Mennään naimisiin

Ma-material Girl

Jos flunssa ja kuume hellittää, olemme huomenna päättäneet mennä inspiroitumaan Häämessuille, Helsingin Wanhaan satamaan. Hääpäivämme on suunniteltu vasta parin vuoden päähän, mutta sehän ei estä aloittamasta suunnitelmia ja kartoittamaan, millaiset meidän häistämme tulee.

(Huom. Messuidea tuli mieheltä!)

 

Toistaiseksi häähulluuteni on ollut aika hillittyä ja keskittynyt Pinterestiin, josta kollaaseja löytyy niin kakkujen, morsiuskimppujen kuin mekkojenkin osalta. Yritin katsella tallennettuja "Häät sulhasen tapaan" -ohjelmia, mutta kun en voinut samaistua kyynelehtiviin morsmaikkuihin, kun miehen valitsema puku ei ollutkaan juuri oikean sävyinen valkoinen. (Miksi antaa häät miehen suunniteltavaksi, jos tuollaiset sivuseikat järkyttää?)

 

Olen haaveillut hääpuvusta jo vuosia, mutta nyt vasta huomaan, etten haaveilekaan mahtavasta tylliunelmasta (vaikka sovittamassa saattaa vielä mieli muuttua), vaan jotain vintage- henkistä, pitsistä ja kapealinjaista. Haluamme häissämme näkyvän juuri meidän taustamme, ystäväpiirimme ja perheemme tyylit ja tavat. Jotain lainattua tulee varmaankin olemaan itselleni se tärkein ja persoonallisin osa omaa häätyyliäni. En ole vielä edes kysynyt sitä, joten en voi luonnollisestikaan paljastaa vielä, mistä on kyse, mutta se liittyy puolisoni taustaan vahvasti. Toivottavasti se onnistuu!

Jotain sinistä saattaa olla kengät. Yllätys.

 

(Ks. Pinterest-tilini täältä)

Kuvakaappaus Pinterest- kansiostani "Wedding ideas"

 

Juhlapaikan löytäminen taitaa olla haastavinta ja vaikeinta. Missä kirkossa vihkiminen suoritetaan? Miten vieraat siirtyvät kirkolta juhlapaikalle? Missä häävieraat voivat halutessaan yöpyä?

Olemme päättäneet, että häät pidetään kesäkaudella, mutta ei heinäkuussa, sillä silloin on yleensä kaikkien loma-aika ja tietty Gabrielin synttärit. Itselleni sopisi alkusyksynkin päivämäärä, mutta mistäs sitä Suomessa tietää, koska on hyvä sää.

Ulkohäät olisi täydellistä, mutta realistina en haaveile niistä (ks. edellinen lause). Ehkä juhlavastaanotto olisi sellaisessa paikassa, jossa vieraat voivat olla sekä ulkona että sisällä?

Hääleikkejä en kaipaa, mutta jos joku haluaa sellaisen järjestää, niin en friikkaa.

 

Kuvakaappaus Häämessujen sivuilta

 

Häämessujen sivuilta löytyy kaikenkattava näytteilleasettajien luettelo, joka vaikuttaa omalta osaltamme aika liioitellulta (hääsuunnittelu, huomenlahjat). Ainakin tällä hetkellä ajattelen (ja toivon), että lähipiirimme ja ystäviemme osaamista hyödynnetään ainakin meikin, kampauksen, tanssin ja ehkä esiintymisen ja hääpuvunkin osalta. Lukuunottamatta hääpukua, en usko niihin uppoavan siis aivan hillittömästi rahaa, joten suurin osa budjetista menee todennäköisimmin juhlapaikkaan ja tarjoiluihin.

 

Yksi kaaso ja Best man ei tule kuuloonkaan. Meillä molemmilla on ajatuksena kolme läheistä sukulaista/ystävää, jotka haluaisimme rinnallemme tärkeänä päivänämme. Työorjia heistä ei tule, vaan ainoa selkeä toiveemme heiltä on polttarien järjestäminen, joiden kustannuksia rahoitetaan mahdollisesti  myös hääbudjetista, ja henkisenä tukena oleminen hääpäivänä. Hääkarkkeja en ole ikinä ymmärtänyt, enkä usko, että hääkutsuistakaan tulee mitenkään monimutkaisia tai viikkotolkulla aherrusta vaativia. (Ja jos tulee, niin se ei ole kaason työtä!)

Tavoitteena on siis ihanat, mutta mutkattomat ja rennot juhlat. (Muistuttakaa minua tästä myöhemmin, jos alan muuttua Bridezillaksi!)

 

Kuvakaappaus Häämessujen sivuilta

 

 

Nyt vaan toivotaan, että kuume hellittää ja ettei kumpikaan pojista sairastu.

Onko ketään muita menossa huomenna messuille?

 

 

Translation: Time to start planning our wedding!

