stereotypioiden tule sulkea silmiä. Meitä ihmisiä luokitellaan kategorioihin, halusimme sitä tai ei, mutta ketään ei sinne tarvitse sulkea.

 

Minä saatan olla nuori nainen, joka viime torstaina osti huumaavan ihastuttavan uuden hajuveden lempivaateliikkeestään. Minä olen myös mielenterveyskuntoutuja, joka viime torstaina viikon toisessa psykoterapiassa kävi. Minä olen myös vammainen, joka henkilökohtaiselle avustajalleen viime torstaina ohjeita ruoanlaittoon saneli. Minä olen minä. En ehkä tunne itseäni kovin hyvin, mutta nämä asiat minä ainakin tiedän, eikä niistä yksikään sulje toistaan pois.

 

 

Vastaus julkaisun otsikkoon on yksinkertaisen helppo:

”Kyllä, minä olen vammainen.”

 

Minun ei kuitenkaan tarvitse todistelemalla todistella asiaa kenellekään, kuka asiaa epäilee, ja miksi täytyisikään? Mutta vaikka minä paperillakin vammainen olen, ei minun, kuten ei kenenkään muunkaan, tarvitse tätä sanaa haukkumasanana kuulla. Sanaa vammainen on käytetty niin usein negatiivisessa mielessä, että täysin neutraaleissakin yhteyksissä saattaa sana monesta haukkumalta vaikuttaa. Paljon on kuitenkin kiinni siitä, miten asian ilmaisee ja missä yhteydessä.

Tiesitkö esim. Että invaparkkipaikalle pysäköinnin oikeuttavassa lätkässä lukee ”vammaispysäköintilupa”, joka on nykykielessä korrektisti kirjoitettu? Mutta korrektia ei ole kutsua tiellään olevaa henkilöä v***n vammaiseksi. 

 

Kuva: Kaisa Saarinen

 

Tänään 3.12 vietetään kansainvälistä vammaisten päivää. Ihmisoikeudet on tärkeä asia, jonka tulisi toteutua riippumatta siitä, sattuuko ihminen olemaan vammainen vai ei. Mutta kuitenkin, yhä nykyään aivan liian usein ajaudutaan tilanteisiin, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu. 

 

Kaksi tänään Helsingissä sattunutta tilannetta tuo pienin esimerkein esille, kuinka ne pienen pienet asiat voivat välillä olla tärkeitä. Näissä tilanteissa ei ollut kyse ihmisoikeuksiin asti menevistä asioista, mutta epäkohdista, jotka olisivat helposti muokattavissa.

Tuomaan markkinoilla pääsin karusellin kyytiin kummityttöni kanssa, kun karusellinpyörittäjä siirsi hieman aitaa, auttoi minua nousemaan karuselliin, ja laitteen pysähdyttyä toi pyörätuolini vierelleni. 

Stockmannin jouluikkunaa en kummityttöni kanssa päässyt ihastelemaan. Kurkin lasten takaa ja katsoin kaihoisasti toisen ikkunan eteen rakennettua katselutasannetta. Katselutasannetta, jolle veivät muutamat portaat, vaikka loivan rampin tekeminen ei olisi ollut tehtävä tai mikään. 

 

Kuva: Kaisa Saarinen

 

 

Huomenna minä kerron yleisölle, kuinka Vammaiskortti tulee olemaan tärkeä osa minun elämääni, ja kuinka sille jo nyt tarvetta on. Vammaisuus on osa arkeani, näkipä sen tai ei. Ajattelipa sitä tai ei.

Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

En ole koskaan valmistanut itse lihakeittoa.

En ole koskaan ollut humalassa.

En ole koskaan sietänyt söpöstelysanojen käyttöä.

En ole koskaan hävennyt pyöräilykypärän ja heijastimen käyttöä.

En ole koskaan asunut omakoti- tai rivitalossa.

En ole koskaan oppinut viheltämään.

En ole koskaan pitänyt siitä, että vammaispysäköintilupa on niin hölmön kokoinen kulkeakseen aina mukana.

En ole koskaan käynyt oopperassa.

En ole koskaan katsonut Tuntematonta sotilasta alusta loppuun.

En ole koskaan ymmärtänyt ruotsin sivulauseen sanajärjestystä. 

En ole koskaan himoinnut Chanelin klassikkolaukkua. 

En ole koskaan voinut kuvitella asuvani Tamperetta pohjoisempana.

En ole koskaan osannut kertoa mistä olen kotoisin.

En ole koskaan ollut leikkauksessa, jossa kehooni olisi pysyvästi operoitu jotain, vain leikkauksissa, joissa kehostani on pysyvästi poistettu jotain.

En ole koskaan osannut sanoa sanaa ”hakaneula” oikein, suussani taipuu tuo sana aina ”hakaNneulaksi”.

En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi yksin matkustaessani.

En ole koskaan pitänyt näin pitkää taukoa matkustamisesta, kuin mitä tällä hetkellä.

 

Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

On tullut aika kirjoittaa postaus, jota olisin itse kaivannut silloin, kun pyörätuolista tuli iso osa elämääni. Miten yhdistää käytännöllisyys, kestävyys, oma tyyli, sekä apuvälineen rakenteet? Oi pyh niin paljon kivempaa olisi vain säästää rahaa, marssia laukkukauppaan, ja poistua kassan kautta kotiin tyylikkään asusteen kanssa. 

Mutta nyt joitain minun valintoja arkipäiviini.

psst.... Ensimmäisen osan Pyöristyylini juttusarjasta löydät muuten täältä.

