"Tää on vaan väliaikaista, tää on vain väliaikaista" eli pientä työahdistusta

Ma-material Girl

Huomaan hokevani mantraa itelleni: "Tääonvainväliaikaista, tää ON vain väliaikaista".

Viimeiset kolme kuukautta, olen ollut töissä viisi päivää viikossa, iltaisin ja viikonloppuisin. Päivisin hoidan poikaa kotona ja kun puoliso pääsee töistä, heitämme läpsyt ovella ja minä suuntaan töihin. Illalla tulen töistä suoraan iltapalapöytään ja nukuttamaan lasta. Sunnuntait ovat olleet perheemme ainoa yhteinen vapaapäivä, ja kun viime viikolla töissämme olikin sairastapauksia, jouduin töihin vielä sunnuntainakin. Tämä on ehdottomasti yksi asiakaspalvelutyön miinuspuoli: kun joku sairastuu, joutuu joku toinen tuuraamaan ja kasvattamaan omaa työtuntisaldoaan, kunnes työkaveri paranee. Ja siitä tämäkin ahdistus varmaankin sai sen viimeisen pisteen iin päälle.

Tätä työprojektia on jäljellä enää pari viikkoa, mutta sitten tulee toinen (viikon kestävä) projekti eli ekstratöitä tiedossa lisää ja sitten alkaakin jo kesälomakausi, eli töitä riittää tulevinakin kuukausina. Kun aloitin osa-aikaiset työt hoitovapaan ohessa, en todellakaan kuvitellut, että se tulisi olemaan näin rankkaa. Ja ei se olekaan, jos vertaa kokoaikaisiin työntekijöihin, joilla toki heilläkin on perhettä ja elämää työajan ulkopuolella. Kyse on siis omasta asennoitumisestani. Koska olin asennoitunut tiettyyn työmäärään viikossa -Ja huomannut senkin aika työlääksi- riittää yksikin lisävuoro suistamaan minut raiteiltaan. Olen siis sellainen ihminen, jonka on saatava selkeät suunnitelmat tulevasta ja sen avulla pystyn pitelemään arjen lankoja käsissäni.

No, mihin se stressi sitten purkautuu? Asiakkaisiin töissä vai perheeseen? (Arvasit varmaan oikein: perheeseen ja kotitöihin tietenkin.)

 

 

Tällaisina päivinä, kun mikään ei tunnu menevän putkeen, olisi hienoa, jos voisi hypätä hetkeksi tulevaan ja todeta, että "Selvittiin sitten siitäkin" kuten kävi vaikkapa ensimmäisen vauvavuoden tai pitkän sairastelujaksonkin päätyttyä. Kyllähän tästäkin selvitään, sehän on selvää (Huomaan toistelevani myös tätä mantraa) , mutta kun saisi nyt heti tämän oman ajattelunsa taas raiteilleen: "Ei tää oo niin paha".

Mutta kun todellisuus taitaa olla se, että ne oikeat ruuhkavuodet on vasta edessä! Mitäs sitten, kun poika menee hoitoon, alkaa kokoaikaiset työt, sairastelut, (se oikea)  kiire ja sen sellaiset. Voiko tähän ikinä kuvitellakaan toista lasta??

Miten ihmeessä ruuhkavuosista siis selviää? 

 

Share

Kommentit

Marjia

Mä selviän sillä tavalla, että otan vielä toisenkin kupin kahvia ja toisenkin palan kakkua!

Haleja muru <3

Dalmi
Arkisokka

Kun tytär meni 3-vuotiaana hoitoon ja tehtiin miehen kanssa molemmat perus kahdeksasta neljään duuneja, niin se arki soljuikin ihan kivuttomasti. Jos molemmat tai toinen tekisi vuorotyötä, olisi varmasti ollut rankempaa. 

Tsempit nykyiseen järjestelyyn, varmasti syö nyt kovin voimia!

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos kommenteista ja tsempistä Marjia ja Dalmi!

Mä mietin tässä ehkä nyt nimenomaan sitä, että olisko tää helpompaa, jos mäkin vihdoin ja viimein hankkisin sellaisen "aikuisten työn", joita aina niin kovasti kadehdin, eli kahdeksasta-neljään, joka tunnetaan myös nimellä: siistin sisätyön. Mutta mitä ne sellaiset on? Ja mistä sellaisia saa? Ja mikä ehkä tärkeintä: onko musta sellaiseen?

Nonariina
Kahvia ja unelmia

Voi hitsit! Phocahispidallakin oli vähän bluesia tuolla blogin puolella. Olenko aistivinani täältä blogimaailmasta, että mammat tarttis vähän irrottelua? Pitäiskö meidän pitää iltamat ja purkaa tilanteita niin, että olis taas vähän jaksavampia äitejä?

