Kuinka kauan kotiäiteyttä voi vielä jatkaa?

Ma-material Girl

Joskus on ihan hyvä pysähtyä miettimään elämäänsä ja sen suuntaa. Itseäni mietityttää kovasti ennemmin tai myöhemmin, väistämättä kuitenkin pakollinen, työhönpaluu. Lähinnä se, miten työn ja perheen saa yhdistettyä?

Olen joko-tai- tyyppinen henkilö. Mihin ikinä ryhdynkin, teen sen täysillä. Siksi mietinkin, pystynkö antamaan enää samanlaista työpanosta vai harhailevatko ajatukset kokoajan hoidossa olevassa lapsessa? Pystynkö edes viemään lastani hoitoon? Nyt jo hengitys salpaantuu, pelkästä ajatuksesta.

Kysymys on ajankohtainen, sillä äitiyslomaani on jäljellä enää 1,5kk. Olen ilmoittanut jääväni hoitovapaalle, mutta taloudellisesti se ei tule olemaan pitkäaikainen ratkaisu.

Kertokaa ystävät, kuinka itse olette hoitaneet työelämään paluun tai kuinka aiotte sen tehdä, sitten aikanaan?

Share

Kommentit

Koko H.
Ruskeat Tytöt

Tätä mietin itsekin, vaikka lomaa on takana vasta vajaat kuusi viikkoa. Omalla kohdallani olen ratkaissut ahdingon toistaiseksi ajatuksella freelanceriydestä niin kauan kuin talous antaa periksi. Onneksi ei ole asuntolainaa tai muitakaan isoja menoeriä, joten jos oikein tsemppaa tämän vaatimattoman elämäntavan kanssa niin puolitoista vuotta täällä varmaan voi roikkua (missä ajassa tietysti olen luonut stabiilin uran vapaana kirjoittajana ;))

Mutta vakavasti puhuen, jotenkin ihan hirvittävä ajatus, eikä yhtään lohduta nuo huhupuheet kotihoidontuen lyhentämisestä...

Hertta
Lilou's Crush

Minä täällä lohdutan, että hyvin se sujuu. Murehdin ihan samoja asioita, kuinka ennätän, kuinka pystyn, ehdin, kerkeän, tai ennätänkö, pystynkö, pysynkö mukana ja ehdinkö. Mutta kun se työelämä alkoi, humpsis vaan, niin se elo löysi nopesti uomansa. Lapsi ei ensalkuun ollenkaan halunnut jäädä hoitoon, mutta pian eroikäväkin helpotti. Toki sitä omaa pientä tulee joskus päivän mittaan ikävä, mutta ei ylitsepääsemätön. Sitten illalla puuhataan taas. Ja toisinaan, kun omalla alallani on aika paljon hommia, ylitöitä ja sellaista, sitten illalla tytön nukahdettua jatkan siitä mihin töistä lähtiessä jäin. Meillä lapsen noutamiset ja viemiset ovat tosi tasapuoliset miehen kanssa, ja kotihommat myös, joka mahdollistaa molemmille sitten keskittymisen mahdollisiin kiirejuttuihin kun sellaisia ilmenee.

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos lohdutuksen sanoista Hertta ja Koko H.

Jos kuuntelisi joskus järjen ääntä, niin tajuaisi itsekin, että kyllähän sen on pakko onnistua. On onnistunut kolmekymmentävuotta sitten omalta äidiltäni (jopa yksinhuoltajana ja kolmen lapsen kanssa!) ja pitäisi onnistua meiltäkin. Mutta... Koen ehkä suurimmaksi ongelmaksi juuri sen eroahdistuksen. Koen kamalaa huonoa omatuntoa jo lähtiessäni vapaailtaa viettämään. Pojan isä on ainoa, jonka kanssa Gabrielin on mielestäni hyvä olla. Miksi ihmeessä kiusaan itseäni näillä ahdistavilla ajatuksilla?

 

Caelia
Caelia's

Ennen kun tyttö oli syntynyt olin ihan varma että menen sitten heti töihin kun äitiysloma loppuu. Nyt kun tyttö on maailmassa niin en ole enää yhtään niin varma :)

