Koska toisen lapsen käytökseen saa puuttua?

Ma-material Girl

Tapaamme paljon muita lapsiperheitä. Sosiaaliset ympyrämme ovat kasvaneet mm. leikkipuistokäyntien,  neuvolan järjestämän vauva- ja taaperokerhon sekä MLL:n perhekahviloiden myötä. Yleisesti kaikki on sujunut tähän asti hyvin, mutta miten toimia, jos leikkejä alkaa terrorisoimaan pari vuotta vanhempi lapsi, jota vanhempi ei laita kuriin?

Ymmärrän, että lapset kiukuttelevat.  Ymmärrän uhmakkaan käytöksen liittyvän tiettyyn kehityskauteen, joka tulee eriasteisina kaikille. Ymmärrän, että joskus lasten välinen yhteispeli ei toimi, mutta eikö silloin olisi nimenomaan vanhempien toimittava erotuomarina? Jos näen viikosta toiseen, kuinka sama lapsi saa raivokohtauksia, koska toinen lapsi leikkii jollain lelulla (jonka hän haluaa) tai menee pelkästään liian lähelle seuraamaan hänen leikkejään, minua alkaa vähän arveluttamaan. Olen todistanut nyt kymmenkunta kertaa, kuinka sama lapsi tuuppaa toisen kumoon edestään tai pelkästään ohikulkiessaan, ottaa kädestä lähes poikkeuksetta, raivoaa naama punaisena toiselle lapselle ja tärisee (!) kiukustaan, on tilanne mielestäni pelottava. En minä uskalla jättää lastani hetkeksikään sellaisen läheisyyteen. Hetken päästä saattaa olla täysi tappelu päällä, jolloin pienempi saa tuntea junaradan pätkän tai auton kolahtaan otsaansa tai kaatua jotain reunaa päin. Käytös ei ilmene vain tiettyjä lapsia kohtaan, vaan sattumanvaraisesti kaikille, jotka hänen tielleen erehtyvät.

Olenko nyt ihan hysteerinen vai olisiko jo aika kysyä lapsen vanhemmalta, että miten hän näkee tilanteen?

Olemme vaihtaneet monen lapsen äidin kanssa ihmettyneitä katseita, kun huuto alkaa taas kuulumaan jostain päin huonetta. Odotanko, että jotain sattuu omalle lapselleni vai voinko puuttua tilanteeseen jo sitä ennen?

En tiedä, onko kyseessä uhmaiän tuoma muutos, koska en tunne perhettä entuudestaan. Tiedän, että heillä on useampi lapsi, joten voiko olla kyseessä vain hieman tulisena ilmenevä oire, koska lapsi ei itse koe saavansa tarpeeksi huomiota tai inhoaa jakaa lelujaan kaikkialla? Vanhemman reaktio tilanteisiin on ollut pään silittäminen ja lempeällä äänellä jutustelu: "Ei se maailmaa kaada" -tyyppinen rauhoittelu. Kertaakaan lasta ei ole varoitettu tai rankaistu käytöksestään.

Saako toisen lapsen huonoon käytökseen puuttua missään tilanteessa vai onko parempi vain toteuttaa välttelytaktiikkaa?

Share

Kommentit

HelloAochi

Jos perhettä ei kauhean hyvin tunne eivätkä mahdollisesti viilenevät välit monsterilapsen vanhempiin haittaa, minä ottaisin asian puheeksi vanhempien kanssa. Kyllähän he siitä todennäköisesti töksähtävät, mutta kyllä lapsen kuuluu oppia normi sosiaalisen kanssakäymisen asettamat rajat, tai tulee viimeistään koulussa vaikeaa.

Tulisieluisen äiti (Ei varmistettu)

Oma poikani on juuri tuollainen kuvailemasi kaltainen tulistuja, joka ei siedä leikkejään sotkettavan tai että muut tulevat liian lähelle. Useimmiten poika tönäisee toisen lapsen pois ja näyttää kiukkuista naamaa. Pojalla on ns. vaikea luonne ja voimakas temperamentti, jonka kanssa me vanhemmat olemme vähän väliä tiukilla (ja huolissamme!).

