Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Päivittäin kohtaan sen asian useamman kertaa, sen miten lähestyä erilaisia tilanteita, mikä rooli sitten onkaan päällä? Roolit tuovat paitsi turvaa ja varmuutta, ne myös pistävät palasiksi. Palasiksi minua. Yksi vaikeimmista kysymyksistä, johon en koskaan osaa vastata, on yksinkertaisesti se kuka minä olen? En kykene vastaamaan suoraan, en ikinä, aina on pakko esittää vastakysymys, kysymys siitä miltä näkökulmalta asiaa haluaa tarkastella?

 

Olen palastellut itseni kategorioihin, joista jokaisessa on rooli tai useampi. Kun ei osaa liimata palasia yhteen kokonaisuudeksi, ei suoraa vastaustakaan voi antaa. Ei edes niin simppeliltä vaikuttavaan kysymykseen, johon 29-vuotiaan voisi olettaa osata vastaavan.

 

Jokaisella henkilöllä on joitain rooleja elämässään, toisilla ne saattavat korostua vahvemmin, kuin toisilla. Tunnen henkilöitä, joiden työminä on todella erilainen, kuin mitä vapaa-ajalla. Tunnen henkilöitä, joiden julkisuuskuva poikkeaa paljon arkipäivän askareissa. On selvää, että roolit kuuluvat elämään. Joillekin ne voivat toimia voimaa ja tukea antavina rajoina, jotkut taas saattavat kokea erilaiset roolit kuluttaviksi, varsinkin jos odotukset tulevat muilta. Minä, minä olen pelkkiä rooleja.

Kuva: Mimmi Kyrö 

 

Pirstaloitunut, se on sana joka seuraa potilastiedoissani. Vaikka ennen sairastumistanikin olen vetänyt erilaisia rooleja, ovat ne vahvistuneet ja saaneet uusia piirteitä aivan viime vuosina. Koen itse, että suurin osa roolieni odotuksista tulee muilta henkilöiltä, mutta itse asetan vaativuuden painon niiden päälle. En odottaisi muilta henkilöiltä rooleissani niin paljoa, mutta itseni osalta voin aina vain vaatia enemmän ja enemmän. Siltikään mikään ei riitä.

Kokonaisuuden palastelusta olen vastuussa itse, mutta siihen vaikuttavat monet ulkopuoliset tekijät, sekä osa sairauksistani. Olen aiemminkin kertonut blogissa ja mediassa siitä, kuinka vaikeasti monisairaat henkilöt palastellaan usein sairaanhoidossa. Yhdessä paikkaa vedät yllesi kipupotilaan viitan, seuraavassa roolissa jalkasi ovat päätähtenä, kolmannessa tulisi kasvoillasi olla uupunut ilme masennuksen verhoamana, neljännessä tehtävänäsi on kietoutua vammaisuuteesi, viidennessä reipas kuntoutuja, kuudennessa toisia auttava enkeli. Missä olisin kokonaisuus, pelkkä minä ilman mitään erillisiä näkökulmia? Missä voisin antaa kaikki ne käsissäni olevat langat, välillä toiselle?

Luulin pidempään, etten ole rehellinen, että kertoisin valheita tiedostaen. Roolit toki tuovat sen, että eri tilanteissa ja eri ihmisille kertoo asioista, jotka ajattelee kuuluvan juuri siihen hetkeen, siihen rooliin, siihen tyyliin. Välillä voi olla haastavaa miettiä alitajuntaisesti minkä viitan ylleen sillä hetkellä heittäisi, vai tarvitsisiko hetki useammankin? Koen itse, että jotkut roolit tukevat toisiaan, mutta välillä voi tulla myös ristiriitatilanteita. Tilanteita, joissa saattaa itse hämmentyä, jos ei tiedä minkä lähtökohdan kautta tilannetta lähestyisi.

 

Roolien takaa löytäisin ehkä itseni. Jos vain uskaltaisi riisua ne kehoon ja mieleen verhotut roolien viitat. Se vaatisi paitsi itseltäni, myös muilta...

