Miksi psykologilla käyntiä häpeillään?

Ma-material Girl

Olen itse käynyt psykologilla, monta ystävääni käyvät jonkinsortin terapiassa As we speak ja jenkkileffoissa kaikilla on oma kallonkutistajansa. Miksi täällä siis asiaa tunnutaan häpeilevän? Mietitäänpäs asiaa hetki:

  • Psykologille saa kipata kaiken shaissen, jolloin oma lähipiiri säästyy siltä kuormalta.
  • Psykologilla käyminen osoittaa, että ymmärrät omat voimavarasi, etkä häpeile pyytää apua, jos sitä tunnut tarvitsevan.
  • Lähtiessäsi esim. pariterapiaan, osoitat haluavasi parantaa nykyistä tilannetta/ selvitellä solmuja suhteessa jne.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Eikö ole vähän pölyttynyt ja ahdasmielinen ajatus, että "Terapiaa tarvitsevat vain hullut"? Vai onko kyse siitä, että ihmisen ajatelleen tehneen jotain väärin, jos hän käy psykologilla? Niinkuin se olisi oikeuden määräys? Vai mistä on kyse?

Miksi henkinen sairastuminen (masennus tms) on nolompaa kuin fyysinen sairastuminen, kuten flunssa tai oksennustauti?

 

 

Share

Kommentit

Mahdoton Nainen

Olen itse käynyt tiiviissä psykoterapiassa nyt kaksi vuotta ja vuosi olisi vielä jäljellä (Kelan tukemana). En häpeä terapiaani enkä sitä varsinaisesti salaile, mutta on tilanteita joissa sitä en myöskään tarkoituksellisesti puheeksi ota (esim. työhaastattelu). Ja uudessa työpaikassa sanon mieluummin jonkun toisen syyn myöhään töihin tulemiseeni kuin sen, että tulen terapeutilta. Kaikki ihmiset joille olen terapiastani kertonut (ja niitä on lopulta aika monta) ovat suhtautuneet siihen joko neutraalisti tai hienotunteisen uteliaasti. Yleensä kerron siinä vaiheessa ihmisille, kun he ovat hieman oppineet minua tuntemaan, sillä en halua että he oppivat tuntemaan minut terapia- tai masennustaustaani vasten. Uskon että nykyään ihmiset suhtautuvat melko asiallisesti tietoon jonkun terapiasta, mutta se voi silti aiheuttaa joitakin (tarpeettomia) ennakkokäsityksiä jos ei tunne toista kunnolla.

Mindeka
Ma-material Girl

En toki tarkoitakaan, että terapiasta pitäisi heti uudelle tutulle vinkkasta tai oikeastaan kenellekään, jos siltä ei tunnu. Mutta jos pystyy kertomaan 99% asioistaan ystävälleen/ perheelleen, niin miksi se 1% käsittelee todennäköisimmin juurikin terapiaa. Yksilö- tai parisuhde. Miksi se koetaan jonkinlaisena epäonnistumisena?

Ihan kuin automaattisesti tarkoittaisi, että terapiassa käyvä on totaalinen basket case, eikä henkisestä terveydestään huolehtiva henkilö? 

(Työpaikalla taas ei tarvitse kertoa sairaslomansa syytä ja siksi lääkärit kirjoittavatkin todistukseen sitä siansaksaa. En siis koe, että terapiastakaan siellä tarvitsisi kertoa, paitsi jos terapian syy liittyy jotenkin ko.työhön.)

nansk

Olen saanut sen mielikuvan (joiltain kavereilta, tutuilta ja yleensä ihmisiltä, kun psykologilla käynnistä on ollut puhetta) että se on vain heikoille. Jostain syystä se, että kaataa kaiken loskan mieluummin psykologin kuin läheisten niskaan, on jotain hävettävää. Joidenkin mielestä ihminen, joka ei ole vahva, ei ansaitse oikeutta valittaa - tai jotain tuollaista. Jos kärsii jostain, siitä pitäisi kärsiä hiljaa itsekseen eikä vaivata sillä muita. Mutta eikö se ole juuri se psykologilla tai terapiassa käymisen pointti? Ettei siitä valiteta omille ihmisille, vaan jollekin ulkopuoliselle.  "Heikkouden" tunnustaminen on jotain, mitä ei tässä yhteiskunnassa ilmeisesti kuulu tehdä :D Hei käyn psykologilla, olen automaattisesti itsemurha-hakuinen tai hullu tai masentunut tai jotain muuta yhtä imartelevaa. Tai all of the above. Ja kyllä, käyn siis itse. Ja ei, en ole mitään yllä olevista (: Terapia kunniaan. Uskon vakaasti, että useimmille ihmisille se olisi ihan paikallaan, ainakin silloin tällöin.

