Here we go

Ma-material Girl

 

Terkkuja ensimmäiseltä luennolta! Tästä alkaa huima itsensäkehittäminen ja -kouluttaminen, jonka päämäärä ei vielä oikein ole selvillä. Olen valinnut ensimmäiseen jaksoon kursseja niin, että opintoja on aika lailla jokaiselle päivälle, ja opintopisteitä yhteensä 24. En todellakaan osaa vielä sanoa, onko tuossa sopiva määrä kursseja, vai kenties liikaakin, mutta kohtahan se selviää!

Uutta kohti -Ihan tosi innoissaan!

 

 

Lapsi on tarhassa, joten aamusta ensin hieman kahvia ja sitten reippaana orientaatiotehtävän kimppuun:

Tiivistä 25- sivuinen englannin kielinen teksti suomeksi. Jep.

 

 

Iltapäivästä kenties lisää kahvia ja seuraavan aiheen kimppuun.

 

 

Illalla kalenterin organisointia ja todennäköisesti ensimmäisten tehtävien viimeistelyä, kenties jopa palautusta...

Huh. Koska edellisestä opiskelurupeamastani on yli viisi vuotta, tuntuu tämä hieman epärelistiselta ja jännältä.

Miten sitä osaa taas aikatauluttaa kaiken työn -Ja nyt myös perheen!- ohelle niin, ettei siltikään olisi aivan poikki koko ajan?

Ja pääseekö sitä lenkillekään koko talven aikana, vaikka flunssa joskus tästä hellittäisikin??

Ja entäs ne häät? Pitääkö unelmoinnista ja suunnittelusta ottaa hieman taukoa??? (Todennäköisesti ei, tsihhi.)

 

 

Aurinkoista ja energistä alkavaa viikkoa kaikille! Kyllä tästä selvitään!

 

 

 

Translation: Today I'll start my open university of applied sciences studies. Fingers crossed that I'll manage it (plus work, family and hobbies).

 

Share

Kommentit

Caelia
Caelia's

Jesh, hyvä sinä! Ihan varmasti kaikki palaset loksahtaa paikoilleen, ja saat sovitettua opiskelut, työn ja perhe-elämän toisiinsa.

Ihan vähän kateellisena, tekisi niin mieli taas avoimeen. Pari vuotta sitten kävin opiskelemassa siellä arkeologian perusopinnot. Joo, tosi hyödyllistä graafikolle :)

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos tsempistä Caelia!

Meillä tänään juuri painotettiin sitä, että työelämässä sitten arvostetaan kyllä noita syventäviä ja laajempialaisia opintoja, vaikken ihan varma olekaan tuosta, miten arkeologia syventää varsinaisesti juuri graafikon osaamista, niin on se varmastikin hyvä piirre, että osaamista löytyy vähän leveämmin kuin juuri siltä omalta alalta. Kertoohan se myös henkilöstä jotain, kun opiskelee, eikö?

Työelämäosaamista sivuavat aiheet ja työpaikkojen viimeaikaiset kuulumiset/ ilmoitukset kuitenkin toistavat sitä, että tulevaisuudessa laajempialaista osaamista arvostetaan, sillä myös työnkuvaa laajennetaan jatkuvasti ja sitä kautta myös työntekijöiltä vaaditaan enemmän kuin vain perusopintojen osaamista.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että itsensäkehittäminen ja opiskelu kannattaa aina. Eihän sitä voi vielä tietää, että josko sinustakin tulisi vielä arkeologi ;)

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

Tsemppiä opintoihin! Mä ainakin huomasin, että lapsen syntymän jälkeen tehokkuus ja motivaatio oli kyllä ihan uudella tasolla. Tosin sitten muisti ja oppimiskyky oli ottaneet melkoisen kolauksen, että se vähän tasoitti. ;)

Mindeka
Ma-material Girl

Ai niin, siis mikä muisti? Mitä se on?

:D

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos Mia!

Se on kyllä totta. Pitääkin siis miettiä, miten pitää motivaatiota yllä!

Kristaliina
Puutalobaby

Hyväsinä! Ooo, yhtä äkkiä opiskelu alkoi just kuulostaa tosi houkuttavalta... :)

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitti Krista!

Mä sain myös viimeisen sysäyksen asialle, kun Luru täällä Lilyssä kertoi omista amk-opinnoistaan, juuri avoimen kautta. -Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Älä siis missään nimessä luule, ettet myös sinä voisi opiskella avoimen kautta, sillä itsehän jo olen miettinyt, että miksimiksimiksi en tajunnut noita virtuaalikursseja jo vauvavuotena, kun napero nukkui 2-3h päikkäreitä 2-3krt/pvä. TOKI sinulla on myös Silva, mutta ehkä pahimman alkujärkytyksen poistuttua, sinäkin pystyisit siihen? Vai mitä luulet?

my view

Huh!kuullostaa mun korviin rankalta, sun asenteella pystyt varmasti tuohon kaikkeen :) voimia <3

Mindeka
Ma-material Girl

Tarkkailin tänään meidän luennoitsijan ilmettä, kun kerroin opintopisteistäni, juuri siksi, että saisin realistisen kuvan opiskelun määrästä ja perheellisen vapaa-ajasta.( Olimme siis keskustelleet jo siitä, kuinka hänen lapsensa oli tänään kipeä ja kuinka se vaati vähän kekseliäisyyttä, että avausluennosta, joka on kaikissa kursseissa pakollinen, selvittiin.) Hänen ilmeensä ei kuitenkaan venähtänyt kauhusta, vaan päinvastoin. Hän sanoi, että määrä kuulostaa oikein realistiselta ja kuitenkin kunnianhimoiselta, ettei aio vetää lonkkaa aina iltaisin. Olen siis luottavaisin mielin ;)

We'll see!

Ella F.
Siperian Ella

Tsemppiä! Mun mielestä on ihan realistiset suunnitelmat. Ja niin  kauan kun innostaa, niin kyllä sitä aikaakin löytyy :) Mä oon nyt kaksi viimeistä viikonloppua kirjotellut tutkielmaa sen jälkeen kun kääpäläinen on mennyt nukkumaan, eli n. 21.30 -> niin pitkään kun vaan on silmät auki pysyneet. Eihän se tässä flunssassa paljoa nauratakaan (ja mä muuten sain myös sen tylleröisen silmätulehduksen), mutta jotenkin sitä vaan jaksaa ja innostuu aina uudelleen. Nimim. Tänään into piukasssa kankaita Martindale-laitteella myllyttänyt.

Kommentoi