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Julkaisun kuvat: Mimmi Kyrö

Glitter in the shadows - osa 1 - osa 2

 

Ei ole ehkä mikään yllätys, että tämän kuvasarjan tummimmat, pimeimmät kuvat päätyivät viimeiseen osaan. Näissä kolmessa kuvassa kuitenkin kiteytyy parhaiten tuo koko korulause Glitter in the shadows. Kuvat olisivat voineet olla vain kimaltelevia söpötyksiä, ilman sen suurempaa merkitystä, kuin glitterin iloittelua vain. Mutta vaikka kuvaushetkellä ei sen koommin ajateltukaan mitään teemaa tai sanomaa kuville, syntyi sellainen kuitenkin. Sanoma on minulle kovin tuttu, mutta kaikille se ei ole niin yksinkertaista.

 

Elämä on kontrasteja, kontrasteja joita voi olla vaikea havaita, mikäli kiinnittää huomion vain toiseen puoleen. Kun ymmärtää, että pinnan alla on paljon, paljon asioita joista ei tiedäkään, mutta jotka vaikuttavat kokonaisuuteen, kykenee pintaa myös joskus raapaisemaan. 

 

Minä kimallan, minä sädehtien hymyilen. Mutta varjossakin voi kimaltaa, vaikka joskus kaiken glitterpölyn haluaisikin sängyn alle piiloon lakaista. Voin pimeässäkin kimaltaa, oloani valoisaksi tuntematta.

 

 

Yllä olevassa kuvassa voi helposti nähdä kaksi eri henkilöä, pienen pienellä huijauksella. Ota käteesi paperinpalanen, tai käytä kättäsi. Peitä ensin toinen puoli kasvoistani keskeltä nenää. Katso hetkinen ja mieti millaisia mielikuvia tuo puolikas kuva sinulle kertoo? Tee sitten sama toiselle puolelle.

Näitkö saman henkilön? Koitko saman tunnelman? 

 

Jokaisella on oma kokemuksensa, mutta kerron lyhyesti pintaa vain raapaisten, mitä tuo kuva minulle kertoo. Se kertoo todellisuudesta ja illuusiomaisesta suojakilvestä.

Tuo hymyilevä kimalluksen peittämä puoli, sen tuon ihmisille nähtäväksi. Vaikka monet näkevät vain hymyn, joka kasvoilla kaikesta pahasta ja kivusta huolimatta on, näkevät toiset sen kilpenä. Pankkiholven ovena, joka kolahtaa kiinni välittömästi silloinkin, kun joku liian lähelle pääsee. Se ei tarkoita ettenkö hymyilisi myös aidosti, mutta senkin voin suojakilven takaa tehdä. Toisille on tuo puoli se urhea hymyilevä tyttö, toisille taas jumiin jäänyt lapsi.

Tuo varjoissa kimaltava, se on todellisuutta, vaikka usein piilossa onkin. Varjossa ei tarvitse niin leveästi hymyillä, sillä pimeyden ympäröimänä, eivät toiset niin hyvin kokonaisuutta näe. Toisaalta taas vaikka kuinka hämärässä kulkisikaan, näkevät muut usein vain kimalluksen ja hymyn. On haavoittuvaista olla toisen edessä, ilman tuttua suojakilpeä. 

Kimalluksella ja hohdolla voi huijata paitsi muita, myös itseään. Vaikka kädet vääntyilisivät holtittomasti sinne sun tänne, voivat ne glitterin kuorruttamina näyttää pysäytetyssä hetkessä jopa kauniilta. Kauneuskin voi olla karua, mutta jos joku on edes hetken jotain hyvää, voi käsitystään koittaa muuttaa. Kehoni on kovin kivulias ja sairas, mutta se on silti minun kehoni, kehoni jonka voin halutessani peitellä keijupölyyn.

 

 

Varjossakin voi kimaltaa, kunhan vain katsoo tarpeeksi tarkkaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Neule ja laukku saatu blogiyhteistyön kautta.

 

Vaatteita hankkiessani mietin aina useampaa eri kriteeriä, joiden tulee täyttyä, jotta vaatekappale kaappiini päätyy. Pyrin ostamaan vaatteeni niin, että ne menevät jo kaapistani löytyvien vaatteiden kanssa yksiin. En ole ikinä pitänyt ajatuksesta, että kaapista löytyisi erikseen juhlavaatteet ja arkivaatteet. Mielummin ostan sellaisia vaatteita, jotka saan eri asusteilla ja vaateyhdistelyillä sopimaan kahville kaverin kanssa, tai isotädin syntymäpäiväjuhlille. Koska käyn kuitenkin päivittäin kuntoutuksissa, tulee minun katsoa vaatteita myös hieman sillä silmällä, mitä päivän ohjelmassa on. Mikäli olen menossa palaverista suoraan fysioterapiaan, tulee vaatteiden olla joustavia ja mieluiten ihonmyötäisiä. Jos taas kelaan psykoterapiasta ostoksille avustajani kanssa, voin ilman suurempia pohdintoja pukea päälleni millaiset kaupunkivaatteet tahansa.

