Aina ei tartte jaksaa

Ma-material Girl

Aamu alkoi kiukulla. Minun siis, ei pojan. Vaippa petti kaksi kertaa yön aikana sänkyymme (jippii perhepedit!), joten nukkumisesta pitkään oli turha haaveilla kakkasilla lakanoilla.

Siinä sitten keittelen aamukahveja aamun sarastaessa ja mietin, koska viimeksi nukuin yli 3,5h. En muista vastausta. Menee heinäkuulle kuitenkin.

Yhtäkkiä kello onkin jo 9.30, enkä edelleenkään ole edistynyt yöpuvusta mihinkään. Keitetty kahvi on 1,5h seisomisen jälkeen takuuvarmasti ihan k*kan makuista, likaiset hiukset (ja lakanat!) odottavat pesuaikaa (joka taitaa koittaa vasta illalla). Tulee kiukku. Kyyneleet valuvat silmistäni ja miehen lohduttelut saavat aikaan vain järkyttävän syyttely- ja kiukutteluryöpyn. "Etköhän SINÄ ole nukkunut jo ihan tarpeeksi...!?"

Tänään en jaksa. Se on ihan normaalia. Älkää toivottako mulle jaksamisia, koska sitä ei tule ennen kuin saan nukkua.

 

(Eli huomenna on päivä uus!)

 

 

 

 

Share

Kommentit

Anna Karhubear

Unen vähyys on niin väärin ja ajaa huulluteen! Koita ajatella, että pian pikkuinen on jo sen verran isompi, että hänet voi jättää hoitoon ja äiti saa levättyä. Muista, että aina ei tarvitse jaksaa kaikkea ja olla hyvä, riittää että on ihan ok ja hoitaa elämän (tai kodinhoidon) tyydyttävästi. Iso rutistus!

usch

Samaa mieltä. Jos vaan mahdollista antaa pienokainen hoitoon mukaville sukulaisille tai ystäville, tee se. He ilahtuvat hoitamisesta, ja sinun olosi paranee huomattavasti. Meinasin jo kirjoittaa loppuun, että jaksamista! 

iitukka

Kovin on tutun kuuloista. Onneksi se kuukausien myötä helpottaa. Vaikka ei se tieto tällä hetkellä auta kyllä varmaan yhtään...!

Mindeka
Ma-material Girl

Suurkiiitos Anna, usch ja iitukka! Vaikka ette kirjoittaneetkaan "Jaksamisia", niin sitä sain viesteistänne.

Kuten loppuun laitoinkin, seuraava päivä oli kuin olikin parempi. Ei unenmäärällisesti vaan henkisen jaksamisen kannalta.

Tänään aamulla sain ensimmäisen (satavarman) hymyn pojalta, joten ketä kiinnostakaan enää väsymys... :)

Sukulaiset ovat todella innokkaita ottamaan poikaa hoitoon, mutta meitä vielä arveluttaa. Ensin pitäisi myöskin totuttaa Gabriel korvikkeeseen! Ehkä tänään aloitamme?

Muikku (Ei varmistettu)

Ei muuta kun pumppailemaan ja maitoa pakastimeen. Oma tyttöni oli 3 kk ikäisenä ekan kerran yöhoidossa vanhempieni luona, minä nukuin. Jemmasin maitoja alusta saakka aina kun mahdollista, ihan senkin takia että pääsein välillä käymään edes lenkillä ilman että piti olla heti saatavilla kun neidille tuli nälkä. Käsittämätöntä miten pitkään sitä jaksoi pelkästään yhden hyvin nukutun yön jälkeen sietää sekaista ja sottaista kotia ja huonosti nukuttuja öitä.

Lohduttaa tai ei, valvomisaika on kuitenkin ohi aika äkkiä, välillä niitä kotona vietettyjä turhauttavia ja tylsiäkin päiviä on ikävä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuossa perhepeti-problematiikassa toimivin juttu meillä on ollut laittaa se äitiyspakkauksen muovifroteen palanen tyyniliinan sisään ja tyynyliina sitten pojan alle. Helppo siirrellä ja ohivuodot on silloin helpommin hoidettu.

