Ääk, pian meidän poika täyttää kaksi!
En haluaisi aloittaa juttua sellaisella kliseellä, kuin: "Aika kuluu lapsen kanssa niin nopeasti", mutta sori, pakko. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että olemme kerenneet jo pian kaksi vuotta, kaksikymmentäneljä kuukautta, vauva- ja ensimmäisen taperovuoden, elämään tätä perhe-elämää. Se avuton pikkunyytti, joka heinäkuussa 2011 annettiin syliini, on jo toimelias taapero, jolla on paljon luonnetta ja omaa tahtoa. Koko pre-baby- elämä tuntuu yhtä kaukaiselta kuin oma lapsuuteni.

Isommat pojat kiinnostavat esikuvina kovasti. Kaikkea heidän toimintaansa tapitetaan silmä tarkkana ja yritetään hetken päästä itsekin samoja temppuja: mm. kiipeilytelineeseen olisi jo päästävä.
Tätä juttua kirvoittaa nyt sellainen, että leikkipuistomme kavereista, on moni mennyt jo päiväkotiin,eli vanhemmat ovat palanneet töihin, ja vaikka vielä kesän siellä saattaakin olla vilskettä ja kavereita jokaiselle päivälle, on syksyllä edessä taas jonkinlainen muutos. Itse en ole uhrannut ajatustakaan vielä sille oikealle töihinpaluulle, joten siitä ei täysin ole kysymys. Ajatukset harhailevat silti väkisinkin mol.fi:n sivuilla, koska joskushan töihin on palattava. -Ja ainiin, olisihan se kokoaikainen työkin vielä sitä ennen etsittävä!
Missä järjestyksessä siis tätä vyyhtiä lähtisi purkamaan? Hoitopaikka meillä on jo tiedossa pojalle, vaikka virallisia papereita ei olekaan täytetty. Ja miten voisimmekaan, koska emme tiedä, koska ja millainen päivähoidonhoidon tarve meillä on, koska ei minulla ole tosiaan sitä työtä, jonne palata... (Olen siis irtisanoutunut hoitovapaalla, ja nyt olen 0h-sopimuksella, extrana, vaateliikkeessä. Gabrielia hoitaa vuorotellen äiti, isi tai isovanhemmat)
Toisaalta elän ihanteellista aikaa elämässäni: En ole mihinkään sidottu, eikä tulevaisuutta voi mitenkään murehtia, muttei samasta syystä myöskään suunnitella. Hyvät ja huonot puolet on tietenkin, mutta tähän hetkeen, tämä tuntuu edelleenkin, koko meidän perheestämme, täydelliseltä.

Kaksi kuukautta siis synttärikemujen päivään. Jokainen, jolla on lapsi, tietää kuinka nopeasti se aika menee! Parempi siis nyt varata se neuvola ja alkaa suunnittelemaan niitä juhlia!
Aurinkoista, vaikkakin sateista, päivää kaikille :)
22/05/2013: Maailman pehmoisin neuletakki



Viime viikon Filippa K Sample Sales -myynnistä tarttui mukaani ihanan muhkea kirjoneule. Ulkonäköä ja mukavuutta paransi enstisestäänkin sen uskomaton hinta: 40€! Neule on viime talven mallistosta, josta en voinut sitä kuitenkaan ostaa, hieman turhan suolaiseen parin sadan euron hinnan takia. Melkoinen mäihä, ettenkö sanoisi.
Onneksi Suomen kesässä, on paksummallakin neuleella roolinsa. Heh.
Matkalla leikkipuistoon, uuden neuleen kaveriksi pääsivät:
Farkut/ Cheap Monday, Trikoo/ Filippa K, Ballerinat & arskat/ H&M
Cardigan/ Filippa K Sample sales (40€!) Jeans/ Cheap Monday, Top/ Filippa K, Shoes & sunglasses/ H&M
Näin seuraat blogiani, Lilyn uudistuksen jälkeen
Koska Lilyn uudistuksen jälkeen, ilmoituksia ei enää saa seuraamiensa blogien uusista jutuista, päätin laittaa blogini Facebookiin. Kokeillaan, jos oppisin linkkaamaan sinne aina uusimmat jutut..
Tai, jos haluat, löytyy Ma-material girl myös Bloglovinista ja Blogilistalta.
Pinterestiin keräilen myös aktiivisesti, minua miellyttäviä kuvia muodista.