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos nansk ja Mahdoton Nainen, rohkeudestanne osallistua tähän noloon keskusteluun! Hyviä pointteja, ja hyvin samankaltaisia arveluksia myöskin, molemmilla.

Nanskin kertomuksessa kuitenkin tuo joidenkin heikoksi "leimaaminen" suututtaa. Voiko jotkut oikeasti ajatella niin? Vaikuttaako ihmisen heikkous tai vahvuus esimerkiksi synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Tai jos läheinen kuolee? Tai jos parisuhde on umpikujassa?

Olen täysin päinvastaista mieltä.

Terapiassakäyvä on vahva:

Haluaa voittaa ongelmat, eikä pelkää ottaa vastaan kaikkea sitä tunneryöppyä, joka terapiassa mahdollisesti avautuu.

Terapiassakäyvä on terve:

Tiedostaa omat voimavaransa ja taitonsa selvitä jostakin tilanteesta.

Terapiassakäyvä on rohkea:

Avautuu täysin tuntemattomalle henkilölle pahimmista peloistaan ja ongelmistaan.

 

Mahdoton Nainen

Minä en ole törmännyt (ainakaan kukaan ei ole suoraan minulle kehdannut ilmaista) tuohon ajatukseen, että olisin jotenkin heikko, ja että terapian sijaan minun olisi tullut pärjätä omillani. Lähtökohtaisesti häpeä (jos sellaista joskus on esiintynyt) on ollut korvieni välissä, ei kenenkään muun aiheuttamaa. Ystäväni ovat olleet kannustavia ja kiinnostuneita terapiani suhteen.

Mindeka sanoi:

Terapiassakäyvä on vahva

Tämä on totta. Suurinta vahvuutta on tunnustaa omat heikkoutensa ja tarvitsevansa apua. Kukaan ei selviä elämässä täysin yksin.

Terapiassakäyvä on terve

No minä en ollut kun terapian aloitin, vaan syvästi masentunut, mutta toivon tervehtyväni (ja olenkin jo tervehtynyt) terapian myötä. Olisi hyvä jos terapia olisi taloudellisestikin mahdollinen jo siinä vaiheessa, kun ei vielä ole sairas. On ikävää, että meillä hoidetaan sairaita sen sijaan että ehkäistäisiin sairauden syntymistä.

Terapiassakäyvä on rohkea

Pakko olla. Itseltäni vaati ainakin suurta rohkeutta tajuta, etten selviäkään masennuksestani yksin. Ja ne jotka eivät ole terapiassa käyneet, eivät voi ymmärtää millaista rohkeutta vaatii käsitellä omia pahimpia kipupisteitään päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Se on paitsi henkisesti, myös fyysisesti raskasta, ja itse olen joskus session jälkeen ollut suorastaan pahoinvoiva, niin rankkoja tunteita siellä toisinaan nousee esiin.

 

 

Mindeka
Ma-material Girl

Meillä ainakin neuvolassa oltiin todella valppaita synnytyksenjälkeisenmasennuksen suhteen. Siellä ei odoteltu, että joku masentuu, vaan neuvolapsykologia tarjottiin heti, kun silmäkulma vähänkin kostui. Mutta, tämäkin taisi olla vaan tuuria (saada oikea neuvolahoitaja), koska kyllähän päinvastaistakin kuulee jatkuvasti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa! ja kiitos kivasta blogista!

keskusteluun haluan osallistua myös sanomalla, että suosittelen psykologilla käymistä! ei se ole sen kummempaa tai mystisempää kuin mikään mukaan palvelu, jossa voi hetken tuuletella turvallisessa ja luottamuksellisessa ympäristössä kaikenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.

psykologit on yleensä mukavia tyyppejä ja myös he käyvät useimmiten omassa terapiassa, mikä onkin vaatimuksena myös esim psykoterapiakoulutuksessa.

:)

t. psykologi, kohta psykoterapeutti

Mahdoton Nainen

Ja jos saan vähän mainostaa omaa palstaa, niin ihan jo tämän takia kannattaa harkita terapiaa, jos sellaiselle kokee pienintäkään tarvetta :) Ei olisi mahdollista ilman terapiaa, uskon :

http://www.lily.fi/juttu/onnen-komponentit

Kommentoi