Kuinka paljon muut saavat puuttua vauvaperheen asioihin? Eli lapsen kasvatusta osa 2

Ma-material Girl

Olemme törmänneet mieheni kanssa erääseen hiukan harmittavaan asiaan. Nimittäin siihen, kuinka lapsen syntymän jälkeen eräät kuvittelevat voivansa päättää asioista puolestamme. Ihan sama, onko kyseessä vauvan ruokavalio, meidän arkirytmimme, sukulaisilla vierailu tai pojan päiväunirytmi. Ilmaistassamme eriävän mielipiteemme saamme luurin korvaan tai kasvokkain ollessamme, väittelyn/nälvimisen aikaan. Kiva.

TIEDÄN, että me pidämme perheenä yhtä. Pystyimme jopa muutaman ensimmäisen kerran vain kohauttamaan olkiamme tälle, mutta nyt minä olen alkanut murenemaan. Rankkojen ensikuukausien nyt vihdoinkin helpottaessa, en kaipaisi mitään uutta murheenaihetta kotiimme.

TIEDÄN, että tämä on meidän perheemme (mies, minä ja vauva) eli meidän päätöksemme, mutta haluaisin vähän vinkkejä, kuinka saada tilanne rauhoittumaan?

 

Esimerkkejä n. viikon ajalta:

1. Jos menemme kylään ja jätämme vauvan jatkamaan uniaan koppaan, viereiseen huoneeseen ja kerromme kaikille vauvan nyt nukkuvan, niin kuinka sitten reagoida, kun hetken päästä eräs henkilö on käynyt kiskomassa vauvan kopasta ylös ja naureskelee: "Kun oli ihan pakko hakea se sieltä syliin!"

Loppupvä/ ilta meneekin sitten kiukutellessa.

(Tämä toistuu nykyisin joka kerta. Ilmoitin eilen miehelleni, että jatkossa pojan päiväunet estävät meitä lähtemästä, koska hänen ei anneta nukkua rauhassa tarvitsemiaan unia. Kaikki olivat tietoisia, että esim. eilen hän ei ollut nukkunut vielä lainkaan päiväunia vatsakipujen vuoksi.)

 

2. Joka kerta tavatessamme, käymme läpi samat väittelyt: Kuinka lapsille on ennenkin saanut antaa rahkaa, jogurttia, leipää jne ihan vauvasta lähtien.

"Eihän meidän Erkilläkään ole mitään allergioita ja ihan on hyvin hengissä, vai kuinka?!"

-Aivan, mutta kun nyt elämme tosiaan tätä 2012-vuotta ja asioita on tutkittu hiukan enemmän. Me olemme päättäneet seurata niin paljon kuin mahdollista, neuvolassa saamiamme henkilökohtaisia ohjeita.

"Aivan, mutta eihän meidän Erkillkään ole mitään tapahtunut, vai onko??"

 

 

3. "No ei tollanen pakkanen (-14 astetta) haittaa yhtään mitään! Olenhan minäkin kävellyt pitkiä lenkkejä vaikka minkälaisissa pakkasissa, koska meidän Erkki ei muuten nukkunut. Kyllä nukkuu, sen kun vaan laitat sen sinne ulos!"

 

 

4. "Miten niin ette tule illalla enää käymään täällä? Mitä sitten. vaikka ajattekin aamusta 400km? Eihän näin pieni matka nyt rasita vauvaa ollenkaan! Kyllä se nukahtaa yöunille sitten autoon. ..Pakkaatte, pyh!

Ai ette tuu? Selvä. *klik* tuut tuut tuut.

 

5. Pyydän väsymystään itkevää vauvaa syliini.  "Ole sinä nyt hiljaa ja juo se kahvisi rauhassa. Sinä saat pitää poikaa kokoajan kotona sylissä. Anna me kaikki pidämme nyt vuorollaan! Oletko sinä Raija nyt jo pitänyt? Ai et, no ota! Ai miten niin, ei tartte? Tottakai pidät! Ota nyt."

 

And the list goes on and on.

Kyseessä on siis aivan turhanpäiväinen, jonkinmoinen valtataistelu jopa. Näiden kommenttien jälkeen he kehtaavat vielä nurista, miksei vauva tule heille yökylään... Siis anteeksi, olenko ihan vatipää, kun kuvittelen, että vauvan (5kk) on paras kotona äidin ja isän kanssa? Eikö yökylään mennä vasta tarpeen tullessa? Olenko synnyttänyt todellakin tämä pojan tasavertaisesti kaikille tuntemillemme? Olenko itsekäs, kun en anna lastamme hoitoon viikoittain?

Ja miksi heidän pitäisi siis saada lapsemme kylään, ilman meitä??

Ja sokerina pohjalla: puhelin soi päivittäin. Kun emme vastanneet päiväunien aikaan (mekin nukuimme) , tuli puheluita tunnin sisällä viisi. Ja lopulta huudot tietty.

