Inhottavat, ikävät rokotteet

Ladataan...
Ma-material Girl

Poikamme 3kk-päivän kunniaksi, saimme piikin  kumpaankin reiteen. Poika suoriutui tuosta etukäteen äitiä vaivanneesta painajaisesta niin hyvin, että saattoi huokaista helpotuksesta. Oman omatuntonsa vuoksi siis. Lähtiessämme neuvolasta sai täti vielä hymyn, joten oletan, ettei syviä traumoja rokottajaa kohtaan jäänyt.

 

Rokotteet jakavat mammapiirit rajusti kahtia: toiset noudattavat rokoteohjelmaa orjallisesti kun taas toiset kritisoivat kaikkea siinä. Perheemme kuuluu ensimmäiseen tyhmään ryhmään. Kuutosrokotteen tutkimukseen emme kuitenkaan lähteneet mukaan, mutta muiden koemme olevan vauvallemme hyväksi.

Oma piikkikammoni on varjostanut poikamme suojaa näitä kamalia tauteja (mm.kurkkumätä, polio, jäykkäkouristus jne) vastaan, mutta kun neuvolassamme muistutettiin siitä, kuinka vanhemmat siirtävät pelkonsa lapsille (näyttämällä pelkonsa, jolloin lapsi oppii pelkäämään esim.piikkejä, vanhempiansa seuraamalla), päätin voittaa negatiivisen ajatteluni myös piikkejä kohtaan jo ennen ensimmäistä rokotetta. Onnistuin. Sitten vaan tsemppaamaan myös korkeiden ja ahtaiden paikkojen, bakteerien sekä hämähäkkien kanssa! Kröhöm.

Itse rokotustilanne meni tietenkin parissa minuutissa ohi, kuten myös itku. Ainoa, mikä jäi oli selvästi kipeä reisi. Kuumetta ei noussut (ainakaan 20.30 mennessä), mutta leikkien keskellä riemunpotkut saivat yllättäen suun kääntymään alaspäin ja alahuulen väpättämään. Voi mun mussulla on se jalka nyt kipeä!

Onneksi olin muiden mammojen suosituksesta hakenut apteekista suppoja, joten sellaisen annoin särkyyn juuri ennen yöpuulle käymistä. Ilmeisesti siis tämä päivä oli melkeinpä suotta niin pelätty. Poika osoitti tänään eittämättä urhoollisuutensa. Ties mikä prinssi hänestä vielä tuleekaan!

 

Share

Kommentit

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Mikähän sen huijari lääkärin nimi olikaan, kuka väärensi tutkimustulokset joiden mukaan suurin osa rokotteista ovat täysin turhia ja saattavat jopa vahingoittaa lasta. Pitkien tutkimusten jälkeen se sitten jäi kiinni perättömistä tuloksista ja Britanniassa oli tämän jälkeen muutama vihainen vanhempi, joka oli jättänyt lapsensa rokottamatta ja lapsi oli sitten saanut taudin miltä olisi voinut välttyä. 

Mindeka
Ma-material Girl

Oikeasti?! Haluaisinpa tietää, mitkä oli kyseisen lääkärin motiivit tuossa touhussa?

Ja onhan se ihan nykypäivää täällä Suomessakin, että esim. tuberkulosia ja tuhkarokkoa on taas kouluissa ja tarhoissa. Liekö sitten rokottamattomuutta vai tuliaisia ulkomailta. Varmaankin molempia.

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Googlailin hieman ja kyseessä oli Andrew Wakefield, joka yhdisti rokotteiden aiheuttaman autismia. Vähän näyttäisi raha haisevan.

http://www.nytimes.com/2010/05/25/health/policy/25autism.html

Mindeka
Ma-material Girl

Mielenkiintoista...

Me kuulimme useastakin paikasta, että autismin epäillään liittyvän niihin yhdistelmärokotteisiin, joita rokotetutkimuksissa testataan. Tänävuonna tais olla kuutosrokote tutkimuksessa. Ei menty, mutta kyllä me normaalit rokoteohjelman mukaiset rokotteet annetaan.

Todella toivon, ettei autismi liity mihinkään ihmisen itseaiheuttamaan.

Kommentoi

Ladataan...