 

Ensimmäisenä on se luotettavin kumppani: Fjällrävenin Kånken. Ei ole mikään yllätys, että myös monella pyörätuolinkäyttäjällä komeilee tämä klassikko. Mutta miksi juuri Kånken on kätevä pyörätuolilla ympäriinsä kelatessa? Repun ohuet säädettävät olkaimet saa hyvin heitettyä kiinni pyörätuolin rakenteisiin. Itselläni olkaimet roikkuvat pienissä putkissa, joissa kuuluisi olla korkeussäädettävät työntökahvani, mutta koska en itse käytä niitä, saan repun helposti tähän kohti kiinni.

Kånken on sopivan tiivis ja lyhyt, niin ettei se hakkaa selkänojaa joka kerta vauhtia ottaessa tai kynnyksiä ylittäessä. Koska repun vetoketju kiertää koko repun, saa sen helposti auki myös tuolissa istuessa. Kånkenin kestävyys on myös erinomaista, eivätkä pienet vesiroiskeet tee mitään.

Reppu on yksinkertaisesti todella kätevä laukku, sillä pyörätuolilla kelatessa tulee käsien olla vapaina. Mutta on tosiaan yksityiskohtia joihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Naisena haluan käyttää myös käsilaukkuja, oi kyllä. Tämä seuraava laukku on kulkenut mukanani jo yli kuusi vuotta, mutta en vieläkään suostuisi siitä ikinä luopumaan. Mulberryn Alexa on tilaihme, jossa raahata vaikka mitä tavaraa mukanaan. Silloin kun tarvitsen mukaani kalenteria, meikkipussukkaa ja kaikkea, mutta reppu vaikuttaa liian isolta tai tyyliin sopimattomalta, silloin nappaan syliini tämän yliolanlaukun

Laukun hihnan kannattaa olla tällaisissa isommissa messengertyylin laukuissa hieman pidempi, jotta laukkua voi kantaa sylissä. Näin ollen niskahartiaseutu ei joudu niin koville, kun laukku ei roiku koko aikaa ilmassa, vaan voi levätä sylissä. 

Tällaisen isomman käsilaukun voi virittää myös selkänojan taakse, mutta kiinnityksestä kannattaa pitää huolta. Huonona puolena tällaisessa operaatiossa on usein se, että kiinnittäminen ja purkaminen on sen verran työlästä, että täytyy pyytää aina apulaista ojentamaan tavaroita laukusta.

 

 

Pieni laukku, johon mahtuu juuri sopivasti ne tärkeimmät asiat: korttilompakko, avaimet, vammaispysäköintikortti, huulipunia, sekä kännykkä. Välttämättömyydet joilla pääsee pitkälle, jollei sitten heräteostoksia tule tehtyä sieltä täältä.

Päädyin itse Kenkäpaja Pihkan ihastuttavaan Armiin, kaunis yksinkertainen haitarilaukku. Varsinkin niinä vuodenaikoina, kun takki ei ole päällä jatkuvasti, on hyvä olla tällainen pieni laukku, jonne saada ne välttämättömyydet varsinkin kännykkä. 

Hihnaa kun lyhennetään vielä normaalia lyhyemmäksi, saadaan laukku juuri sopivalle korkeudelle niin, ettei se haittaa kelausliikettä lainkaan. 

 

 

Mikäli en halua kuljettaa paljoa tavaraa mukanani, mutta pelkät välttämättömyydet eivät kuitenkaan riitä, astuu kuvioon hihnallinen kirjekuorilaukku. Sopivan litteä, mutta kooltaan pikkulaukkua suurempi, olematta kuitenkaan kelatessa tiellä. 

Puran laukku on pieni tilaihme, mutte se pysyy kuitenkin kyljen korkeudella, jolloin liikkuminen on helppoa. On hyvä olla useamman eri koon laukkuja, joista valita päivän suunnitelmiin sopivimmat. Musta nahka on myös käytännöllinen, sillä siitä saa helposti pyyhkäistyä katupölyt muualle.

 

(Kuvassa näkyvä Puran laukku saatu aiemman blogiyhteistyön kautta.)

Reissaan itse paljon yhden tai kahden yön reissuja, ja minulle on tärkeää, että kykenen itsenäisesti kulkemaan esim. Kaukoliikenteen junilla paikkakunnalta toiselle. Hyvälle viikonloppulaukulle on siis runsasta käyttöä.

Pyörätuolia kelaavalle sopiva viikonloppulaukun koon sanoisin olevan noin 45-50 litraa. Useammankin yön tavarat mahtuvat laukkuun muiden tilpehöörien lisäksi, vaikka välillä vetoketju voikin tuntua napakalta. Tärkeää on kuitenkin se, että laukun saa pidettyä sylissä. Liian pitkä laukku vaikeuttaa kelaamista ja liian lyhyt kantohihna taas kuluttaa niskahartiaseutua. Kun laukun saa pidettyä stabiilina sylissä, ei sen painoakaan edes niinkään havaitse. 

Viikonloppulaukku kannattaa valita kestävästä materiaalista ja miettiä myös miten sen saa avattua. Kokeilemalla selviää, kykeneekö kelaamaan laukku sylissään, ja näkeekö sen takaa mitään? 

Itselläni käytössä on LV:n Keepall 50, johon olen ollut useamman aktiivikäyttövuoden jälkeen oikein tyytyväinen.

 

Julkaisun kuvat: Laura Virkki

 

 

Mitäpä keksittäisiin seuraaviin pyöristyylijuttuihin?  

Ladataan...

Pages