 

Pelkään kohta alentuvani uhmaikäisen lapsen tasolle ja päästävän suustani jotain näinkin rakentavaa:

"Sä oot ärsyttävä!"

 

 

Jutussa esiintyvät nimet/ henkilöt muutettu, joitakin kommentteja liioiteltu ja joitakin saatettu vähätellä. Asiat on kuitenkin esitetty juuri niin, kuin me ne koemme.

Aika surullista, eikö?

 

Share

Kommentit

Huomenta! Ainakin kohdat 5,4 ja 1 pätee täälläkin! Meillä ei esim poika malta syödä rintamaitoa enää jos on kovasti hälinää ja ihmeteltävää lähettyvillä. Kun pyytää sitten että voisivatko muut hetken olla hieman hissukseen että saataisiin syötyä niin kommentit aina "kyllähän lapsen pitää tottua meteliin". Me ollaan kyllä kokoajan syöty ja nukuttu metelissä, mutta nykyään ympäristö vain mielenkiintoisempi kuin äidin tissin tuijottelu..  Itse olen harmikseni myös huomannut että useat ystävät ovat kaikonneet "en uskaltanut soittaa jos te nukutte" / "en pyytänyt sua mukaan kun et kuitenkaan pääse". Onhan tämä elämä kovin erilaista vauvan kanssa, mutta nyt jos koskaan tarvitsisi läheisten tukea :)

Vieras Mies (Ei varmistettu)

Tuputtajia ja jankaajia löytyy joka lähtöön ja nähtävästi myös lastenkasvatukseen. Näiden henkilöiden kanssa ei kannata väitellä tai inttää. Ei edes perustella omaa kantaa kuin äärimmäisen lyhyesti. Se on sinun lapsi ja olet viettänyt sen kanssa aikaa enemmän kuin tuttavasi yhteensä. Sinä jos joku tiedät miten sen kanssa eletään arkea. 

Mamma
Mamman Sähkövatkain

Det är tungt om man säger snällt och det hjälper inte. Hoppas de här människorna förstår att ert barn är inte kanske lika som Erkki :D Och du har rätt att de har undersökt mycket mera än på 60-80 talet. Min morbro fick appelsin saft när han var bara 2 mån gammal bara för att de sa vid rådgivningen att han ska ha det. Sjukt! Men det var då.

Muikku_ (Ei varmistettu)

Surullista, mutta myös niin tavallista. Ja ainakin meillä jatkuu joissain paikoissa edelleen. Lähimpänä latvaräjähdystä kävin aikoinaan kun tyttö oli 11 kuukautta ja imetin edelleen pari kertaa päivässä. " Omituisia nämä nykyajan nuoret äidit kun pitää imettää noin pitkään." Tämä siis ihmiselä jonka olin tavannut ko. aamuna ensimmäisen kerran ja joka ei ole minulle tai miehelleni mitään sukua. Pidin suuni kiinni, silloinkin.

Nykyään keskustellaan eniten aiheista "Ai ette anna tytölle karkkia/rusinoita/hunajaa suoraan lusikalla, kyllähän lapsi saa syödä makeaa heti kun se on vuoden" "Voihan lapselle antaa suklaavanukasta aamupalaksi" jne. No PRKL EI VOI!

Omille vanhemmille ja sukulaisillekin on mielestäni helppo sanoa suoraan. Kyseessä on meidän lapsemme ja siitä johtuen me päätämme miten tehdään, mitä syödään ja koska nukutaan. Valitettavasti suurimmat ristiriidat ovat kuitenkin miehen sukulaisten kanssa, "vieraana" on vaikeampaa avata suutaan. En ole esim. tähän mennessä kertaakaan jättänyt tyttöä heille hoitoon koska en vaan luota siihen että siellä toimitaan "oikein". Omilla vanhemmillani tyttäremme on ollut pisimmillään töidemme takia viikon, ja tiedän varmasti että he pitävät meidän arkirutiineistamme ruokailuaikoineen jne kiinni.

Vauvan nukkumisien ja muiden kanssa voi mielestäni sanoa ihan suoraan, ja jos ei mene perille hyvällä niin sitten täytyy sanoa vähän pahasti. Ei kertakaikkiaan kuulu kenellekään muulle miten vauva nukkuu päiväunensa jne. Ja jos sitä ei kunnioiteta, aina voi jättää kyläilyt kokonaan tekemättä ja sanoa myös syyn suoraan.

les visiteurs (Ei varmistettu)

Voin nyt olla aivan hakoteillä, mutta tekstistä tuli sellainen fiilis, että kirjoitat aina niin ihanasta anoppi-suhteesta ja siitä kuinka perustavanlaatuisesti se muuttuu, kun synnytät lapsen anoppisi pojalle. Itselläni on kaiken kaikkiaan aivan mahtava anoppi, mitä nyt välillä tuntuu, että tukehdun hänen seurassaan, mutta yleisesti ottaen hieno ihminen. Taisteluilta ei ole vältytty, mutta niistä on selvitty. Kahden naisen välinen suhde on usein haastava, etenkin silloin kun aletaan käymään valtapelejä.

