Taaperon mielikuvitus laukkaa -Nukkuessaan

Ma-material Girl

Parivuotiaan taaperon kanssa on tullut elettyä viime aikoina kyllä varsin erilaisia vaiheita. Kuinka paljon sitten liittyy uhmaan, en osaa sanoa, mutta mikään ei ole niinkuin ennen, sen voin sanoa.

 

Poika ilmoittaa erittäin selvästi, jos joku ei mene niinkuin hän haluaa. Tällä hetkellä, isi ei saa pukea häntä, isi ei saa vaihtaa vaatetta, me emme saa poistua makuuhuoneesta, kun hän on menossa nukkumaan, vaan: "Isi ja äiti nukkuu tässä!" jne. Tottakai hän myös itse ilmoittaa, mitkä vaatteet puetaan tänään ja millä kengillä lähdetään ulos. Rattaissa hän ei suostu oikeastaan istumaan, vaan aina pitää päästä "sylkkyyn. Äitin sylkkyyn."

Yölliset heräilyt alkoivat muutama viikko (?) sitten. En edes muista, mihin ajattelimme sen ensin liittyvän, mutta nyt olemme vakuuttuneita, että joku kausi tämä taitaa taas olla. Poika herää siis kesken yön huutamaan äitiä ja kömpii sängynlaitansa yli, meidän väliimme nukkumaan. Hyvin usein hän ottaa kädestä kiinni, eikä päästä irti ennenkuin aamulla. (Jos siis joskus iloitsin, että yöheräilyt ovat nyt historiaa, niin -HAH- miten väärässä olinkaan.

Monet perheelliset ystävämme ovat epäilleet, että kyseessä on mielikuvituksen kehityskausi. (Kuulostaa järkevältä selitykseltä, eikö vaan?) Olemme alkaneet siis pohtimaan, mitä kaikkea pitäisi muuttaa, että illat ja päikkärit saataisiin takaisin raiteilleen. (Noin parin kuukauden ajan, päikkärit ovat olleet enemmän poikkeus kuin sääntö, vaikka napero on selvästi väsynyt ja unen tarpeessa.)

Olemme karsineet piirrettyjä. (Hyväpaha telkkari)

Olemme alkaneet lukemaan iltasatuja ja jättämään iltalaulun pois (Jos kiva autokirja saisi ajatukset muualle, paremmin kuin nukkumattilaulu?)

Olemme antaneet periksi, että jos poika haluaa nukkua vaikkapa sängyn vieressä "majassa" eli peittotyynykasassa, me suomme sen hänelle. MUTTA, tässä sitä nyt ollaan: Tänään pojan kömpiessä olkkarin sirkustelttaansa nukkumaan päikkäreitä, mietin, ollaankohan sittenkin mokattu? Saammeko poikaa enää takaisin omaan sänkyynsä, nukahtamaan yksinään, kuten tähän asti oli toimittu?

 

Viime viikolla poika nukahti päikkäreille tähän. Keittiön lattialle. Sitä ennen oli protestoitu hyvin voimakkaasti päikkäreitä vastaan, joten annoin pojan valvoa, kun vastailin ja lähettelin työmeilejä. Parissa minuutissa kuitenkin alkoi kuulumaan tasainen tuhina. (Nostin pojan sohvalle nukkumaan.)

 

Yleensä iltaisin, tähän tehdään pesä tai maja. Makuuhuoneen lattialle. Siihen hän nukahtaa nykyisin -hmmmm- aina (?), joko äidin ja/tai isin kanssa, tai oikein hyvällä tsägällä ilman. (Auto kädessään.)

 

Tämä houkutteleva ison poikien sänky kerkesi olemaan aktiivikäytössä jo puolisen vuotta, kunnes totaalikieltäytyminen alkoi. Enää siinä nukutaan vasta, kun äiti tai isi on nostanut, lattialle nukahtaneen, taaperon siihen.

 

Milloinkahan saamme hänet nukahtamaan omaan sänkyynsä seuraavan kerran...?

 

Jos sinä Supernanny siis luet tätä (kuten oletan), voisitkohan jakaa muutaman hyvän vinkin, kuinka tästä kierteestä päästään eroon?

 

Huudattamista  (eli periksi emme anna- asennetta) kokeilimme pari ekaa viikkoa, mutta se ei vaan tuottanut tulosta. Lopputuoksena oli se, että menimme koko perhe nukkumaan surullisina, kahden-kolmen tunnin itkupotkuhuutoraivareiden jälkeen. (Poika tuli kainaloomme nukkumaan.)

 

 

 

 

 

Share

Kommentit

No supernannyhän (siis se brittiläinen, jonka ohjelma tuli kakkoselta jossain vaiheessa) ohjeistais tossa kohtaa, että kannetaan vaan sinne sänkyyn niin kauan kunnes nukahtaa, ekalla kerralla sanotaan hyvää yötä, nyt nukutaa, tokalla kerralla vaan nyt nukutaan ja siitä eteenpäin ollaan hiljaa... 

Itse oon nukuttamisessa ollut vähän lempeämpi tyyli ja silloin kun tilanne on sitä vaatinut, oon nukuttanu paijaamalla tai vieressä olemalla ja/tai antanut nukkua äitin ja isin sängyssä... Oiskohan esikoinen ollut 3,5 vuotta kun kaikista vaiheista (siis nukkumisen/nukahtamisen suhteen) oltiin päästy yli. 