Meillä on kesäuussa synytynyt poika ja reilun kolmen tunnin pätkillä täälläkin hiihdetään. Väsymys on hurjasti helpottanut sen jälkeen kun opin hoitamaan yösyötöt niin, että nukahdin itse samoin tein kun sain pojan asetettua rinnalle.

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos neuvoista ja kommenteista! Tässä juuri syy palstani pitämiseen: Vertaistukea ja neuvoja jokaiseen ongelmaan! Upeaa!

 

Osaatko Muikku muuten sanoa, oliko se 1kk kun äidinmaito säilyy pakastimessa? Ja oletteko kokeilleet korviketta, joko pelkästään tai maidon kanssa jatkettuna? Tuliko vatsanväänteitä vai huoliko ollenkaan?

Meillä on Vierailija se muovifrotee pojan omassa sängyssä nyt, joten kunnes saan aikaiseksi hakea Eurokankaasta sitä meidänkin sänkyyn, kokeilemme suojata oman patjamme isolla pyyhkeellä.. Sitä sitten vaihdetaan päivittäin. Ainakin melkein ;)

P T A

I so feel you.

Vinks, vinks, mä tilasin aikanaan patjansuojuksen parisänkyymme KodinYkkösestä kun poju tuli taloon ja realiteetit iski silmille. Edelleen se tuolla sängyssä on, poju nyt 11kk. Musta vaan ei ollut könyämään mihinkään pojun ollessa ihan mini ja homma hevimmillään. Että jos hetki oli aikaa halusinko tarveostoksille vai tyttöjen kanssa kahville?

Meille tuli kotiinkuljetuksella kaikki siihen aikaan varsinkin mieheni ollessa työmatkoilla ja ulkona -25 pakkasta: Alepasta ruoka, nettikaupasta mikroaaltouuni, Saksasta sitteri, UKsta kosmetiikat jne jne

Ja hei, mä asun Ullanlinnassa, joten mun könyäminen olisi tarkoittanut vartin kävelyä suuntaansa.

Muikku (Ei varmistettu)

Me ei annettu kotiutumisen jälkeen missään vaiheessa korviketta, ostettiin kyllä valmiiksi mutta tarvetta ei sitten tullut kun sain niin hyvin pakastimeen lypsettyä omiakin. Alkutaipaleella oli tytön teho-osastohoidon takia niin paljon imetysongelmia että ei haluttu senkään takia tuota korviketta kokeilla alussa ja se sitten jäi. Siirryttiin vähän alle vuoden ikäisenä siis suoraan imetyksestä lehmän (luomu)maitoon.

Tuosta säilyvyydestä on aika monenlaista tietoa, mutta 3 - 6 kk on kai se yleisin. Jostain imetystuen nettisivuilta luin että arkkupakastimessa eli tasaisessa -19 asteessa säilyisi vähintään puoli vuotta. Luovutukseen menevälle maidolle ilmeisesti on kovempi seula, niille säilyvyysajaksi ilmoitetaan 3 kk. Mutta aika pitkään kuitenkin...

Mindeka
Ma-material Girl

Ok,ok... Kannattaa siis vaan alkaa pumppaamaan. Onko kokemuksella tytöt selkeetä eroa, mihin kannattaa pakastaa? Joku kertoi käyttäneensä Minigrip-pusseja? Jos se kolmekin kuukautta säilyy, niin sittenhän ei mitään hätää.

Ja kiitos vinkistä P T A, patjansuojus tilaukseen :)

iitukka

Mä pakastin niihin pienimpiin Minigrip-pusseihin. Ne vei vähiten tilaa pakastimessa ja on nopeita ja helppoja sulattaa. Muistaa vaan pistää pumppauspäivämäärän kylkeen. Niin ja jäähdyttää jääkaapissa ennen pakastimeen laittamista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä käytin yleensä rasioita, oli helpompi sulatella suoraan noissa. Jonkin verran käytin myös niitä pullopusseja jotka sai suoraan pumppuunkin kiinni...

Kommentoi