Äitiverho alkaa jo hieman raottumaan

Ma-material Girl

Pari vuotta olen nyt keskittänyt suurimman osan sosiaalisesta elämästäni tuonne lähileikkipuistoomme. Ensimmäisen vuoden jutut keskittyivät selvästi vain lapsiin ja heidän kehitykseensä: Kuka on oppinut ryömimään, konttaamaan tai seisomaan ja koskas teidän murusenne oppikaan kävelemään? Hienosti kiipeilee tuo teidän Pertsa ja Osaako Lassi nyt jo ajaa potkupyörällä? -tyyppisesti. Viimeisen vuoden aikana, olen kuitenkin huomannut hienoisen muutoksen puheenaiheissa: Vanhemmat tuntuvat keskustelevan enemmän jo omasta itsestään, työprojekteistaan ja tulevaisuudensuunnitelmista. Kaikki vaihtavat kuulumisia ja tuntevat vanhemmatkin nimeltä. Miten hienoa onkaan huomata, että kaikilla vanhemmilla on jo oma nimi aktiivikäytössä, eikä kukaan ole enää vain lapsensa äiti tai isi -Tätäkään roolia siis yhtään väheksymättä.

("Hei, Gabrielin äiti!")

Eilen illalla aloin pohtimaan sitä, miten en osannut lainkaan olettaa/ odottaa, että meidän leikkipuistomme vanhemmista löytyisi mm. syöpätutkijaa ja lasten ja nuorten mielenterveystyötä tekeviä naisia. Myös markkinoinnin ammattilaisia sekä toimittajaa ja erilaista sosiaalityöntekijää löytyy saman hiekkalaatikon reunalta. Miksi?

Kuinka helpottunut olenkaan siitä, että voin kertoa näille samoille henkilöille, että Moi, olen Minde ja olen tehnyt mm. sitä ja tätä ennen raskauttani. Tuntuu kuin oma elämä alkaisi taas nivoutumaan ja selkenemään. Kuin joku olisi antanut minulle luvan, että nyt saan olla taas oma itseni, enkä pelkästään se henkilö, joka vastaa osaltaan lapsemme pyykkihuollosta, vaipanvaihdosta ja ruokkimisesta.

Kiitos siitä.

Tällainen uunituore teos osui käsiini meidän hiekkalaatikolla. Leikkipuistossamme käy myös siis toimittaja, joka on työskennellyt lasten ja nuorten parissa viidentoista vuoden ajan.

 

Ja älkää nyt ymmärtäkö minua väärin: Minä rakastan olla äiti. Mutta seuraavan kerran kun näen uuden perheen leikkipuistossamme, aion rohkeasti puhutella lapsen sijaan vanhempaa (tai vanhempia): Mikä sinun nimesi on?

Share

Kommentit

Luru
Changes

Mä jätin silloin aikoinaan vauvakerhon jo ensimmäiseen kertaan. En vaan kestänyt sitä kuinka äidit olivat hyväksyneet itselleen sellaisen "Sami-Petterin äiti tässä vaan"-roolin ja unohtaneet (ja antaneet toistenkin unohtaa) oman itsensä. Tutustumiskierroksella esiteltiin kyllä nimeltä kaikkien mitään-puhumattomat vauvanpallerot, mutta ei meitä, jotka olisimme toistemme nimet voineet siinä vaiheessa oppiakin.

En itse ole jotenkin koskaan jaksanut mitenkään erityisesti kiinnostua lasten eri kehitysvaiheista keskustelemisesta tms ja lähdin silloin kerhoon ajatuksella, että onpa mukavaa päästä välillä pois kotoa ja tutustua muihin aikuisiin. Fuck that shit. "Lässytilää, meidän Janna tässä osaa jo sitä ja tätä, tää herra syö jo bataattisosetta." Joo, ihan kiva. Kaikki vauvat taitavat olla tuollaisia ja tehdä noin/oppia tuon jossain vaiheessa. Mutta, kuka sä oot? Mitä sä teet?

Niin. Oikeasti olin jo niin lamaantunut siitä vauvalässytyksestä, etten oikeasti edes kysynyt noita kahta viimeistä keneltäkään. Hipsin vaan kotiin nukkuva vauva kantokopassaan ja totesin, etten lähde tuonne enää koskaan. Olen kyllä äiti, mutta se rooli ei vähennä kaikkea sitä muuta mitä olen. :)

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitti kommentistasi Luru!

Mun täytyy myöntää, että mulla oli jotain outoja ennakkoluuloja kaikkia vauvakerhoja ja -kahviloita kohtaan, ennen kuin olin ikinä edes ensimmäisessä käynyt. Minun onnekseni kuitenkin menin, sillä meidän seudulla asuu ihan käsittämätön määrä samanikäisiä ja jollain tapaa samanhenkisiäkin äitejä, joista monen kanssa on tullut aikaa vietettyä ihan hiekkalaatikon ulkopuolellakin. -Varsinkin viimeisen vuoden aikana. Olen siis ollut onnellinen, saadessani tutustua heistä jokaiseen!