Mindeka
Ma-material Girl

Ja juuri tuolla tavoin yritimmekin, kunnes luovutimme ;)

Sitten siirryimmekin suoraan siihen ongelman kakkosvaiheeseen, eli yöheräilyyn. Jos/kun poika näkee painajaisia tai muuten vaan herää yöllä ja pelkää pimeää, en minä vaan pysty nukuttamaan häntä takaisin sänkyynsä. (Sänky on siis kiinni meidän sängyssämme, joten periaatteessa kyse olisi vain nukkumisjärjestyksestä: reunassa vai välissämme.)

-Mutta, näillä mennään ;) Kiitos kommentistasi!

MM
Maijan matkassa

Kuulostaapa kovin tutulta vaikka meillä tämä on ollut lievempää. Kaksivuotias on esimerkiksi koko ajan suostunut nukahtamaan omaan sänkyynsä. Silittelyä ja vieressä oloa on kyllä tarvittu ja me luulimme kaiken liittyvän päiväkodin aloittamiseen. Mutta ehkä ei sittenkään kyse ole pelkästään siitä! Me olemme päässeet vaiheen yli lisäämällä silittelyä ja kädestä pitämistä nukkumaan menon yhteyteen (omassa sängyssä siis). Joinakin iltoina oli nukutettava mutta vähitellen aloimme puhua hänelle, että silittelyä tehdään hetki ja sitten äiti/isi poistuu. Parin viikon harjoittelun jälkeen tämä alkoi sujua ja sujuu edelleen. Yöllä parvuotiaan vieressä saa kyllä ravata tavallista useammin. Jotain siellä pienessä päässä siis liikkuu! :)

Mindeka
Ma-material Girl

Ystäväni kertoi juuri, että myös heillä (Gabrielin kanssa samanikäinen poika) heräillään joka yö ja kömmitään äitin viereen nukkumaan. Kyseessä siis todellakin taitaa olla jokin vaihe, jonka suurin osa taaperoista käy läpi jossain parin vuoden tietämillä. Heillä siihen ei liity nukahtamisongelmia, joten saattaa olla, että herkkispoikamme vaan muistaa painajaisia (tai pahan mielen) ja assosioi ne voimakkaasti siihen nimenomaiseen sänkyyn ja/tai nukahtamiseen.

Tosiaan, kaksi vuotta meni meilläkin hyvin ja sitten nämä alkoivat, porrastetusti. Ensin heräiltiin öisin, sitten skippailtiin päikkäreitä ja nyt koko homma on aikamoista rumbaa...

Kiitos kommentistasi MM! Kyllä se oikeasti helpottaa kuulla, että muillakin on vastaavia kokemuksia. Tsemppiä hurjasti teillekin!

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Myös meillä on alkanut välillä ilmetä samantyylisiä ongelmia. Tyttö 1v9kk on nukkunut jo pitkään hyvin omassa huoneessaan, mutta nyt asia on mutkistunut kun lapsenvahtina toimiva isoäiti nukkuu samassa huoneessa 3-4 yönä viikossa ja 3-4 yönä hän on yksin. Heräilyjä tapahtuu yleensä vain silloin, kun tyttö nukkuu yksin. Viime viikonloppuna emme saaneet häntä rauhoittumaan millään omaan sänkyynsä, vaan hän nukkui vieressämme (mikä on huono juttu miehelleni, joka joutui asettelemaan kätensä yöpöydän väliin jottei putoaisi sängystä, kun me tytöt nukumme molemmat x-asennossa).

Epäilen että jonkin sortin pelko yksin nukkuessa vaivaa. Kerran vahingossa säikytin tytön tekemällä varjokuvia hämärän makuuhuoneemme seinälle, ja hän sai kauhean paniikin, ja pelkäsi pitkään makkarin salaperäistä "pupua". Voi minua ajattelematonta! :D

Meillä on nyt muuten menossa jokin isi-vaihe. Minua tyttö suurinpiirtein välttelee, ja vain isi kelpaa leikkeihin, syömis- tai pukemisavuksi tai kirjan lukijaksi. Noh, olihan se jo aikakin, äiti-vaihetta kun on kestänyt jo kohta kaksi vuotta :)

Iksu
Tassuja ja töppösiä

Niin ja siis en osaa oikein antaa mitään vinkkiä mikä auttaisi. Ehkä tehdä sängystä jotenkin "majamaisempi"? Esim. isojen tyynyjen tai peittojen avulla rakentaa sellainen piilopaikka, jossa olisi turvallista nukkua?

Mimosa.
Mimosa

Mullekki tuli sama mieleen. Saisko siitä sängystä tehtyä jotenkin majamaisemman? Voisko laittaa katosta esim. roikkuu jotain lakanaa/verhoa/yms. juttua ja tehdä sängystä majan?

Myös sellainen mukavan ajan viettäminen sängyssä vois auttaa. Eli päivällä vois lukea vaikka kirjaa sängyssä/leikkiä sängyssä. Eli vietetään mukavaa aikaa sängyssä muulloinkin, kun nukkuessa. Ja rakennetaan vaikka majaa sinne sänkyyn.

Tsemppiä! :)

Kommentoi