Kyllä kroppa pysäyttää, kun on pakko

Ma-material Girl

Kolmenkymmenenkahden vuoden aikana on oppinut itsestään ja kropastaan jos jonkinlaista: aamupala on päivän tärkein ateria, lenkin jälkeen pitää venytellä hyvin, jos on huono olo, niin ei kannata juosta kymppiä jne.

Sitten on se tärkein: Kun on kiire ja hirveästi tehtävää, niin kyllä se kroppa jossain vaiheessa pistää vastaan ja pakottaa pysähtymään. -Jos ei sitä ennen ymmärrä höllätä, siis.

Viime viikko oli aika rankka. Olin tietenkin töissä ma-pe normaalisti, tein muutamaa koulutehtävää ja verkkotenttiä, lauantaina olin vielä viimeisen kerran edellisessä työssäni, sitten anopin synttäreillä iltaan asti ja sunnuntaina sitten Naisten Kympille. Sunnuntaiaamuna ihmettelin heikkoa oloani ja huomasin, että minulla on lämpöä. Ajattelin kuitenkin (siis, kuinka idioottimaista?) lähteä juoksemaan ja kokeilemaan, jaksanko. Ajattelin sen olevan vaan stressiä.

Kyllä lenkin jälkeen taas energiaa on.

 

No, juoksuhan ei kulkenut lainkaan. Siis yhtään. Neljän kilsan kohdalla tein kuolemaa, kävelin pari kilsaa, kokeilin taas juosta hetken, kunnes päähän alkoi sattumaan, kämmenet hikoamaan ja todella heikottamaan. Kävelin polvivikaisen seuralaiseni kanssa 9km asti ja sitten tsempattiin toisemme väkisin loppukirillä maalin. Olo oli aika outo ja nälkä ja heikotus oli aikamoinen. Ajattelin sen nyt johtuvan helteestä.

 

Miten ihmeessä en jaksanut juosta kymppiä tällä kertaa? Juuri viikko sittenhän me se juostiin?

 

Löntystelin kotiin ja laitoin kuumemittarin kainaloon. Ja siinähän se selitys oli. Olisi pitänyt vaan ennakoida sunnuntaiaamun lukemia, ja jättää kokonaan juoksematta. (Kuumeisena venyttely on muuten aika tuskaa!)

Tänään siis vietän ensimmäistä sairaslomapäivääni uudesta työstäni -Ja tietenkin poden huonoa omatuntoa asiasta.

That's just me.

 

 

Translation: Stress makes you ill.

Share

Kommentit

punainentupa

Auts, paranemisia! Joo kipeenä ei saa kyllä lähteä juoksemaan, varsinkin toi helle on viel elimistölle paha! Munkin kroppa sanoin reilu viikko sit sopimuksen irti..yritin pakkailla lämpöillen ja ulkona oli helle, mulla vilu. Nyt alkaa helpottaa:) Paranemisia!

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Ihmiset vaan joskus sairastaa, sille ei voi mitään. Tietysti itseään kannattaa kuunnella, jottei pahenna tilannetta. Ja silloin kun on kipeä pitää levätä, jotta paranee.

Joten lepoa ja rentoilua vaan, sun on nyt pakko. :)

Kommentoi