Erona kuvailemaasi tapaukseen on varmaankin se, että me puutumme poikamme huonoon käytökseen nopeasti ja ns. tiukalla otteella. Häntä ei hyssytellä ja hänelle ei sössötetä, vaan hänelle ilmoitetaan napakasti "Nyt teit väärin/tuhmasti!" ja häntä kehotetaan pyytämään anteeksi. Perustelemme asian lapselle ("Toiseen sattui/hänelle tuli todella paha mieli" tms.). Äärimmäisessä tapauksessa keskeytämme pojan leikin ja lähdemme pois tilanteesta/koko paikasta! Jälkimakuna meille vanhemmille jää pettymys, harmistus ja häpeä...

Tulisieluisia lapsia siis on ja heitä on varmasti melko vaikea ymmärtää, jos omassa perheessä tai lähipiirissä ei vastaavanlaisia ärrinmurreja ole. Tällaisen "pikkupirun" vanhempien pitäisi kuitenkin osata tehdä lapselleen selväksi missä raja kulkee ja yrittää opettaa lastaan tulemaan toimeen toisten lasten kanssa, jakamaan leikkejään ja tavaroitaan jne. Jos lapsen vanhemmat eivät näin tee, vaan jättävät ns. toiset lapset huomiotta ja hyssyttelevät vain omaa riehuvaa "janipetteriään", niin kyllä silloin toiset vanhemmat (ainakin sen lapsen vanhemmat, jonka päähän leikkiautolla kopsautettiin) voivat sanoa muita terrorisoivalle lapselle, että pyytäisikö tämä anteeksi heidän jälkikasvultaan. Rakentavassa ja rauhallisessa hengessä lapsen (ja tämän vanhempien) kanssa keskustellen asioita voi varmasti yrittää selvittää.

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Itse olen nähnyt saman, mutta lapsi oli viisi vuotias ja nakkeli minun  ja ystävieni alle vuoden ikäisiä pallomeren palloilla päähän ja naamaan. Puutin asiaan kun isä tuli paikalle. tuumasi vain, oletko ollut taas vähän villi, otti pojan ja lähti. Jäin monttu auki ja teinkin paikkaan jossa olimme palautteen siitä että miten voi 0-5 vuotiaat olla samassa leikkitilassa. eihän se vain toimi. En sano että olisi vanehmman tarvinnut pää punaena huutaa tai torua, mutta jos olisi edes mennyt lapsen tasolle ja kysynyt mitä on tehnyt ja käskenyt pyytämään anteeksi, sen verran iso lapsi jo kuitenkin kyseessä

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielestäni ilman muuta voi puuttua asiaan. Ja tuleekin puuttua. Tämä on aikuisen vastuu mielestäni noin yleisestikin, vaikka toki vanhemman tulee huolehtia pääasiassa omista lapsistaan. Olen itse lapseton (ainakin toistaiseksi), mutta lähipiirissä kyllä on paljon lapsia. Jos lapsi käyttäytyy miten sattuu esimerkiksi luonani, komennan kyllä häntä, jos vanhempi ei hoksaa/jaksa. Eikö kaikki aikuiset voi yrittää olla aikuisia kaikille lapsille, joita omassa elämässä ja erilaisissa tilanteissa kohtaa? Eli siis auttaa lasta kasvamaan ja oppimaan toisten kanssa olemista..
Meillähän vallitsee tällainen "toisten asioihin" puuttumattomuuden kulttuuri, mutta mielestäni lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta, vaan pieniä ihmisiä, lapsia, joiden kanssa vieraatkin ovat vuorovaikutuksessa erilaisissa tilanteissa..

Tiedän, että asia voi olla tulenarka, ja parasta on yrittää tehdä tämä "puuttuminen" diplomaattisella tavalla. Mutta ilman muuta kannattaa ottaa asia puheeksi.

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos kommenteistanne, HelloAochi, Tulisielun äiti, Mamma ja Vierailija 19:30!

Kaikki olemme siis samaa mieltä siitä, että aikuisen tulisi pystyä ohjaamaan lasta elämän hankalissakin tilanteissa ja jos sitä ei oma vanhempi tee, niin siihen saa puuttua. (Ainakin toistaiseksi) lapsettoman Vierailijan kommentti on kokonaisuudesaan oman mielipiteeni kaltainen. Vanhempien tehtävä on asettaa lapselle rajoja, jotka luovat turvallisuutta, ja tässä tilanteessa myös kanssaleikkiville lapsille.

Tilanteen haastavuutta lisää todellakin se, ettei tunne perhettä entuudestaan, vaikka se saattaa toisaalta olla parempikin, kuten HelloAochi mainitseekin. Jos vanhemmat eivät ymmärrä, ei haittaa vaikka välit menisivätkin.