 

Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

En ole varma, onko kaasojen työllistäminen enemmänkin jenkkien juttu, vai tapahtuuko sitä Suomessakin? Itse en ikinä kehtaisi pyytää rakkaitani kaasoiksi ja samalla iskeä työlistaa kouraan ;)

Kuume on laskenut, joten lähdemme messuilemaan iltapäiväksi -Jee! Ja kuvia tulee, tietenkin!

Silkkitassu

Itselläkin pinterestissä on hääboardi, johon olen kerännyt inspiroivia ja meidän tyylisiä kuvia. Paljon on tietysti vielä auki. Syksyhäät ovat meidän molempien toivelistalla, joten ruskateema olisi ihan ehdoton. Lisäksi en haaveile koko valkoisesta puvusta vaan jotain mustan, punaisen ja valkoisen yhdistelmää. Se on varmaan sit teetätettävä se puku... Muistelisin joskus kaverini sanoneen että hän tahtoo tehdä häämekkoni, onkohan tarjous vielä voimassa, i wonder... :D 
Mekin ajateltiin että mahdollisimman simppelit (paitsi tuon koristelun ja kakun osalta ehkä...) ja rennot häät.. Hääbudjettikin on auki... toisaalta toivoisin että E pääsisi kukkatytöksi, joten ainakin kävelyn tulisi luontua....:D

Mindeka
Ma-material Girl

Pinterest on kyllä älyttömän kätevä työkalu, kaiken kartoittamiseen ja suunnitteluun!

Morsio
Mennään vaan!

Häiden suunnittelu on kyllä ihanaa! Minäkin olen vannonut, että mitään hääfriikkausta tai bridezillausta en harrasta, mutta nyt kun häävuosi on alkanut niin täytyy myöntää, että kyllä pientä stressinpoikastakin on havaittavissa. Mutta yritän pitää lupauksistani kiinni ;)

Millaiset messut olivat, kannattaako vielä huomenna suunnata sinne?

Mindeka
Ma-material Girl

Tänään vasta ollaan menossa, sillä olen ollut kipeänä. Ainakin ohjelman mukaan, siellä riittää tänäänkin katseltavaa ja ihmeteltävää melkein viiteen asti.

punainentupa

Oi, toi kapea vintage- hääpuku kuulostaa ihanalle:) Vähän jo "haikea" fiilis ittellä kun tuo asia jo ohi..vaikka ihanaa olikin. Kyl suunnitteluun kannattaa varata aikaa vaikka olis pienetkin häät. Huvittavaa, kun aikoinaan meidän vihittiin siellä kanalassa. Nyt meidän uudella tontilla on KANALA! Kelaa:)

Mindeka
Ma-material Girl

Jos tulee liian kova ikävä häiden järjestelyä, niin saat tulla meidän avuksemme ;)

Oliko se teidän hääpaikka kanala? Se oli ihana! Miten uskalsitte muuten järjestää ulkona seremonian? Oliko varasuunnitelmaa?

punainentupa

Oli meillä plan B eli siin oli kait vähän katosta jos olis satanut (lähinnä ulkonakuvaus olis harmittanu, jos ei olis pystyny toteuttamaan) ja sisään olis kanssa hätätapauksessa mahtunut:) Joo se oli entinen kanala. 

Marjo L (Ei varmistettu) http://melkomustavalkoista.blogspot.fi

Vink vink: jos haluatte ulkoistaa hääprinttien suunnittelut (esim. kutsut), viskaa postia :) Teen sivutyökseni graafista suunnittelua mm. hääpareille, voin lähettää sulle sähköpostitse mallipdf:iä jos haluat. Olen myös menossa helmikuun puolivälissä järjestettävään Love Me Do -häätapahtumaan näytteilleasettajaksi printtieni kera, teretulemast sinnekin!

Mindeka
Ma-material Girl

Voi Marjo L, sinä ihanainen! Kiitos!

Juuri tätä tarkoitinkin, kun puhuin lähipiirin hyödyntämisestä :) Meillä on niin mahtavia ystäviä ja läheisiä, että kaiken alan osaamista löytyy läheltäkin, ettei edes kannattaisi kaikessa lähteä palkkaamaan muita asiaan. Laita ihmeessä meiliä, mutta ei kiirettä sen kanssa.

Mitkä ne helmikuun messut on? Kerro lisää!

Marjo L (Ei varmistettu) http://melkomustavalkoista.blogspot.fi

Tämä: http://www.lovemedo.fi/

Järjestetään Suvilahden Kattilahallissa la 15.2. klo 13–22. Olen samalla "ständillä" kohopainatukseen erikoistuneen Studio Uniccon kanssa (mun tietoja ei näköjään jostain syystä löydy vielä ko. tapahtuman sivuilta, mut mukana siis ollaan!). Tapahtuma järjestetään ekaa kertaa, joten saa nähdä millainen siitä tulee :) Jotain erilaista on kuitenkin luvassa, ei samanlaista settiä mitä yleensä häämessuilla. Tulkaa!

Mindeka
Ma-material Girl

Tullaan, jos ei esteitä ilmaannu!

my view

Voi kuinka ihanaa :)

Kommentoi