Kuvat Pinterest- sivuiltani
Toistaiseksi vaikuttaa kovin hiljaiselta, mutta kai teitä lukijoita siellä edelleenkin on? Onhan?
20/05/2013: Miksi kuvani kääntyvät jutussa poskelleen?? (Asukuvapostaus, joka ei ihan onnistunut)
Haloo Lily? Tässä ajattelin laittaa asukuvia tulemaan, mutta mitäs hittoa?? Osan se kääntää automaattisesti kyljelleen ja osan jättää pystyyn. Voi käärme. (Ja oma tietotekninen taidottomuuteni.)






Kaikki kuvat on otettu samoin päin, joten siitä ei voi olla kysymys. Picasan muokkaus ja kuvanrajausko?
Kun jääkaapin huomataan hajonneen, perjantai-iltana klo 22.40
Mistä se johtuu, ettei kodin pienetkään katastrofit, varsinkaan lapsiperheen sellaiset, voi sattua hyvään aikaan, esimerkiksi päivällä? Kun on perjantaina käynyt kaupassa hakemassa viikon ruokatarpeet kerralla ja myöhään illalla huomaa, että jääkaapista ei tulekaan viileää tervehdystä kasvoille, niin kyllähän se ketuttaa. Edellisenä iltana esimerkiksi, jääkaappi olisi ollut tyhjä. Eli silloin olisi ollut täydellinen hajoamishetki, mutta ei. Ei meidän tuurillamme.
Ainoa hieno homma tässä tapahtuneessa on se, että asumme vuokralla ja kiinteistöhuollollamme on päivystävä huoltomies. Vieläpä iloinen ja erittäin asiakaspalveluhenkinenkin, sellainen! Huomasimme siis vähän ennen yhtätoista illalla, että ruoat joutaa roskikseen ja pian sulaa pakasteetkin, niin tunnin sisällä, meidän eteisessämme oli ylimääräinen lainakaappi, jota saamme käyttää, kunnes uusi jääkaappi-pakastimemme saapuu. Kiitos vielä kerran, sinä ihana ja reipas, päivystävä huoltomiehemme!! (Joka siis tietenkin myös huomioi sen, että lapsemme oli nukkumassa jo yöunia, kun lainakaappi saapui, eikä päästänyt inahdustakaan, kun rullasi sitä möhkälettä makuuhuoneemme ohi. Wau.)
**
Noh, tästähän myös opimme. Kaapissa on hyvä olla aina iskukuumennettua maitoa varalla, joka säilyy kauan ja huoneenlämmössä. Ei meistä niin väliä, mutta olisihan se hienoa, jos lapsi saisi edes aamumaitonsa, ennenkuin lähdemme aamupalatarpeiden metsästykseen seuraavana aamuna...
Blogikirppis
Myydään Monkin (koko M) midi-/ nilkkamittainen hame. Uudenveroinen.




Hintapyyntö 8€ + mahdolliset postikulut.
Kiinnostuitko? Laita kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi, niin otan yhteyttä!
Blogikirppis
Myydään punainen maksihame, kokoa M (38). Ellokselta 50€ hintaan ostettu, vähän käytetty, koska liian jäänyt liian isoksi. Uudenveroinen! Myyty!




Hintapyyntö 20€ + mahdolliset postikulut. Väri oikea kirkkaanpunainen, ei näin oranssi, kuin kuvassa.
Kiinnostuitko? Laita kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi, niin otan sinuun yhteyttä.
Blogikirppis
Myydään tämän kesän malliston, Filippa K:n, hento (puuteri)roosainen Tencel- paita, koko M. Mallin nimi on Drapey Tencel top ja myydään, koska ostin liian ison koon (ja päätin silti paniikissa ottaa käyttöön). Paidan ovh. on muistaakseni 60€ ja olisin tyytyväinen, jos saisin siitä 30€ + mahdolliset postikulut. Myyty!




Suora, laatikkomainen vartalo-osa ja tiukahko 3/4 hiha.
Kiinnostuitko?
Laita sähköpostiosoitteesi kommenttilaatikkoon ja otan sinuun yhteyttä!
Blogikirppis
Myydään Isabel Marantin mustat, nilkkamittaiset, ns. kaupunkiverkkarit, koko 2 = M. Edessä koristenyöritys ja taskut, takana yksi piilotasku, jossa kapea kaitale ja nappi on koristeena.




