I did some sale shopping too

Ladataan...
Ma-material Girl

 

Olen ollut tarkoituksenmukaisesti kiertelemättä alennusmyyntejä, sillä ihan oikeasti en tarvitse mitään. En oikeastaan ole ikinä varmaankaan tarvinnut mitään, sillä olen aina ostanut mieluisan vaatteen tai jalkaani sopivat kauniit kengät, kun olen sellaisiin törmännyt alennusmyynneissä, eikä näin ollen varsinaisia tarpeita pääse syntymäänkään.

Tyylini on ollut arviolta kahdeksan vuotta samanlainen, lukuunottamatta raskaus- ja vauva-aikaa, kun vartalo oli tuplasti tämän kokoinen. Silloin tyylini oli pelkästään mukava ja oikeastaan juuri sen mukainen, mikä vaan päälleni mahtui. En tuntenut itseäni omaksi itsekseni, joten pukeutuminen ei ollut nautinnollista. Kun pääsin takaisin mittoihini, alkoi tyyli taas kiinnostaa. Alkoi vaatekaapin suursiivous, jonka aikana kaikki väärän kokoiset ja  melkein-hyvät lähtivät kiertoon. Paino oli palannut samaan kuin ennen raskautta, mutta muotoja ei ollut jäljellä enää entisenkään verran, jonka takia jouduin luopumaan lähes kaikista alaosistani ja varsinkin housuista.

Kaappien uudelleentäyttämiseen sain apua kavereiltani. Kävin sovittelemassa heidän kirppiskasojaan ja löysin sitä kautta oikeastaan kaiken tarpeellisen -Ja kaiken kukkuraksi, pilkkahintaan. Sittemmin olen ollut vaatekaappini sisältöön erittäin tyytyväinen.

 

!! Suosittelen aina ensin kysymään, onko suht samankokoisilla kavereilla mitään ylimääräistä, koska niistä saattaa löytää todellisia aarteita. Toinen näistä em. ystävistäni on minua (ainakin) kymmenen senttiä pidempi, mutta siltikin juuri häneltä löysin kaksi kassillista täysin sopivia vaatteita. Aina kannattaa sovittaa, vaikka kokomerkintä tai malli mietityttäisi. Ja sama pätee myös toisinpäin. Olen pitänyt jo useat kaverikirppikset, hyvällä menestyksellä.

 

 

 

Parin päivän sisällä tein kuitenkin niin erinomaisia alelöytöjä (luppoaika ennen töitä...), etten voinut mitenkään ajatella vain järjellä. Sydän sanoi: Osta ne ja Järki sanoi: Et tarvitse niitä. Pieni neuvottelu kummankin osapuolen kanssa ja uuden kodin saivat Saint Tropez -poolo ja leopardineule, Designers Remix -kimalleverkkarit sekä H&M:n hillitön pörrö-mukalammas-liivi. Kolme ensimmäistä maksoin Kampin stailauspäivästä palkkioksi saamallani lahjakortin jämällä, joten ainoat eurot menivät liiviin: 20€.

En aio näistä mitään huonoa omatuntoa potea, sillä tiedän, että ne tulevat oikeasti käyttöön. Mutta siltikin huomaan vähän edelleen miettiväni ostoksia. Lähinnä niiden kestävyyttä ja sitä kautta ekologisuutta. -Mutta: Aikahan sen näyttää, että miten niiden kanssa käy.

Housut ovat päällä nyt toista päivää putkeen, eikä polvipusseja tai nyppyjä näy missään. Ne taisivat siis olla nappiostos. Toivottavasti.

 

 

 

Oletko sinä tehnyt hyviä (tai huonoja) alennusostoksia?

 

 

 

Translation: These are my seasonal sale shoppings, although I didn't actually need anything. 

 

Share

Kommentit

tiia_

Kivoja alelöytöjä! :) Mulla on ollut vähän samantyyppinen tilanne: tiedän, etten tarvitse mitään, ja pysyttelen tarkoituksella kaukana alennusmyynneistä... mutta sitten tekisi kuitenkin mieli vähän päivittää omaa tyyliä. Muutamassa nettikaupassa olen jo klikkaillut ostoskoriin pari juttua, mutta sitten tulee heti huono omatunto - kun en kerran tarvitse mitään. Kestävyys ja ekologisuuskin mietityttävät. Toistaiseksi en siis ole ostanut mitään, mutta josko sitä nyt jotain sellaista löytäisi, josta ei tulisi huono omatunto... kaverikirppikset on kyllä erinomainen idea! :)

minnis (Ei varmistettu)

Minäkin aina klikkailen nettikaupassa koriin ostoksia, jotka kuitenkin jätän sitten kassavaiheessa lunastamatta. Olisiko sillä joku psykologinen vaikutus naiseen? Kun melkein ostaa siis ;)

Laura00

toi H&M:n lammasliivi (hih) on niin ihana! Itse kyllä ehkä vaihtaisin ton vyön ruskeeks, koska joteni se naru näyttää omiin silmiin... Noh, narulta. Mutta kiva silti ja varmasti lämpönen!

Caelia
Caelia's

Ooh, tykkään kaikista löydöistäsi!

Minä olin tänä vuonna hyvin maltillinen aleshoppailija, Zarasta tein yhden ostoksen ja Net-a-porterilta toisen.

Kommentoi

Ladataan...