Kovin kamppailu käydään oman pään sisällä

Ma-material Girl

Kevään sairastelut ja kesän överihelteet tekivät (lievästi sanottuna) loven lenkkeilyyn. Laskeskelin eilen, että olen kesä-heinäkuun aikana juossut ehkäpä parikymmentä, ihan maksimissaan kolmekymmentä, kilsaa, joista 3/4 olivat silkkaa tuskaa. Elokuun alkaessa, ja Midnight Runin lähtötodistusten saavuttua, alkoi iskemään lievä paniikki:

Miksi, oi miksi, menin taas ilmoittautumaan siihen?

Joillekin kymppikilsan lenkit ovat läpihuutojuttuja, mutta koska olen järjettömän kilpailuhenkinen, minulle ei riitä, että juoksen sen johonkin aikaan. Koska kyllähän minä sen pystyn juoksemaan, mutta kun oman tuloksen pitäisi aina parantua. Aina.

Naisten Kymppi meni siis vahingossa angiinassa ja tuskaisesti, (ja sen jälkeen pitkällä sairaslomalla), joten edellinen vertailukelpoinen 10km aikani on viime vuoden Midnight Runilta: 56min.

"Silloin juoksin pari-kolme lenkkiä viikossa, olin vuoden nuorempi, en ollut kokoaikatyössä tai opiskellut. Nyt olen vajonnut pahamaineisiin ruuhkavuosiin, ja jokainen viikko aikataulutuksineen on silkkaa tetristä. -Jostain se aika minunkin urheilulle pitää kuitenkin löytää. Tiedän, etten ole samassa kunnossa kuin viime vuonna, ja siksi omassa päässäni olen jo epäonnistunut, vaikken vielä ole edes lähtöviivalla!" (Ja blaa, blaa, blaa!)

Eikö olekin ärsyttävää? Luettelen tekosyitä itselleni!

Selittelen jo etukäteen, miksen varmaankaan tule yltämään edellisen vuoden ajalleni. Tämä on oikeastaan syy, miksen edes haaveile maratonista: Omassa mielessäni olen epäonnistunut, jos en yllä (liian koviin) ennakko-odotuksiini.

 

Miksen voisi vaan juosta? Ilman sykemittaria ja Sports Trackeriä. Ilman ennalta-asetettua aikatavoitetta ja paineita. Miksen voisi vaan relata!?

 

Sen lisäksi, että tästä lähtien juoksen vähintään 15km viikossa, aion myös opetella rentoutumaan ja luopumaan turhista paineista. Kunhan vaan vielä tietäisi miten.

 

 

Translation: Physically I'm okay, but mentally it seems that I need to just relax -And run.

 

Share

Kommentit

FFFifi
Fitness Führer

Se kyllä menee vähän niin, että mitä useampaan juoksutapahtumaan osallistuu, sitä epätodennäköisempää enkan saaminen kullakin kerralla on :D Ensimmäisellä kerralla juoksee tietysti enkan, mutta mitä enemmän juoksuja tulee, sitä enemmän tulee kaikenlaista elämää niiden väliin, kaikenlaisia oloshteita juosta, erilaisia reittejä, erilaisia fiiliksiä juoksupäivänä jne. Että jos tahtoo tapahtumiin osallistua, niin aina pitää saada enkka on kyllä semmoinen ajatusmalli joka voi aika äkkiä viedä ilon koko jutusta.

Sitä voi miettiä, että minkä takia niitä tapahtumia juoksee? Onko se ennätys ainoa juttu, minkä siitä voi saada?

Mä itse ajattelen, että yksikään juoksutapahtuma ei mene hukkaan, vaan saan siitä kokemusta seuraavia kertoja varten. Ennen kaikkea jokainen niistä toimii parempana treeninä kuin mitä pystyisin itsekseni tekemään, minkä hyöty näkyy taas joskus tulevaisuudessa. Mullahan on yleensä aina muutama tapahtuma kerrallaan kalenterissa, joten kaikki paineet ei kasaudu yhteen juoksuun vaan koko homma on jatkumo.

Jos mä olen ollut kipeä/ vammautunut tai en ole juossut, lähden silti treenaamaan ja nauttimaan fiiliksestä tapahtumaan.

Sini / Nautiskellen (Ei varmistettu) http://nautiskellen.blogspot.com

Minulla on ihan sama juttu - juostua on tullut vähän ja nyt mietityttää, miksi ihmeessä ilmoittauduinkaan mukaan Midnight Runiin. Viime vuoden aikakaan ei onneksi ole mikään liian kova, kun juoksutapahtumassa sattui sitten juuri olemaan se kesän huonoin juoksupäivä. Maaliin asti kuitenkin selvisin, vaikka harmittikin jälkikäteen. Saa nähdä miten tänä vuonna käy, toivon (niin kuin viime vuonnakin), että tapahtuman henki tarttuu ja saa minut juoksemaan kovemmin kuin juoksisin muuten.

Hetkiä arjesta

Se on tuo oma korvien väli kumma paikka.Jotenkin niitä tekosyitä ja omia päänsisäisiä mörköjä löytyy aina.Mä mietin varmasti yli puolet mun treeneistä,että oon aivan ääliö kun olen(muka) treenamassa maratonille.Mun korvien välissä mä oon enimmäkseen vieläkin huonokuntoinen sunnuntaihölkkääjä..mitenköhän sais itsensä kokoaikaisesti juoksija-asetuksille ja omat tavoitteet rennoiksi.Mun tavoite oli alunperin päästä vaan hymyillen maaliin ,mutta kas kummaa,nyt huomaan miettiväni kilometriaikoja ja tavoitteita ja AAARGHH!Haluan takaisin sen ekan tavoitteen,hymyillen maaliin.Se kun kuitenkin on mun eka maraton,miettii sitten oikeesti vasta toiselle jotain realistisempaa.Se on vaan kumman vaikea tässä muiden treenejä(ja hirveen paljon nopeempia kilometrejä ja matalampia sykkeitä jajajaja...)seuratessa pitää tuo alkuperäinen tavoite..

Kommentoi