Vai siis olenko minä ainoa joka on niin väsynyt, että ainoastaan pieni irrottelu auttaisi...?

Mindeka
Ma-material Girl

Mä luinkin just äsken sen phocahispidan jutun ja aloin pohtimaan, että onko tää mulla just päinvastaisesta johtuvaa. Ehkä mä koen huonoa omatuntoa sen takia, etten viime viikonloppuna ollut kotona kuin yhteensä 9h, lapsen valveillaoloaikana!? Ja siksi angstaan tästä työstä? 

 

HelloAochi

Iltamat! Joo! Iltamat!

phocahispida

Meille! Nyttärit ja skumppaa! Milloin?

HelloAochi

Tai sitten vapun jälkeen!

Marjia

Itse olen ajatellut sen niin, että ei ole niinkään väliä sillä, jos toisinaan näen lastani hieman vähemmän (mäkin olin lauantaina ystävän luona ja sunnuntaina töissä, joten kahtena iltana peräkkäin tulin vasta vähän kymmenen jälkeen kotiin), kuin sillä kuinka läsnä olen lapselleni ja puolisolleni silloin, kun heidän kanssaan olen. Tänään on siis hali- ja leikkipäivä (ja Sipuli myös tykkää katsella kun puuhastelen kotitöissä :)).

Mä selviän vuorotöistäkin sillä, että kun lähden töihin vasta iltapäivällä, olen saanut olla vauvan kanssa koko aamun, eikä tunnu niin pahalta lähteä töihin. Enemmän minua harmittaisi tuo 8-16 työaika, kun siinä ei jää yhdessäoloaikaa paljon kumpaakaan suuntaan päivää. 

phocahispida

Perjantai kävisi mulle. Tosin M puuhailisi täällä nukkumaan menoonsa asti. Olen lauantaina taiteilemassa ja su blogitapahtumassa Oi mutsi mutsi:n kautta niin en kehtaa ajaa miestä vauvan kanssa pois enää pe. :D

Mindeka
Ma-material Girl

Hyvä pointti Marjia.

Jostain kuitenkin kertoo se, etten osaa enää (vain kolmen kk:n jälkeen, tätä järjestelyä) nauttia vapaasti siitä aamupäivästä, koska kokoajan pitää stressata ja kytätä kelloa, että päästäänkö nyt ajoissa lounaalle (ai niin: tarviiko käydä kaupassa ja onko meillä lounasta ja kerkeänkö pojan lounasajaksi saada ruoan valmiiksi!?) ja ollaanhan nyt ajoissa menossa päikkäreille ja heräähän poika sieltä päikkäreiltä sitten varmasti ajoissa, että kerketään syömään välipala ja sitten juosta ulos, kun isi tulee hakemaan meitä (kuskatakseen minut töihin). Ja ai niin, menikö koko päiväuniaika taas netissä roikkuessa, vai onko itsekin syöty, siivottu ja laittauduttu töihin!? 

Arkisin täällä siis todellakin vallitsee minuuttiaikataulu, jonka ansiosta kyllä pojan rutiinit säilyvät, mutta alkaahan se jatkuva kellon kyttäys hieman (minua) ketuttamaan. Ja siinä kai se kysymys onkin, että jos koko päivä etenee tiukkaa aikataulua seuratessa, niin kuinka läsnä voin olla pojalle, joka haluaa leikkiä äitin kanssa autoilla just silloin, kun pitäisi perunoita ja porkkanoita kuoria? Tälle taaperolle ei siis pelkkä (äitin) kotitöiden katselu riitä.

Eilen aamulla pyörittelin lihapullia, kun poika piirteli keittiönpöydän ääressä ihan kiltisti. Sitten sekunnissa se nousikin seisomaan ja meinasi vaan coolisti astua sieltä syöttötuolista alas. (Projekti nro1: Vie syöttötuoli varastoon.)

Ja kun ihminen (tai siis minä ainakin) alkaa stressaamaan jostakin, niin kaikki ympärillä alkaa tuntumaan vaikealta ja ahdstavalta. Tänäänkin imuroin koko kämpän vartissa, mutta siihen ryhtyminen oli siinä vaikeinta :)

Hohoijaa. Enpä tiennytkään, että osaan valittaa näin hienosti. Sori vaan kaikki!

HelloAochi

Phocahispida: kun kukaan muu ei kommentoinut, pitäisiköhän odottaa sinne toukokuuhun, että saisit itsekin kunnolla osallistua iltamiin? Ei sitä oikein voi samalla tavalla skumppalasin äärellä rentoutua, jos taapero mölisee vieressä.

phocahispida

Miten vaan. :)

En joka tapauksessa juo skumppaa.

