Luopumisen tuskaa eli taaperon mikä-lie-kausi

Ma-material Girl

Pari viikkoa ollaan saatu leikkiä leikkipuistossa kesäleluilla: hiekkaleluilla, pyörillä, mopoilla, palloilla, mailoilla jne. Pari viikkoa ollaan myös saatu todistaa, joka ikinen päivä sitä, kun kotiinlähdön hetkellä, kädessä oleva lelu: auto, kuormuri, traktori, harava, pallo, mopo (tai ihan mikä tahansa) pitäisi saada ottaa mukaan. Ja aut' armias, jos joku lapsi meinaa ottaa kyseisen lelun kesken leikkien. Huutoa, itkua ja hampiden kiristelyä on luvassa -Molemmissa tapauksissa!

Gabriel leikkii useimmiten vain yhdellä lelulla, koko puistoilun ajan. Lelu ei aina ole sama, joten mistään "lempilelu" -systeemistä tässä ei ole kyse. Itku on myöskin niin loukkaantunutta ja sydäntä riistävää, ettei kyseessä myöskään (ehkä?) ole ihan se pelkkä "mä haluun"- juttu. Tänään hän sai lainata toisen pojan tosi makeeta mopoa ja vaikka mopon pois ottoa alustettiin (pariin kertaan) selkeästi, oli lopputulos tämä:

"Nyt Gabriel mopo täytyy antaa pojalle takaisin, koska he lähtevät kotiin. Mennään me leikkimään vielä vaikka pallolla. Sanotaan pojalle kiitos lainasta ja--"

"YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄHHHH!!! ÄITI!? AUTO!? YÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!" (ja lähtee juoksemaan mopon ja pojan perään)

Onko tämä joku tärkeä kehityskausi taas? Tämänkö avulla lapsi alkaa ymmärtämään, ettei kaikkea voi saada tai ettei hän ole kaikkivoipa tässä maailmassa tai että on omia leluja ja on yhteisiä leluja?

Eilen sama tapahtui pihallamme, haravalla: "Gabriel, vielä yksi leikki ja sitten lähdetään kotiin. Harava jätetään tänne, koska se ei ole meidän."... No, Osaatte varmaankin kuvitella loput?

 

Ymmärrän, että Lilyn bloggareissa, suurimmalla osalla on nuorempia lapsia, mutta kyllä siellä lukijoissa varmaan on joitakin, kenellä on jo kokemusta vajaa 2-v taaperosta, alkavasta uhmasta ja tällaisesta käytöksestä?

Auttakaa, hyvät ihmiset!

Onhan tämäkin jotain tärkeää, osana lapsen kehitystä hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi?

 

 

 

 

Share

Kommentit

Ella F.
Siperian Ella

Hahahaa, arvaa vaan loppuiko huuto saman tien kun päästiin alaovesta sisälle? Ihan niinkuin ei mitään tuskaa olisi ikinä ollutkaan... Kai nämä on vaan näitä...ööö... vaiheita?

Dalmi
Arkisokka

Haha, sehän se - Vaihe. :D Meidän tytöllä se ei kestänyt kauaa, nopeasti oppi jakamaan lelut kun käytiin paljon kyläilemässä ja meillä kävi lapsia leikkimässä. Ja mä en pidä yhtään semmosesta lelujen omimisesta, joten toimin erotuomarina hyvin tiuhaan jos tuli vähänkin kiistaa leluista. Uskon siis että teilläkin pian opitaan lainaamaan leluja (ja jättämään ne lainalelut kun pitää lähteä kotiin), kunhan vaan tulee tarpeeksi monta kertaa taottua sitä vuorotellen, sulle-mulle, se oli meillä vain lainassa, kotona odottaa oma auto/harava... 

Meillä ei ihan tollasta tavaratuskaa (muistaakseni) ollut, mutta lähtemistä helpotti jostain syystä aina heiluttaminen. "No niin, nyt lähdetään kotiin, sanotaanpa keinulle hei-hei" Ja sitten ankaraa vilkutusta. Olisiko siitä apua, jos kotona, ennen lähtöä kertaisi aina mitä on tulossa? "Nyt mennään puistoon ja siellä voidaan lainata leluja, mutta ne jää sitten sinne kun lähdetään kotiin. Leikkimisen jälkeen on sitten vuorossa kotona välipala (tai mikä nyt onkaan)." 

Torey
Näissä neliöissä

Just tänä aamuna käskin tyttären vilkuttaa ilmapallolle, koska en tahtonut raahata sitä autoon ja hoitoon. Ja tadaa ilman tappelua lähdettiin kotoa! :)

Liv! (Ei varmistettu)

Joo, vaihe. Niitä tulee ja menee ;)

Välillä huudetaan tavaroiden perään ja välillä ne on ihan sama, ei oo mitään logiikkaa ja jatkunut jo jostain joulusta. Se on semmosta ;) voitko kuvitella tytön ilon sielä lapsimessuilla kun olis ollut vaik mitä jännää ja paitsi ettei niitä saanut viedä mukana, niihin piti vielä jonottaa! :P

Leluteekin Emilia (Ei varmistettu) http://leluteekki.wordpress.com

"Onhan tämäkin jotain tärkeää, osana lapsen kehitystä hyväksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi?" Juu juu, varmasti on. Ainahan nää on jotain supertärkeitä vaiheita.

Vilkuttaminen tosiaan voi usein auttaa. Samoin se, kun tavaran saa itse viedä paikoilleen.

Meillä on toisella tällä hetkellä armoton "mun! mun!" -vaihe menossa (muutenkin kyllä uhmavaihe päällä). Tänään istui liukumäessä ja julisti "Mun istu! Mun!" - eikä siis halunnut laskea siitä alas, ettei vain kukaan muu pääsisi vahingossakaan hänen paikalleen istumaan.

Mä en ihan kauheasti puutu tohon (niin kauan kuin kavereihin ei käydä käsiksi), kaksoset kun joutuu kuitenkin koko ajan jakamaan kaiken, niin tuntuu, että ihan hyvä, jos oppivat myös haluamaan ja pitämään puoliaan. No, on ne kyllä oppineetkin. Hohhoijaa.

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Meidän tyttö on vasta 1v4kk, mutta perässä tullaan. Ensimmäiset "tahto-iän" oireet on jo ilmassa, mm. räkä poskella ja selkä kaarella huutoitkua kun sanoin että syöttötuolissa ei saa seistä....

MM
Maijan matkassa

Hih. Ohi menee, älä huoli, koeta kestää. Myös harjoittelu auttaa, vaikka kotona sitä tulee harvemmin tehtyä. Meille oli hyötyä jokaviikkoisesta muskarista: siellä saatiin soitin, soitettiin sillä hetki ja sitten se piti palauttaa. Loppujen lopuksi on käynyt niin, että se palauttaminen on nykyisin suurinta hupia. Silloin saa ihanan hymyn ihanalta muskariopelta, joka taitaa olla esikoisen ensirakkaus.

Kippuralla

Ennemmin tai myöhemmin helpottaa kyllä :) 2v on ihan samanlainen meillä, kaikki on mun mun minu! Keskimmäisellä ei tätä vaihetta edes ollut tai en muista..

Kommentoi