Mielestäni miehesi tulisi kertoa sukulaisilleen nämä sinun tuntemuksesi ja toimia ns. järjen äänenä sinne puolelle sukua, joka kertoo kuinka te tiedätte lapsenne parhaan. Tuoreilla äideillä, etenkin ensimmäisen lapsen äideillä, on anturit ns. herkässä ja monet pienetkin kommentit saattavat tuntua maailmanlopulta. Mutta em. esimerkit ovat mielestäni melko törkeitä ja lapselle ihan haitallisia. En yhtään ihmettele ettet luota ko. hoitajan kykyyn noudattaa teidän lapsenne parhaaksi katsomia hoito-ohjeita.

Purkakaa tilanne mahdollisimman nopeasti. Se rupeaa oikeasti jäytämään suhdettanne näihin neuvojiin ja lapsennekin suhdetta näihin aikuisiin. Mikäli kyseessä on miehen sukulaiset, niin vaalikaa sitä suhdetta kuitenkin ja pidä miehesi vanhempia tasa-arvoisina isovanhempina lapsellesi. Tottakai oma äiti on se luonnollisin vaihtoehto, jonka itse haluaisin aina hoitavan lastani, mutta anoppi on mieheni äiti, hän on aivan samanarvoinen. Toivottavasti saisitte rakentavasti keskustelua ja lapsesi saisi elämäänsä monta ihanaa turvallista aikuista joilta saada rakkautta ja tukea.

PäiviR (Ei varmistettu)

Voin samaistua lähes jokaiseen kohtaan. Juu, Anoppi. Joskus muidenkin kanssa, mutta enimmäkseen miehen vanhempien kanssa on läpikäyty näitä tilanteita. Meillä on tosi hyvät välit, eikä asioista ole tarvinnut kunnolla riidellä koskaan. Olen vaan alun äimistyksen (ensimmäisen lapsen ollessa pieni vauva) jälkeen oppinut sanomaan asiat suoraan. Tekemään selväksi että Meillä tehdään näin. Tai etten ole samaa mieltä. Meillä on auttanut ehkä lopuksi vain aika ja toisto.. :D

Varsinkin esikoisen kanssa sain tuhanteen kertaan kieltää antamasta karkkia, hilloja, pullia jnejne. alle vuoden vanhana. Naurettavaa tyrkyttää lapselle joka ei tajua haluta esimerkiksi suklaata!! Imetyksestä.. huoh. Siis jos vauva itkee, sen täytyy tarkoittaa sitä että maitoa ei tule, tai että maito on pahaa, tai jopa pilallista! Tai kun en syö punaista lihaa, ei maidossa ole tarpeeksi rasvaa ja siksi vauva ei nuku 6 tunnin päiväunia kuten anopin pojat ovat tehneet. Näitä kaikkia on minulle ehdotettu. :D

Nykyään kolmannen lapsen kohdalla ei olla vielä juurikaan törmätty näiden asioiden kanssa. Ja on ymmärretty jopa pyyntö että ettei lahjoja ostettaisi omin päin, vaan juteltaisiin minun kanssa ensin. A. Koska haluan että lahja on edes jollain lailla tarpeen. B. En halua turhaa krääsää C. Toivoisin ettei vaatteet ole liian pieniä tai isoja. D. Minulla on hieman rajoittunut maku lastenvaatteiden suhteen enkä voi sietä esimerkiksi sinistä väriä. Lahjakortti on turvallisempi vaihtoehto. Ei ole järkevää että vaate josta en vaan tykkää yhtään makaa laatikossa odottaen että jää pieneksi.. Ja vielä E. Minusta lapsen ei tarvitse saada jokaista hilavitkutinta jotka lelulehdestä osoittaa. Tähän ei onneksi ole kukaan tuttu tai sukulainen sortunut.
Edistytty on jopa niin paljon että Anoppi toi jopa sairaalaan kolmannen pojan syntymän jälkeen kukat nätissä asetelmassa, joka oli rakennettu keraamiseen PUNAkärkiseen kenkään. "Huomaatko, EN ostanut sitä sinistä!" :D :D :D

Anteeksi, meni hieman ohi Kasvatuksellisien asioiden kun innostuin! Montakin esimerkkiä olisi lisää, ruokailusta, lelujen siivoamisesta, "Oikeista" vaipoista, periksi antamisesta jne. Jälkimmäiseen sortuu yleensä vaan Vaari, joka saa kyllä heti noottia. :D

Toivottavasti teilläkin päin menisi jakeluun. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

pakko sanoo se, että älkää vaa tosiaan pliis laittako sitä muksua johonkin pakkaseen nukkumaan, itellä on vauvana posket paleltuneet pariinkin otteeseen tämän takia ja siitä muistutuksena vielä aikuisiälläkin rasittavan kirjavainen ja herkkä iho kasvoilla. ei sinne pakkaseen aikuisetkaan mee päiväuniaan nukkumaan...