HelloAochi

No sitä teetä sitten :p

Vierailija (Ei varmistettu)

Onko tämä täällä Lilyssä ihan yleistä, että toisten blogeissa sovitaan illanviettoa? Vai oliko näiden kahden sankarin tarkoitus, että kirjoittajan työkiireiden päälle sopisi vielä loistavasti illanvietto ja mahdollinen krapulakin? LOL

Mindeka
Ma-material Girl

Mua ei haittaa HelloAochin ja phocahispidan skumppa-tee-ehdottelut tässä kommenttiosiossa lainkaan. Päinvastoin. Mutta, joudun kuitenkin skippaamaan, koska tosiaan aika perheen kesken on nyt juuri nyt kortilla. Mutta ehkäpä kesämmällä?

HelloAochi

Siis tosiaan tarkoitus oli, että nimenomaan Mindeka ja Nonariina pääsisivät myös mukaan :) Ymmärrän kyllä, jos ei ehdi, mutta tarkoitus oli hyvä.

HelloAochi

Krapula ei kylläkään kuulunut suunnitelmaan lainkaan.

phocahispida

Huokaus. Ajattelin jo aiemmin, että pieni Lilyn selailutauko olisi paikallaan. Alkaa Vierailjakiintiö olla vähän täynnä. Taidanpa pitää.

Abe (Ei varmistettu)

Tiedän tunteen, että töihin meno ahdistaa. Mutta jotenkin se kuitenkin hoituu kun on molemmat töissä ja lapsi tarhassa, vaikka aluksi ajatuskin oli kammottava.
Ja ne ruuhkavuodet... Auts! Itse taidan pian olla siinä kohtaa kun lapset menossa pikku hiljaa eskariin ja kouluun. Harrastuksillekin on jäätävä aikaa, niin omille kuin lastenkin (niissä täytyy kuitenkin olla kuskin ominaisuudessa mukana).
Mutta sieltä ne ruuhkavuodet tulee ja kaikki niistä selviää kyllä.
Yritä nyt nauttia siitä ajasta kun saat olla suurimman osan ajasta kotona.
Tsemppiä!

Mindeka
Ma-material Girl

Kiitos Abe!

Rohkaiseva ja tsemppaava kommentti. Kyllä tästä selvitäänkin ja todellakin haluan nimenomaan nauttia jokaisesta hetkestä, jonka saan kotona poikamme kanssa viettää. Aloitankin heti huomenna ja yritän vähän löysätä tuon stressaamisen kanssa.. Muutoshan lähtee kuitenkin aina ensin itsestä, eikö ;)

Ella F.
Siperian Ella

Eihän tässä taida olla muita mahdollisuuksia kuin selvitä :) Mutta joo, ei kukaan vissiin koskaan luvannutkaan että se olis sellaista, mitä itse kutsuisi normaaliksi.

Ilman päivähoitoa ei onnistuisi (ja jälleen kiitos soi sinne päikyn suuntaan, he ovat arjen pelastajasankareita). Opiskelun ja osa-aikatyön onni on siinä, että siinä on kuitenkin jossain kohdissa vähän joustovaraa. Mutta kaikki keinot on käytössä: Excel, googlekalenteri, listat siitä kuka vie ja kuka hakee, mll:n lastenhoitopalvelu, vuorottelu kotona, koko viikon kauppalista. Ja sitten vaan joustetaan. Ensimmäiseksi siivouksessa, sitten harrastuksissa, molempien omissa menoissa jne. Ja koska mieheni on lehmänhermoinen buddha mutta myös hajamielinen ja välillä vähän omissa maailmoissaan, niin mä sitten silloin tällöin kilahtelen ja vedän hirveet itkupotkuraivarit, vähän niinkuin sellaisena motivaattorina, jos alkaa näyttää siltä, että systeemin joku nurkka alkaa liikaa repsottaa. 

Ja hyvinä hetkinä mietin, että kaikkea ei tietenkään voi saada, mutta aika paljon nähtävästi kyllä :)

Sillä että ei ole koko aikaa kotona tai töissä, on muhun se taianomainen efekti, että missä ikinä olenkin, olen sitten täysillä läsnä. En töissä mieti koti- tai kouluhommia, koulussa keskityn vain siihen, mitä sielä kulloinkin tehdään, eikä kotona edes lapsen hereilläoloaikana ole mahdollista edistää työ- tai koulujuttuja. Vain yksi rauhallinen kahvikupillinen päivässä (vaikka se olisi vain pahvimukissa lähijunassa) voi pelastaa mun koko päiväni. 

Voimia arjessa eteenpäin kyntämiseen <3

Kommentoi