 

Vaatteille on kyllä muitakin kriteereitä, joista yksi tärkeimmistä on laatu. Ostan mielummin vaatekappaleen, jota pidän seuraavat viisi vuotta ahkeraan, tietäen sen kestävän kulutuksen, kuin että ravaisin koko ajan ostamassa pian rikki meneviä ratkeilevia kangaspaloja. Panostan laatuun nykyisin vielä aiempaa enemmän. 

Miksi? Yksi sana: apuvälineet. Oi ja voi arjen apurini pistävät vaatteeni ja tyylini koville, oi kyllä. Pyörätuolin kanssa tulee miettiä niin monta yksityiskohtaa, että pyörätuolipukeutumisesta on tulossa joskus oma julkaisunsa. 

Laatuun vaikuttavat paljoltikin materiaalit, olenkin sitä ihmisryhmää joka kyttää vaatteista aina materiaalitiedot. Hiplailen myös kankaita ja neuleita paljon, jotta saisin selville, onko materiaali todellakin minulle. Sairauteni asettavat rajoituksia paitsi vaatteen istuvuudelle ja kestävyydelle, myös sille miltä materiaali tuntuu. 

Putiikki Rannalla lifestylemyymälä on ollut yksi lempi liikkeistäni Tampereella jo vuosikaudet. Kun sitten Putiikki toi myymälöihinsä oman vaatemerkkinsä PURAn, olin heti innoissani. Suurin osa tuotteista valmistetaan alusta lähtien kotikaupunkini läheisyydessä, eikä laadusta ole tingitty.

Viime kesänä ostamani villapaidat ovat vakiinnuttaneet paikkansa vaatekaapissani ja ne näyttävät, sekä tuntuvat vieläkin aivan uusilta. Koska siis 100% villaa löytyi jo kaapistani, valitsin yhteistyön merkeissä itselleni nyt 100% puuvillaa olevan neuleen.

Tykästyin neuleessa materiaalin lisäksi heti sen malliin. Kaula-aukko on sopivan väljä, olematta paljastava ja hihat sopivasti hieman ylipitkät. Pidän aina hihoista, joita voi nostaa ylöspäin kohti kyynärtaivetta, materiaalin kuitenkaan lörpähtämättä tästä täysin. Tästä neuleesta tulee varmastikin yksi eniten käytetyistä, sillä tykkään käyttää neuleita myös kesällä, varsinkin mekkojen päällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta juuri tämä valkoisen sävy toi heti sovituskopissa kasvoilleni valoa. 

Löysin PURAlta myös aivan täydellisen nahkalaukun. Hieman isomman kokoinen yliolan menevä laukku on juuri sopivan mallinen pyörätuolin käyttäjälle. Laukkuun mahtuu hyvin tavaraa, mutta se ei ole kelatessa tiellä. Laukkua liikkeessä soviteltaessani ehdin jo sanomaan, että laukkujen hihnoja saa aina olla lyhentelemässä, mikäli ei halua laukun haittaavan kelaamista. PURAlla oltiinkin oltu minua fiksumpia ja varattu hihnalle runsaasti säätövaraa. Hihnaa säätämällä sain laukun sopivalle korkeudelle, ilman lyhentämistä tai kumilenkkiviritelmiä. 

On ilo tukea kivijalkamyymälää, jossa asiakas kohdataan aidosti ja hänen toiveensa, sekä mieltymyksensä otetaan huomioon tuputtamatta väkisin jotain vain myynnin takia. Mielummin harrastan tarkkoja, kestäviä valintoja, kuin tavaran haalimista. Vaatteitahan voi aina ostaa, mutta tyyliä ei. 

Mikäli Tampereen reissuja ei ole näkövinkkelissä, kannattaa tsekata Putiikki Rannalla liikkeen ja PURAn oma nettikauppa. Tampereen liikkeiden yhteydestä löytyy kyllä aina myös hyvää ruokaa ja rentoa ilmapiiriä.

 

Share
Ladataan...

Pages