Lahjoita päivä lapselle tukiperheessä, Juoksemalla

Ladataan...
Ma-material Girl

Hyväntekeväisyyskampanja, Pelastakaa Lapset ry:n hyväksi

 

Vaikka joulu on kieltämättä koko kaupallisen vuoden huipentuma, minulle se merkitsee eniten yhdessä oloa rakkaitteni ja perheen  kanssa. Karu totuus on kuitenkin se, että suomessa(kin) valitettavasti on lapsia ja perheitä, jotka eivät voi olla aina yhdessä, edes jouluna. Kun Pelastakaa Lapset ry:ltä otettiin yhteyttä ja haastettiin mukaan lahjoittamaan rahaa tukiperhetoimintaan ja näin luomaan joulumieltä myös lenkkipolulle, en epäröinyt nanosekuntiakaan.

Joulujuoksu 2013 -haasteeseen osallistuvat lahjoittavat Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetoimintaan rahaa ja lähtevät lenkkipolulle levittämään joulumieltä ja tietoisuutta tästä mahdollisuudesta. Tämä on myös aika mainio vastaisku viime aikojen mellastukseen ja ruotimiseen siitä asiasta, että tekevätkö bloggarit nykyisin liikaa itseään hyödyttäviä kaupallisia yhteistöitä. Toivon, että haaste ja kampanja leviää digimaailmaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin Rosannan aloittama Kävikö Pahasti? -kampanja.

Olen Facebookissa haastanut mukaan adidasheimolaisia ja ystäviä, joten katsotaan, miten suuri juoksuporukka saadaan kasaan. Löytyykö tätä kautta vielä muitakin, jotka haluaisivat tulla kimppalenkille joskus Itsenäisyyspäiväviikolla, Helsingissä?

 

Lisätietoja: Pelastakaa Lapset ry:n kotisivuilta

 

Ilmoittaudu mukaan kommenttiboksissa tai lily.mamaterialgirl(at)gmail.com

 

 

 

Share

Kommentit

Ella F.
Siperian Ella

Pitäis kyllä lähteä hölköttelemään, toivottavasti varvas pysyy paikallaan tuohon mennessä!

Mindeka
Ma-material Girl

Jos varvas vielä on epäkelpo juoksuun tuolloin, otetaan sinut mielellään valokuvaajaksi mukaan! Iso joukko heimolaisiakin on tarttunut haasteeseen, joten tästä tulee hieno päivä!

Ella F.
Siperian Ella

Huh, no tuskin missään heimolaistne kyydissä pysyisinkään :P 

Kommentoi

Ladataan...