Mistä ennakkoluuloni sitten kertoo, se onkin asia erikseen. Luulen, että koko mammailu ja siihen kuuluvat puheenaiheet olivat itselleni niin utopiaa, etten todellakaan edes tiennyt, että kantoliinalla on jonkun mielestä jotain eroa kantoreppuun, puhumattakaan siitä, että olisin voinut alkaa keskustelemaan jonkun kanssa vaikkapa kestovaippailusta, koska minkäänlaista mielenkiintoa tai jaksamista ei sille asialle löytynyt.

Ja samaa mieltä olen kanssasi: Jokainen rooli kunniaan, yhtään toista väheksymättä!

phocahispida

Minä stalkkasin lasten äitien nimet, ne joita en ollut saanut kysyttyä/muistanut, perhekahvilamme FB-ryhmästä. Muahahhahaha. ;)

Mindeka
Ma-material Girl

Erittäin hyvä vinkki!

MM
Maijan matkassa

Hyvä postaus! Minäkin alan pikku hiljaa nauttia siitä, että elämään tulee kahden vuoden äitiyden lisäksi taas muitakin ulottuvuuksia. Minulla tässä on mennyt hieman kauemmin, kun tuli toinen vauvavuosi heti perään, mutta nyt, kun kuopuskin alkaa lähestyä vuoden ikää, on helpompi taas loikkia roolista toiseen. Pikkuvauva-aika on jotenkin vain niin jyräävää, ettei elämässä tunnu välillä olevan mitään muuta kuin sitä valvomista, nukuttamista, vaipan vaihtoa, syöttämistä, pyykkäämistä ja kehitysvaiheiden ihmettelyä. Mutta toisin kuin Luru yllä, minä olen nauttinut myös siitä, että on mahdollisuus tavata ihmisiä, joilla on samat puheenaiheet.

Minusta on ollut vauvavuosien aikana myös melko vapauttavaa olla vain lastensa äiti ilman ammatillisia tai muita rooleja. Tämä vaihe elämässä hiekkalaatikoiden laidalla ja perhekerhoissa on tuonut elämään monia sellaisia tuttavuuksia, joihin ei välttämättä olisi muuten törmännyt. Ja minä olen nauttinut siitä, että on voinut tutustua puhtaalta pöydältä ilman mitään taustoituksia, joiden varaan kaikki tutustumiset usein muuten rakennetaan. Aluksi minua ei edes kiinnostanut, mitä muut tekevät, vähitellen sitä alkoi pohtia mielessään ja lopulta on usein saanut yllättyä, kun on kuullut totuuden.

Mutta kuten eräs ystäväni sanoi, vasta siinä vaiheessa, kun vauvat alkavat muuttua taaperoiksi ja aletaan puhua enimmäkseen muusta kuin vauvoista, huomaa sen, keiden kanssa oikeasti synkkaa. Keiden kanssa on muitakin puheenaiheita kuin se vauvaelämä.

 

Mindeka
Ma-material Girl

Ihan totta, MM. Joka sana.

Kiitos kommentistasi! 

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

Hyvin sanottu! Mua ihan harmittaa, että mun puistoiluni loppuu, kun nyt siitä on ruvennut tulemaan itsellekin kiinnostavampaa. Mutta samaa mieltä kyllä myös MM:n kanssa tuossa, että on kiva lähteä puhtaalta pöydältä - kunhan ei sitten jäädä siihen "mä olen se noiden kaksosten äiti" -vaiheeseen ihan liian pitkäksi aikaa.

Mindeka
Ma-material Girl

Mitä? Meinaako meidän puiston "se kaksosten äiti" mennä jo töihin? Kenen kanssa mä sitten kahvittelen MLL:n perhekahvilassa? ;) 

Sinä olit, Emilia, myös seuraavaana kohteenani, keneltä alan utelemaan työkuvioista seuraavaksi. Heh.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Enpä ollut huomannutkaan ennen tämän kirjoituksen lukemista, mutta totta - vauvavaiheen vauvapuheet on alkaneet omissakin kerho- ja puistopiireissä väistyä muidenkin puheenaiheiden tieltä. Olen MM:n kanssa samaa mieltä siinä, että on myös kivaa kun on ihmisiä kenen kanssa puhua vain siitä vauvasta/lapsesta - se kun pyörii ajatuksissa ylivoimaisesti eniten, ainakin aluksi. Ja nyt kun on pikkuhiljaa saanut oman itsensä vauvakuplasta takaisin, voi parhaimpien uusien äitikavereiden kanssa jutella jo paljosta muustakin. :)

Kommentoi