Ladataan...
Lusikoita kiitos.

 

6 vuotta sitten olin juuri ollut yksinäni kolmen viikon interraililla. Se matka oli ehkäpä ikimuistoisin. Tapasin monia mielenkiintoisia henkilöitä, tein itselleni uusia asioita ja tulin monta kokemusta rikkaampana takaisin. Tunsin olevani vapaa. Sitten, muutama päivä reissulta palaamiseni jälkeen, sormieni kynnet muuttuivat tulipunaisiksi. Kynnet lähtivät repeytymään liuskaleina kärjistä pala palalta irti. Se oli ensimmäinen oire sairastumisestani. Kolmen vuoden päästä siitä selvisi että minulla on erittäin vaikea molemmin puoleinen TOS-syndrooma (Thoracic Outlet Syndrome), joka kehitti myös CRPS:n (Complex Regional Pain Syndrome) käsiini. Nuo diagnoosit muuttivat paljon maailmaani, eivätkä ne ole diagnoosiluettelon ainoat.

Minun on pitänyt luopua niin monista asioista, tehdä isoja muutoksia elämääni ja täytynyt selviytyä kaikesta. Olen menettänyt paitsi kahdet opinnot, kaksi työpaikkaa, unelma-ammatin, iloa ja onnellisuutta, osan sosiaalisesta elämästäni, itsenäisyyttä, mutta myös kaksi luuta kehostani. 

 Kesäkuussa seisoin tässä, Sveitsissä. En ehkä ole kykenevä matkustelemaan niin kuin ennen, ja matka oli erilaisempi kuin ehkä haluaisin, mutta siinä minä olin. Yrittäen vain keskittyä hengittämiseen ja siinä olemiseen, juuri siellä, juuri silloin. Just breathe.

Share

Ladataan...
Lusikoita kiitos.

Tätä pyydettiin. Vuosien varrella yksi jos toinenkin eri suunnista on esittänyt toiveen, että alkaisin kirjoittaa julkisesti. Pyyntöihin vastaaminen vaati pitkän kypsyttelyn ja pohdinnan, miten, miksi ja kenelle. Valokuvin olen tuonut elämääni, sitä tavallista ja kipuisaa, esille Instagramissa jo vuosia. Tuo kypsyttely blogin suhteen on nyt päättynyt ja näin tänään syntyi Lusikoita kiitos. Mitä ne lusikat ovat? Ne ovat erilaisia. On lusikoita joilla kauhon suuhuni jäätelöä. On lusikoita joilla sekoitan Ovomaltine juomaa. On lusikoita joilla muusaan koiralle sulatetut lihat nappuloiden joukkoon. On lusikoita joilla jaan lääkkeitä dosettiin. On lusikoita joilla ammennan voimavaroja elämän pienistä hetkistä. Mutta tärkeimpiä ovat ne päivittäiset lusikat, jotka määrittelevät sen kuinka päivän aikana tasapainoilen. 

 

Lusikkateoria. Teoria jonka mukaan kaikki päivittäiset toiminnot verottavat jaksamista. Toiminnot, jotka ovat monelle täysin tavallisia, eikä niitä tarvitse sen suuremmin pohtia. Kun pitkäaikaissairaus, tai tapauksessani monikossa pitkäaikaissairaudet, määrittelevät paljolti sen mitä voi ja ei voi tehdä, tulee tehdä valintoja. Jos kädessäsi on aamulla 10 lusikkaa, ja kaikki tekeminen vie niistä osan, mitä kaikkea voit päivän aikana tehdä? Haluaisitko kenties valmistaa aamupalaa? Se vie kaksi lusikkaa. Ihmisten ilmoille lähtiessä olisi ehkä kiva meikata? Se vie kaksi lusikkaa. Opiskeluja on hyvä suorittaa, mikäli niissä aikoo edetä? Päivän luennot vievät neljä lusikkaa. Vielä on kaksi lusikkaa jäljellä, mitä haluat tehdä? Syödä? Käydä suihkussa? Siistiä asuntoa? Tavata ystävää? Lusikat eivät riitä kaikkeen. Siispä täytyy tasapainoilla ja punnita mitä tarvitsee ja haluaa tehdä, ja mihin taas ei yksinkertaisesti vain kykene. Päivästä toiseen. 

(Lusikkateorian, the spoon theory:n alkuperä: http://www.butyoudontlooksick.com/articles/written-by-christine/the-spoon-theory/ )

 

Minä tasapainoilen. Elämä koostuu useammasta eri osa-alueesta. On asioita jotka ovat tärkeämpiä kuin muut. On asioita joista en halua luopua. On asioita jotka kaiken keskellä tuottavat iloa. On asioita jotka kannustavat menemään etiä päin. Minä en pysähdy, minä jatkan matkaa.

Lusikoita kiitos kertoo osan minun tarinastani. Tarinasta johon kuuluu erilaisia kokemuksia. Kokemuksia joita kertyy jokaikinen päivä. Osan kokemuksistani haluaisin unohtaa, osaa vaalia, joitain ymmärtää paremmin ja osasta toivoa kehittyväni. En nuorempana olisi osannut ajatella millaista elämäni tulisi 27-vuotiaana olemaan, mutta en usko jossitteluun. En myöskään ole katkera. Minä olen a. Nuori nainen jolla on huono epäonni terveytensä suhteen. Tyttö, joka on luopunut paljosta. Henkilö, jolla on haaveita. A. Joka haluaa auttaa. Minä olen minä. Jos ei voi muuta, voi hengittää. Hengittää kohti kipua. Hengittää ja vain olla. Keskittyä vain hengittämiseen. Ja sitten jatkaa matkaa.

 

 

 

Share

Pages