Olemme tulleet muutaman muun vanhemman kanssa siihen tulokseen, että otamme asian puheeksi leikkipuiston ohjaajien kanssa, koska myös heillä on vastuu tiloissaan tapahtuvilla asioilla. Eikö?

Tulisielun äidille tahtoisin sanoa, että häpeily on turhaa. Te teette kaikkenne, jotta lapsenne ymmärtäisi leikkien rajat ja käyttäysyisi hyvin. En missään tapauksessa haluaisi tuottaa ko. lapsen vanhemmille häpeää tai kiusallista tilannetta, joten kai siksi en ole hänelle mitään sanonutkaan. Onhan paikalla aina kymmenkunta muutakin perhettä lapsineen ja siksi koen, että leikkipuiston ohjaajien olisi hyvä keskustella heidän kanssaan rauhallisessa ympäristössä, ilman tuijottavia silmäpareja. Kuten työelämässäkin esimies puuttuu asiaan, eikä koko tiimi. Tsemppiä teille ja paljon pitkää pinnaa! 

Mamma: Erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka lapsi toimii jatkossakin huonosti, jos siihen ei ikinä ole puututtu. Ärsyttävää ja turhauttavaa. Olen täysin samaa mieltä tuosta, että leikkipaikkojen ikähaitari ei saisi olla noin suuri. 1-3-vuotiaatkin ovat niin erilaisia, että kahnauksia syntyisi varmaan joskus, mutta että jopa viisivuotiaat..?

 

 

inkkudaa (Ei varmistettu)

meilä lapsi on juurikin kuvailemasi tapainen; helposti turhautuva ja joustamaton.

itse tiedostan millainen lapseni on ja miten huonosti, ympäristön normien mukaan, hän käyttäytyy. tuntuu, että kaikki joilla on "normaali lapsi" ajattelevat, että en osaa pitää kuria, kun annan lapseni käyttäytyä "huonosti".

meidän tapauksessa tilanne saattaa pysyä parempana, jos en ole alituisesti vahtimassa, komentamassa ja kieltämässä lasta. ei lapsen käytöstä voi ja pidä ennakoida oletuksena, että kun se kuitenkin käyttäytyy huonosti. ja tällaisiin temperamentiltaan haastaviin lapsiin ei voi välttämättä soveltaa samanlaista kurinpitoa ja rajanvetoja kuin "normaaleihin" lapsiin.

haastavan lapsen kanssa on välillä hieman hankalaa selviytyä sosiaalisista tilanteista. täytyy todella miettiä miten lasta ohjataan ilman, että siitä tulee lisäpontta lapsen "huonoon käytökseen" tai sanottaisiinko epäsuotuisiin vuorovaikutustilanteisiin. ja jos nämä tilanteet ovat sinulle/lapsellesi vaikeita ne ovat varmasti sitä myös hänen vanhemmilleen, ja ennen kaikkea hänen käytöksensä on vaativaa hänelle itselleen. ja muistettakoon, että lapsi käyttäytyy aina hyvin, jos hän vain osaa. kyse ei ole haluamisesta.

suosittelisin sinua lukemaan ross w. greenen kirjan tulistuva lapsi niin ehkä näkisit asian myös perheen ja lapsen kannalta. näillä tulistuvillakin lapsilla on ihania ja positiivisia luonteenpiirteitä, vaikkakin he ovat hyvin väärin ymmärrettyjä. uskon, että useimmat vanhemmat, mukaan lukien minä, joilla on temperamentiltaan vaativa lapsi ei ole tehnyt mitään väärää kasvatuksessa ja ainoa mikä heitä hiertää on oma syyllisyys lapsen "huonosta" käytöksestä.

kirjassa tuodaan esille hyvin, miten tällainen lapsen joustamattomuus ja turhautuneisuus johtuu siitä, että lapsi ei ole vielä oppinut näitä taitoja - ne täytyy oppia samoin kuin vaikka käveleminen.

kun ymmärrät tulistuvan lapsen käyttäytymisen syyt, niin ehkä sitten pystyt näkemään mahdollisuuksia myös erilaisiin kasvatustapoihin ja miten lasta käsitellään ja hänen kanssa menetellään. mielestäni on turha opettaa lapselle "kuka täällä määrää", kun lapsi sen varmasti tietää. ehkä välillä olisi ihan hyvä jokaisen laittaa perinteinen palkitsemis-rangaistus-kasvatusmalli syrjään; aina ei johdonmukaisuus, jäähyt, oikeassa oleminen ja lujana pysyminen auta. jos lapsesi on joustamaton ja itse olet joustamaton, niin mitä siitä voi seurata...