Mindeka
Ma-material Girl

Wau, mahtavaa. Kiitos kommenteista ria, Vieras mies, Mamma, Muikku_, les visiteurs ja PäiviR!!

Hirveää kuulla, mutta jollain sairaalla tavalla myös helpottavaa, ettemme ole ainoita tilanteen kanssa painivia! Jollain tasolla sen arvasinkin, siksi kirjoitinkin.

Luitte oikein rivien välistä: kyse on miehen sukulaisista, mutta vain yksi kohta anopista. Pahimmat tapaukset ovat vähän "kauempaa" suvusta, jonka vuoksi tilanne onkin niin sietämätön. Anopilta vielä voisinkin katsella ja kuunnella vastaavaa menoa -Jonkin aikaa, koska koen meillä olevan hyvät ja läheisetkin välit. Ainakin oli. Nyt tuntuu tuntosarvissa jotain outoa käryä kaikkien suhteen. Tietenkin mukana on nyt myös aimo annos luulosairautta ja epäluuloa, mutta voitteko syyttää minua..?

Mieheni tukee minua täysin. Hän on huomannut tilanteet ja ihmeissään itsekin.

Muhveli
Ota minusta puolet

Muuta en osaa sanoa, kuin että tsemppiä! Varmasti kurjaa, omastakin lähipiiristä löytyy lapsellisia, jotka tuskailevat samojen ongelmien kanssa. Pitäkää vaan rohkeasti oma päänne, teidän lapsihan se loppujen lopuksi on! :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Aavistelen (tiedän) omien appivanhempieni olevan sellaisia arvostelijoita ja seläntakana haukkujia, joille ei mikään kelpaa, että JOS sellainen ihme kävisi, että saisin joskus lapsen/lapsia, eivät lapseni juurikaan aikaansa siinä mummolassa viettäisi. Eivätkä he minun jälkeläisiäni luokseen varmasti edes haluaisi.

Caelia
Caelia's

Ou nou, voin kuvitella vastaavia tilanteita tulevan meillekin eteen. Varsinkin sen anopin kanssa...

Hänellä on tapana 'osoittaa rakkauttaan' ruualla ja tavaroilla, joten voin kuvitella että meidän tyttö saa häneltä lähes tulkoon kaiken mistä tajuaa inahtaa. Kiva sitten kotona yrittää perustella miksi me ei hänelle nyt niitä uusimpia barbeja osteta joka päivä... Mieheni veljen vauvalle hän syötti jo hyvin varhaisessa vaiheessa kaikkea makeaa karkista ja pullasta sokerimehuihin perusteella että eihän sen lapsen suu tuohesta ole. Ei ole ei, mutta ei sen ikäinen tiedä edes haluta moista sokerihöttöä jos ei ole sitä edes koskaan maistanut!

Koiraa ja lasta ei tietenkään voi verrata keskenään, mutta hän syöttää meidän koirallekin salaa kaikkia herkkuja kielloista huolimatta. Joten varmasti sitten lapsellekin, varsinkin silloin jos ei olla paikalla näkemässä. Anoppi vielä alkaa itkemään jos hänelle asiasta mainitsee (vaikka ihan nätisti ja perustellenkin), ja sanoo että eihän se koira (lapsi sitten jokusen kuukauden päästä) enää tykkää hänestä jos hän ei syötä sille herkkuja.

No joo, lipsui vähän sivuraiteille :)

Hermot vähän pinnassa anopin kanssa, oli taas eilen meillä 'auttamassa' kaikessa, eli minun raskaushormonien sumentaman pääkopan mukaan tunkemassa nenäänsä joka paikkaan.

 

Mindeka
Ma-material Girl

Caelia, koita kestää!

Eräs ystäväni on vähän väliä räjähtämässä, kun anoppi käy heillä (pyytämättä) siivoamassa (-Missä mun tamponit on??) , ostamassa kaappeihin sitä mitä itse haluaa (pakastehernemaissipaprikaa??)  ja kritisoiden varsinkin jääkaapin sisältöä (Miten niin ette käytä kahvikermaa??) . How nice is that? Ja sitäpaitsi, sivuraiteille (=anoppikeskusteluun) on aina kiva lipsua. Siitä kuulee aina kovin mielenkiintoista tarinaa.

 

Kommentoi