Mitä jos hän ottaa ensimmäiset askeleensa hoitopaikassa, enkä minä ole näkemässä. Tai sanoo uusia sanoja tai oppii jonkun muun uuden taidon. Ne ovat niin ainutkertaisia juttuja että kovasti tahtoisin olla läsnä niiden tapahtuessa. Toivotaan että taloudellinen tilanne antaa myöden olla edes vuoden kotona äitiysloman jälkeen!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei! Omaa vanhemmuuttani, ammatillisuuttani ja tunneta siitä, että teen oikeita asioita on vahvistanut koulutukseni lisäksi tiettyjen kirjojen lukeminen. Suosittelen kaikille vanhemmille esim. Keijo Tahkokallion kirjoja, oma suosikkini on Kotipesän lämpöä etsimässä. Erityisesti tunteiden peilinä toimimisesta kertova osio on hyvä. Minkä tahansa päätöksen teetkin, kun olet siitä varma, `näin on meille hyvä`, lapsi sopeutuu siihen kyllä, kun omalla rauhallisuudellasi ja varmuudellasi viestität hänelle; `kaikki on hyvin`. Lapsi tuntee epävarmuutesi ja syyllisyytesi, esim. jättäessäsi häntä hoitoon, jolloin viestität hänelle että jokin on hätänä. Kun lapsen jättää hoitoon, on hyvä itse antaa lapsi hoitajan syliin, ei niin että hoitaja ottaa lapsen sylistä, vaan että luovutat lapsen turvallisena ja hyvänä pitämääsi syliin. Muista hymyillä, toivottaa mukavaa päivää, ja kertoa aina koska tulet hakemaan, pienellekin lapselle, sillä tämä oppii nopeasti asioiden yhteyden. Hoitajankaan ei tulisi yrittää viedä lapsen huomiota muualle lähtötilanteessa, harhauttaa, sillä lapselle tulee olla selvää, että nyt äiti lähtee ja myös tulee takaisin. Joskus hoitolapsieni vanhemmat yrittävät liueta paikalta koska eivät kestä lapsen itkua, ja se on väärä tapa. Vaikka lapsi itkee, hän ei säry. Päinvastoin, hän oppii pikkuhiljaa käsittelemään myös negatiivisia tunteita. Lisää tästä mainitsemassani kirjassa. Toivottavasti ahdistuksesi helpottaa, olethan kuitenkin paras äiti omalle lapsellesi ja hyvä juuri sellaisena kuin olet! Kun sain ensimmäisen lapseni, kärsin itsekin samankaltaisesta ahdistuksesta, mutta kokemuksen karttuessa se on lientynyt. Tietynlainen ajoittainen huoli oman lapsen hyvinvoinnista kuuluu kuitenkin vanhemmuuteen ja pitää meidät valppaina sen suhteen että teemme oikein. Joskus kokeneinkin erehtyy ja elämän tiukoissa tilanteissa tulee tehtyä virheitä. Se on sallittua, sillä harva asia on korjaamaton tai peruuttamaton. Hyvää matkaa ja rakkautta elämääsi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Haluan hieman korjata, en pidä itkua tai ahdistusta negatiivisena tunteena, sellainen voisi olla vaikka viha tai kateus, tai ehkä eivät nekään, sillä niitäkin on kohdattava ja opittava hallitsemaan. Vaikea tunne voisi olla parempi ilmaus.

Muikku_ (Ei varmistettu)

Meillä vietiin tyttö hoitoon 1-vuotissynttäreitä seuraavana päivänä. Tuntui ihan kamalalta, itkin edellisen illan (tosin vasta kun tyttö oli nukkumassa) ja aamulla hoitopaikan pihalla vuodatettiin aika monta kyyneltä kun piti itse lähteä pois. Minusta pahinta oli jättää lapsi niin pienenä, jos ei osaa puhua on kovin vaikea kertoa jos jotain on sattunut päivän aikana...

Kummasti sitä vaan sopeutuu ja oppii uuden arjen. Ensimmäiset viikot olivat opettelua, tuntui ettei ehtinyt tekemään kunnolla ruokaa tai mitään kotitöitäkään töiden jälkeen kun piti olla jo laittamassa lasta nukkumaan. Mutta siitä se lähtee. Meilläkin hoitoonviennit ja -hakemiset tehdään miehen kanssa hyvin joustavasti, samoin kotityöt tehdään yhdessä tai vuorotellen. Viikonloppuna tehdään yleensä iso annos ruokaa jääkaappiin jolloin työpäivän jälkeen ruoanlaitto onnistuu mikrolla.

Tärkeintä on kuitenkin itselle se, että lapsi selvästi viihtyy hoitopaikassaan. Isomapana on tullut oikeasti kavereita ja tyttö on oppinut paljon sosiaalisia taitoja, mutta myös muuta, esim. viittomia. Ja kyllä se vaan tekee itsellekin hyvää olla välillä aikauisten kanssa. Oma työntekoni on mielestäni muuttunut jotenkin tehokkaammaksi äitiysloman jälkeen. Teen hommat kunnolla jotta voin sitten työpäivän päätteeksi hyvillä mielin sulkea oven ja lähteä kotiin. Tottakai lasta on välillä iikävä, etenkin kun työhön kuuluu jopa viikon yhtämittaiset poissaolot, mutta niistäkin on selvitty.

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos PALJON kaikki kommentoijat: Caelia, Vierailija ja Muikku. Kunpa tietäisitte, kuinka paljon kommentointinne oikeasti ilahduttaa minua! Kiitos!