tarkoitukseni ei ole suoranaisesti puolustaa tuiki tuntematonta perhettä, mutta juurikin tämä tuntemattomuus ei kerro sinulle lapsesta mitään. en usko, että lapsi käyttäytyy tahallaan, suunnitellusti ja tarkoitushakuisesti väärin. mutta hieman ihmetyttää tämä "normaalien lasten" äitien muiden arvostelu ja ainoastaan seuraamusten ajatteleminen. tosin en tiedä yhtään, että millainen lapsi sinullakaan on, mutta ilmeisesti ei tulistuvaa tyyppiä.

mutta anywaays, kehottaisin tutustumaan tuohon kyseiseen kirjaan. se saattaa avartaa mielikuvaa lapsen ajatusmaailmasta.

terkuin, iina

inkkudaa (Ei varmistettu)

ja vielä lisäisin, että tekstin ei ollut tarkoitus olla hyökkäävä ja suoranaisesti hyväksyä lapsen käytöstä, vaan antaa erilainen näkökulma. totta kai seuraamuksia pitää olla, varsinkin jos on kyse siitä mikä on oikein ja mikä väärin (esimerkiksi lyöminen). mutta ehkä kyseinen lapsi tietää ettei ole oikein lyödä, joten ei ole ehkä järkevää käyttää liikaa aikaa sen opettamiseen rangaistuksin.

se mikä toimii yhteen lapseen ei välttämättä toimi toiseen.

Minä mietin joskus samaa, voiko toisten lapsia komennella. Kotonani haluan selkeät säännöt, jota toivon lasten seuraavan ja etenkin nyt kun oma esikoinen tulossa. En odota että muut kouluttaa ja opettaa lastani, toivon heidän puuttuvan tilanteeseen jos suinkin mahdollista. 

Jos lapseni tekisi jotakin väärin, eikä omat silmät sitä huomaa haluaisin ja toivoisin että toinen tilanteen nähnyt aikuinen puuttuisi tilanteeseen. Ei lapselle huudellen eikä raivoten. Jo laskeutumalla lapsen tasolle, hellä mutta jämäkkä käsi lapsen selkään tai olkapäälle, katsekontakti ja selitys siitä mitä tuli tehtyä, miksi sitä ei saa tehdä, ja miettikö lapsi syy-seurausta. Riittää. Jokainen aikuinen on velvollinen puuttumaan käytökseen jos se on väärin.

Etenkin jos vierailemme jossain niin toivoo emännän isännän kertovan lapsilleen säännöistään. Minä esim toivon että lapset kävisivät ennen ja jälkeen ruokailun pesemässä kädet. Kiittäisi ruuasta/tarjoiluista kun ovat meillä käymässä. 

inkkudaa  jos lapsi on tulinen luonteeltaan niin uskoisi että vanhempana kertoisi muille tilanteesta. Itse saattaisin mainita että "meidän vili-petteri nyt on tällainen, kovasti yritämme parhaamme". Jo se lause avartaisi tilannetta hiukan muille vanhemmille. Jos seisot tuppisuuna ja sokeana näet lapsesi tekosia niin kyllä silloin sinua nähdään huonona vanhempana joka ei saa kuria lapseen. Jos edes kerrot yrittäväsi, parantaa lapsen käytösmallia on se jo helpotus kaikille sinä kuitenkin yrität tehdä asialle jotakin. Kuitenkin perhekahviloissa ja leikkipuistossa pyörii usein samat tutut naamat, joten sen kautta voisi jopa saada ohjeita ja vinkkejä muilta vanhemmilta. 

 

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos kommenteista inkkudaa ja Mustaa pitsiä.

inkkudaa: En tiedä saitko siis sen käsityksen, ettenkö minä ymmärtäisi, että myös "vaikeita" lapsia on, mutta minun ymmärtämisessäni lapsen käyttäytymistä kohtaan ei ole ongelmaa. Kuten aloitan toisen kappaleenkin: Minä ymmärrän lasta, mutta en tässä tapauksessa vanhempaa. On tärkeää tuoda esiin (kaikille) myös toisenlaista näkökantaa asiaan ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen kommentissasi.

Mustaa pitsiä: Olen kanssasi täysin samaa mieltä noista säännöistä. Jokainen emäntä/isäntä saa määritellä kotinsa pelisäännöt lapsille siinä missä aikuisillekin.

Kommentoi