Ostettu Huuto.netistä, mutta todettu liian isoiksi vyötäröltä (koska kiristysnyöri ei kulje vyötärön ympäri), joten myyn samalla kuin itsekin ostin:
30€ + mahdollinen postitus (sijaitsee Helsingissä)
Kiinnostuitko? Laita kommenttia kommenttiboksiin (sähköpostiosoitteesi myös) ja palaan sinulle asiaan.
18/05/2013: Kisuballerinat kesäkadulla
Muoti- tägi ei toimi juttujen kategorioinnissa edelleenkään, joten olkoon tämä siis aiheeltaan jotain muuta. Edit. Tänään jo toimiikin! Hyvä Lily! Muistattehan myös, että blogini sivupalkista, kohdasta Tunnisteet löytyvät kaikki asukuvani Tyyli -kohdan alta. Olettaen siis, että tägipilvi vielä ilmestyy sinne sivupalkkiini joskus. (Huhuu, Toimitus. Saahan ne takaisin?!). Lily siis uudistuu, joten blogin ulkomuoto ja mahdolliset juttujen lukuongelmat tms. liittyvät siihen ja varmaan myöskin toisiinsa. Yritän alkuviikosta saada blogin ulkonäköä hieman selkeämmäksi, mutta siihen asti: koittakaa kestää. Kerrothan myöskin lukijana, mitä mieltä olet uudistuksesta ja jos vaikka joku linkki tai sivupalkin juttu ei toimi oikealla tavalla. Näin saamme tiedon Lilyn toimitukseen, jossa ongelmiin voidaan ja osataan puuttua. Kaikenlainen palaute on aina uudistushommissa tervetullutta! Ja nyt siihen päivän asuun:


Ballerinat/ H&M, Kello/ Vintage, Housut, toppi, laukku ja karvaliivi/ Kaikki Filippa K, Aurinkolasit/ H&M
Shoes/ H&M, Watch/ Vintage, Pants, top, Bag and Fake fur vest/ All Filippa K, Sunglasses/ H&M
Edit: Alkuperäinen otsikko kuului: Hiiriballerinat kesäkadulla....
Uusi Lily, uudet kengät
Huh, Lilyn uudistaminen kestikin odotettua kauemmin, ja vaikkei kaikki vielä rullaa ihan niinkuin pitäisi, niin kyllä se tästä. Kyllä se tästä! Olen haaveillut vuosia Marc By Marc Jacobsin kissaballerinoista, mutta hinnan edessä on joutunut kotiäiti taipumaan. Viime viikolla löysin kuitenkin yhtä hauskat töppöset H&M:n nettikaupasta, eikä hintakaan huimannut päätä: 14,95€. Pojan mielestä ballerinat ovat ihanat! Niitä pitäisi saada kanniskella mukanaan ja halailla kuin muitakin kissapehmoja, eikä hän voi ymmärtää, miten äitin jalassa on kisumisut. Hassua.


Nyt on laput leikattu pois ja päästetty ballerinat ulkoilemaan Helsingin kesäisille (ja helteisille!) kaduille. Luulenpa, että saan muiltakin ihastuneita hymyjä, töpsötellessäni näillä. -Ainakin siis pienemmiltä vastaantulijoilta ;)
Miltä näyttää?
Saako äiti rokata?
"Äiti saa olla suuri
äiti saa olla pieni
äiti saa tuoksua mullalta
tosin kyllä mielummin pullalta
Äiti saa kyllä kokata
mutt´ saakohan äiti rokata?
Äiti voi olla kenkku
äiti voi olla reilu
äiti voi jaella toruja
tosin kyllä mielummin loruja
Äidin keitto voi kiehua
mutt´ saakohan äiti - riehua?!?
Ei vain äiti vaan myös nainen
ja kaikki olennainen
kuuluu myöskin äidin elämään
Sekä vaippapyykki että rokki
ei kai oo se shokki
jos molemmat mahtuu äidin elämään
Äiti voi tiskiin hukkua
mutt´saaks äiti pitkään nukkua
äiti voi jaella namuja
mutt´ saaks äidill olla omii kamuja
Äidin pitää nousta parkuun
mutt´ saaks äiti juosta karkuun
Äidin pitää näyttää fiiniltä
mutt´ saaks äiti tuoksuu viiniltä
äidillä saa olla permanentti
mutt´ voiks äiti olla presidentti
Äiti saa soutaa ja huovata
mutt´ saaks äiti bändikamoja - roudata?
Ei vain äiti vaan myös nainen
ja kaikki olennainen
kuuluu myöskin äidin elämään
Sekä vaippapyykki että rokki
ei kai oo se shokki
jos molemmat mahtuu äidin elämään."
Hyvää äitienpäivää kaikille!