Kaikilla hyviä pointteja. Erityisesti tykkäsin tuosta Vierailijan mainitsemasta omasta asenteesta. Niin pieneltä kuin se saattaa vaikuttaakin, niin nyt kun mainitsit, niin uskon sen olevan tärkeintä -TässäKIN asiassa. Lisäksi tuosta saan uskoa, ettei tilanne tulekaan olemaan niin ylitsepääsemättömän vaikea ikuisesti. Alku on varmasti aivan hirveää ja kyyneliltä ei vältytä, mutta tunne ja tieto siitä, että te kaikki olette tehneet saman ja lapset lopulta siihen tottuvat, helpottaa minua suuresti.

Ja kuten jo sanoinkin, järki kyllä yrittää kertoa, että tämä ahdistus kuuluu äitiyteen ja helpottaa joskus tulevaisuudessa, mutta sitä odotellessa, sydän pakahtuu ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitään absoluuttisen oikeita ratkaisujahan tässäkään asiassa ei ole, vaan mielipiteitä on monia, ja viime kädessä jokainen toimii oman elämäntilanteensa ja arvomaailmansa pohjalta.

Itse olen sitä mieltä, että parasta lapselle olisi aloittaa päivähoito vasta sitten, kun hän osaa ilmaista itseään puhumalla, edes hiukan. Omat lapseni ovat kuitenkin molemmat aloittaneet päivähoidon pienessä päiväkodissa noin vuoden ja kolmen kuukauden iässä. Esikoinen oli ensimmäisen vuoden hoidossa vain 2-3 päivää viikossa, kuopus on alusta saakka ollut kokopäivä ja -viikkohoidossa. Vaikeampaa päivähoidon aloittaminen oli esikoiselle, kun neljän tai viiden päivän loman aikana päiväkodin rutiinit ja ihmiset olivat jo ehtineet unohtua, ja välillä hoitoon jääminen oli vaikeaa. Kuopus sen sijaan on sujahtanut päväkotiryhmään kuin kala veteen; asiaa on toki auttanut se, että isoveli (3,5 vuotta vanhempi) on samassa ryhmässä.

Muita neuvoja, ihan omaan kokemukseeni perustuen:
- Työntekijällä on oikein tehdä 80-prosenttista työaikaa, kun lapset ovat pieniä - jos talous kestää, tämä on hyvä vaihtoehto.
- Oma fiilis riippuu todella paljon siitä, millaisia ihmisiä päiväkodissa on töissä - niissä todella on eroja, eli jos mahdollista, kannattaa tutustua ainakin pariin paikkaan.
- Lapsella on huomattavasti helpompaa, jos hän osaa vähintään kävellä päiväkotiin mennessä - tietysti olisi hyvä osata vähän puhuakin. Jos kestät olla hoitovapaalla edes puoli vuotta, lapsen valmiudet ovat jo kasvaneet huimasti.
- Millä on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi viedä lapsi päiväkotiin jo aamupalalle eli mahdollisimman aikaisin. Aamuisin ei juuri kuitenkaan ehtisi yhdessä touhuta, ja toinen vanhempi menee aikaisin töihin, pääsee myös kotiin aikaisemmin, niin että ehtii illalla puuhailla edes vähän yhdessä.
- Jos sinulla on hyvä mies ja/tai turvaverkko, jonka avulla pääset joskus viettämään sitä vapaailtaa, älä ahdistu, vaan iloitse siitä, että lapsellasi on muitakin turvallisia ihmisiä, joiden kanssa olla. :)

Mindeka
Ma-material Girl

Aivan totta Vieralija (14:56). Ja myöskin jokainen lapsi on oma persoonansa, joten yleistää ei voi. (Vaikka se joskus helpottaisikin ;)

Olen ilmoittanut hoitovapaata (ensimmäisen kerran) nyt vuodenvaihteeseen asti, jolloin poika on 1,5v. Olemme kuitenkin päättäneet, että hoitovapaata jatketaan seuraavaan kesään asti, mikäli talous toimii hyvin, huomattavasti pienemmilläkin tuloilla.

 

 "Jos sinulla on hyvä mies ja/tai turvaverkko, jonka avulla pääset joskus viettämään sitä vapaailtaa, älä ahdistu, vaan iloitse siitä, että lapsellasi on muitakin turvallisia ihmisiä, joiden kanssa olla. :)"

 

Ja meillähän on. Viemme pojan ylihuomenna mummolaan yökylään, ensimmäistä kertaa, joten jännittäähän se, mutta mummin silminnähden ylitsepursuava innostus helpottaa vähän äidinkin ahdistusta. Vaikka olenkin kauhuissani. Järjellä ajatellen, olen ihan naurettava, mutta sydämellä kai näitä asioita arvotaankin :)

Kiitos vielä kaikille kommentoijille!

Kommentoi