Lapsen kasvatuksen (kuvitteellinen) ABC

Ma-material Girl

Kohta vuoden vanhempina olleina, tajusimme äsken, että nyt se työ oikeastaan vasta alkaakin. Tähän mennessä Gabriel on oppinut lähinnä motorisia taitoja, joihin olemme varmasti voineet häntä kannustaa, ohjata ja rohkaista, mutta varsinaisia opetuksia emme ole lapselle vielä päässeet antamaan.

Yksivuotissyntymäpäivää varjostaa moni kiistelty ja varmaan myös hankalaksi pian huomattavakin asia:

  • Saako lapsemme syödä kakkua, nameja tai muita herkkuja?
  • Entäs pillimehut?
  • Entäs, kun juhlissa joku kuitenkin antaa pojalle jotain herkkuja?
  • Lahjatoiveet lapselle, jonka kaapit pursuavat vaatetta ja lelua jo nyt, aivan liiallisina määrinä? Eli kuinka sanoa, että mitään ei oikeasti tarvitse ostaa? Onko rahalahjatoive (tili?) epäkohteliasta tai itsekästä? Lapsihan ne lahjat saa, emme me.
  • Vaipat ja pottaopettelu.

1-vuotispäivän hujakoilla se työ siis oikeasti alkaa. Pitäisi olla kasvatusmetodit ja yhteinen sävel selvillä, jotta lapsi ei saa ristiriitaisia ja hämmentäviä viestejä meiltä. Näytämmekö rakkauttamme nyt varmasti tarpeeksi, jotta Gabrielista kasvaa onnellinen ja tasapainoinen poika? Listaa voisi jatkaa loputtomiin..

 

Mitä kaikkea siis pitää päättää jo etukäteen vai voiko kasvatuksen yksityiskohdat setviä sitten matkan varrella?

 

Share

Kommentit

susa k. (Ei varmistettu)

Mää setvin matkalla ainakin. Onhan tässä sekin, että mä olen ite vielä tosi nuori. Oon pähkäillyt sen niin, että ne asiat mitkä nyt tuntuu maailman tärkeimmiltä ja selvimmiltä, onkin itse asiassa kymmenen vuoden päästä musta aivan turhia. 

Ylipäätään mä en aijo varsinaisesti opettaa varmaankaan Eeville sen enempiä, kun perus käytöstavat, että se osaa kiittää ja pyytää anteeks, ei ota kädestä (tai varasta myöhemmin), ottaa muut huomioon ym. Että muuten se sais sitte ite opetella ajattelee ja kyseenalaistaa (vaikkakin aivan varmasti tuupin häntä sinne mun mielestä oikeeseen suuntaan).  Ja tuuppimisesta tuli mieleen, et sekin on hirveen tärkeetä, siis olla tuuppimatta lasta niihin harrastuksiin ja asioihin, mitkä itteä kiinnostaa. Vaan että oppis antaa sen lapsen kasvaa sellaseks kun se on luonnostaan, että osais vahvistaa niitä harrastuksia ja asioita, jotka sitä kiinnostaa itteään, eikä mikä kiinnostaa mua (koska mustahan olis ihanaa, jos Eevi rupeis isompana tanssimaan. Ja että se osais piirtää. Ja laulaa. Ja soittaa huilua ja pianoa. Ja sitä rataa :D). 

Joo. Vapaa kasvatus kera selkeiden rajojen (koska ei, musta vapaa kasvatus ei yksinkertaisesti tarkota sitä, että saa olla miten huvittaa, vaan että saa ajatella ja tuntea vapaasti, vaikka sitte äiti-ihminen kokis just ne sen hetkiset tunteet aivan saamarin rasittaviks tai jonkun ajatuksen kerrassaan vääräksi).  Näillä me mennään ja sumplitaan sitte matkalla ;) 

susa k. (Ei varmistettu)

Nii ja sitä paitsi älä turhaan ressaa. Jokainen äiti/isä on paras lapselleen, jos edes yrittää. 

Miiu (Ei varmistettu)

Apua!
Himmeä lista! Pitääkö tuommoisia suunnitella? :)
Itse ainakin ajattelin mennä fiilispohjalta koko Valon synttärit, jos pojalle maistuu herkku, niin syököön ja meidän sukulaiset aina onneksi kysyy mitä lahjatoiveita on, eikä onneksi tuo turhuuksia :)

Leppoista Juhannusta!

SemiVierailija (Ei varmistettu)

Rennosti vaan, blogisi perusteella olen varma että olet hyvä äiti!

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos kommenteista!

susa k. Niin itsekin ajattelen suurimmasta osasta, että matkalla sitten setvitään, mutta on varmasti olemassa myös tilanteita, joita pitäisi pystyä myös ennakoimaan. Mitä ne sitten on? En tiedä -Vielä. Lähinnä luulen niiden olevan sellaisia itsetuntoa ja minäkuvaa vahvistavia, sekä hyvän esikuvan antavia asioita. Esimerkiksi tupakointi. Lapsi oppii matkimalla, joten esimerkiksi esikuvan (äiti, isä, joku muu tärkeä aikuinen) tupakointi saattaa altistaa lasta ihannoimaan tupakointia tai jotain muuta haitallista toimintaa. Näitä haluaisin välttää, parhaani mukaan. En todellakaan tavoittele täydellisyyttä, mutta mitä lähemmäksi sitä mennään, sitä tyytyväisempi olen ;)

Miiu: Ei pidä, jos ette ole sitä mieltä. Jokainen vanhempi tosiaan toimii oman lapsensa kohdalla, kuten haluaa ja/tai parhaaksi näkee. Me ajattelemme, ettei lapsen tarvitse oppia parina ekana vuotenaan oikeastaan lainkaan sokerin ja herkkujen maailmaan. Miksi pitäisi? Ikuisesti niitä ei kuitenkaan pysty välttämään, mutta jos nykyhetken mukaisten tutkimusten mukaan esim. karies kehittyy kahden ensimmäisen vuoden aikana, niin ei herkkujen välttämisestä haittaakaan voi olla. Puhumattakaan sokerihumalasta ja kiukkukohtauksista, ruokahalusta jne. Saatan vaikuttaa tiukkapipolta, mutta yritän ajatella vain Gabrielin parasta. Kyllä hän on saanut jo maistaa perinteistä pullapitkoa ja vähän jätskiäkin, mutta jo ne harmittavat meitä nyt jälkeenpäin!

SemiVierailija: kiitos. Paras kommentti blogiini ikinä. Kiitos!

:)

Kommentoi