1v 8kk taapero: Menneen muistelua, suosikkijuttuja ja taitoja juuri nyt

Ma-material Girl

Näin se aika vaan vierii. Vastahan Gabriel syntyi, pidettiin ristiäiset, sitten tuskailtiin ensimmäisten rokotteiden kanssa, ja yhtäkkiä poika olikin jo puoli vuotta. Ensimmäinen vuosi meni nopeaan (ainakin näin jälkeenpäin miettiessä) ja sen aikana opittiin paljon: ensimmäinen hymy, kääntyminen kyljelle, maisteltiin soseita ja opeteltiin kiinteisiin siirtymistä, karhukäveltiin ja kontattiin, sitten noustiin pystyyn ja otettiin ensi askeleet, lopetettiin imetys, sairastettiin ekat vatsataudit koko perheen kera ja sitten juhlittiinkin jo niitä 1-v synttäreitä.

Ensimmäinen vauvavuosi oli rankka. En aio kaunistella asiaa yhtään. Kaiken hienon ja positiivisenkin tunnemyrskyn sekaan mahtui aimo annos univelkaa, riitelyä ja kinastelua, valvomista turhautuneena, stressiä imetyksestä, sairastelua ja uupumista. Ja kyllähän kaikki sitä varoittelivatkin, mutta me emme uskoneet. Ainoa vinkki, jonka hauan oikeasti antaa kaikille vanhemmille: pitäkää huolta parisuhteestanne! Lapsi tulee kasvamaan ja muuttamaan joskus poiskin, jolloin jäljelle jää juuri se teidän parisuhteenne.

 

 

 

Mutta nyt siis niihin muistiinpanoihin, joita tähän ikään kuuluu:

Gabriel kertoo, minkä piirretyn haluaa katsoa:

"Katsotaanko Puuha-Pete?" -"EI" (päätä heiluttaen sanan tueksi), "Katsotaanko DInojuna?" -"EI", "Katsotaanko Chuku-chuku-chuku-chuku-Chuggington?" -"Eeeei", Katsotaanko Palomies Sami?" -"Jai,jai,jai" (päätä nyökyttäen tyytyväisenä ja helpottuneena. "Huh, Arvasihan se!")

 

Gabriel moikkaa lähikauppamme kassoja (ja hyvästelee vilkuttamalla):

Hän alkaa huutelemaan jo hyvissä ajoin, pitkältä jonosta myyjille merkiksi, että täältä minä tulen. Sitten kun saadaan katsekontakti, niin hymyillään ja flirttaillaan estottomasti.

 

Gabriel syö tuttia. Enemmän kuin koskaan. Hän taitaa aavistaa, että kohta koittaa siinä stoppi, koska syö tuttia melkeinpä kokoajan.

 

Gabriel ei käy potalla. Emme ole vieläkään aloittaneet pottatreenejä. Kesällä sitten!

 

Hän nukkuu pinnasängyssä, ilman laitaa, tai meidän sängyssämme.

 

Hän tykkää tanssia, hyppiä, juosta tai oikeastaan ihan mitä tahansa, mitä isi näyttää edeltä.

Suosikkilaulujen mukana osataan jo vähän leikkiä siihen kuuluvilla liikkeillä: "Sataa rip, rip, rip. Sataa rop, rop, rop. Sataa aivan kaatamalla!" (Ja samalla hakataan lattiaa kämmenillä)

 

Kova puhumaan, kälättämään ja selittämään juttuja. Oikeita sanoja tulee kyllä useita kymmeniä, mutta ei lauseita. Tai siis tuleehan niitäkin sillä omalla kielellään, mutta ei niin että vaikka mummi ymmärtäisi ;)

 

Traktorit, kuorma-autot ja bussit ja sporat ovat kovia juttuja. Livenä ja leluina.

 

Gabriel on myös ahkera apuri: postit haetaan eteisestä ja viedään keittiön pöydälle, sinne minne äiti ja isikin ne laittaisi. Kivet ja roskat poimitaan lattialta ja kovaan ääneen asiaa kauhisteltuamme (Krra! = Roska), viedään ne joko vessanpönttöön tai roskikseen. Kun tehdään ruokaa, niin G ottaa kaapista oman kipon ja kauhan ja alkaa sekoittelemaan ja vispaamaan siinä vieressä. Kaupassa muistetaan aina osoittaa niitä oikeita muroja ja valitaan omenat ja muut pienet (=matalalla olevat) ostokset.

 

Maito juodaan edelleen tuttipullosta, mutta vesi juodaan nokkamukista. Mieluiten Gabriel joisi kyllä oikeasta lasista tai pullosta, mutta siitä seuraa aina pienimuotoinen tulva.

 

Gabriel tykkää piirtää. Värikynät pidetään kokoajan esillä pöydällä, josta ne on helppo pyytää. Vielä ei ole (kop,kop) taiteiltu muualle kuin vähän paperin ohi lattiaan.

 

Täysin aiempien periaatteidemme puheittemme vastaisesti, Gabriel on saanut jo pullaa ja keksiä. Nyt pitäisi (isin mukaan) kuulemma ostaa myös pääsiäismuna pojalle. "Että nähtäis sen reaktio siihen käärepaperiin, suklaaseen ja sitten yllätykseen!" (Äiti ei ole ihan vielä vakuuttunut, mutta antaa varmaankin pian periksi.)

 

Isommalla potkumopolla ajo käy jo leikiten. Joskus vähän hirvittääkin se kova vauhti täällä sisällä, mutta toistaiseksi (taas: KOP, KOP) ei ole sattunut mitään tapaturmia, vaikka sohvan reunalta on dyykattu pää edellä sohvan ja seinän väliin, saatu alahuuli pakkasella puistossa kiinni metalliin jne.

 

Gabriel puhuu puhelimessa. Siis oikeasti. Jos puhelin soi, niin hän vaatii luurin itselleen ja sitten kuunnellaan, mitä siellä puhutaan ja sitten aletaan selittämään omia juttuja -Ja kierrellään ympäri kämppää "ajatuksissaan", luuri korvalla. Mummit ja muut isovanhemmat ovat tietenkin innoissaan, saadessaan "jutella" Gabrielin kanssa puhelimessa. (Myös leikeissä, mikä tahansa voi olla puhelin: jopa narunpätkä.)

 

Tilannekomiikkaa tuo lausahdukset "Loppu" ja "O-ou". Esimerkiksi, kun Gabriel ei halua syödä jotain ruokaa, niin hän katsahtaa lautaselle ja toteaa ihan pokkana "LOPPU", vaikka ei olisi syönyt juuri mitään. Tai, kun joku aivastaa, meinaa kompastua tai liukastua, hän heittää itse ruokaa alas pöydältä tai lelun pois sängystä: "O-OU!" (Ei varmaan ole hauskaa näin luettuna, mutta ainakin meillä on hauskaa.)

 

Lempieläin on ehdottomasti kissa. "Kisssh" (Ihan sama, onko pehmolelu vai elävä)

Lempiruoka: Siskonmakkarakeitto

Lempileikki: Piilosta isin kanssa (Isi piiloutuu ja Gabriel etsii)

 

Siinäpä niitä. Varmaan on muitakin, mutta nämä on niitä yleisimpiä tällä hetkellä.

 

 Edit: Otsikko kerkesi olemaan monta tuntia, muodossa  "1v 9kk Taapero" ,kunnes tajusin, että Gabriel onkin siis 1v8kk... Hups.

 

Share

Kommentit

ande
Pilvilinnoja

Voi ei, itku silmässä naureskelen täällä! Ne on tuossa iässä juuri parhaimmillaan, ihan mahtavia! :)

HelloAochi

Oi, ihana. Kuulostaa ihan Kainilta - paitsi tutti, Kain ei oppinut missään vaiheessa syömään tuttia. En malta odottaa, että tavataan teidät keskiviikkona!

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos ande ja HelloAochi!

Olen itsekin sitä mieltä, että tämä on todella hauska ja ihana vaihe taaperon elämässä. Päivääkään ei mene, ilman että saataisiin nauraa sen jutuille. En malta odottaa, että mitä juttuja tältä tyypiltä tulee, kunhan alkaa puhumaankin enemmän :D

HelloAochi: Huomiseen! Tunnistatte meidät kenties Palomis Sami -paidasta ;) Ellei se ole pesussa..

Mindeka
Ma-material Girl

Ja lisäys alkuperäiseen juttuun: Gabiel sai ensimmäisen pääsiäismunansa eilen:

img_6007.jpg

Marjia

Gabriel on kyllä aivan varmasti maailman suloisin taapero <3

Mindeka
Ma-material Girl

Tietenkin Marjia -Kunnes sun Sipuli tulee taaperoikään ;) Heheh <3 

Kommentoi