Ladataan...
Ma-material Girl

 

Tarha meni kiinni kesäksi, ja koska emme lomaile kuutta viikkoa kesällä, oli meidän pakko hakea viikoksi hoitoa korvaavasta hoitopaikasta. Se järjestyi.

Yllätykseksemme, emme saaneet loma-ajastamme hyvitystä lainkaan, vaan maksamme koko kesän hoitomaksuja, vaikka kuukauden lomailemmekin. Tämä on kuulema käytäntö, jos lapsi on aloittanut tarhan edellisen vuoden syyskuun jälkeen. (Jos ette siis ole maksanut vuoden hoitomaksuja ennen lomaa, turha kuvitella saavansa lomailla ilmaiseksi -Vaikka tarha olisikin kiinni.) Hyvitystä ei myöskään ensi vuonna lasketa automaattisesti lomaviikkojen mukaan, vaan muistaakseni vasta seitsemän viikon lomasta saa kuukauden hyvityksen maksuissa. Tai jotain sen suuntaista. Outoa.

Gabriel siis tarhaili yhden viikon täysin uudessa tarhassa, uusien lasten ja suurimmaksi osaksi uuden henkilökunnankin kanssa. Korvaava hoitopaikka, eli evakkotarha, kuten minä sitä kutsun, oli val-ta-va. Oma tarha oli ilmeisesti harvinaisen pieni, kun ryhmässä (ja samassa rakennuksessa) oli noin viisitoista lasta. Uudessa kesähoitopaikassa odoteltiin kahtasataa lasta ensimmäisenä päivänä paikalle. -Siis, kahtasataa.

Tarha oli yhtä isoa rakennusta, jonka sisätilat tekivät hevosenkengän muotoisen kierroksen. Eri kohdissa rakennusta (kaikki samassa kerroksessa), olivat eri ryhmät, vaikka kulkua ei ollut mitenkään rajoitettu ryhmien välillä. Piha oli yhtä valtavaa tannerta, ja isoimmat saivat ulkoilla aitaamattomalla piha-alueella. Me kielsimme sen heti, vaikka hoitajien mielestä pian kolmevuotias olisi saanut jo mennä "isojen puolelle". Meidän poikamme ulkoilee vain aidatulla ja täysin valvotulla alueella, piste.

Ensimmäisenä aamuna olo oli siis jännittynyt. Tuttu hoitaja oli kipeänä, joten jätimme lapsen täysin tuntemattomien käsiin, ilman yhtään tuttua leikkikaveria. (Voi että, miten huono tuuri, manasin mielessäni!) Työpäivän ajan kannoin puhelinta mukana, ja pelästyin jokaista soittoääntä. "Onkohan Gabrielille sattunut jotain?!" No, tuote puhelua ei ikinä tullut, sillä kaikki meni loistavasti ekana päivänä -Ja seuraavaankin.

Ja sitä seuraavanakin.

Koko viikon ajan, saimme kuulla hoitajilta, miten Gabriel oli ollut reipas, iloinen ja aktiivinen oma itsensä. Ei tietoakaan vierastamisesta, jännittämisestä tai harmituksesta. Puolessa välissä viikkoa, oli tuttu hoitaja omasta tarhasta palannut sairaslomaltaan, ja siitä se riemu vasta repesikin! On niin hellyyttävää katsella, kuinka lapsi on silminnähden kiintynyt hoitajaan, ja jää innoissaan tarhaan.

Viimeinen päivä evakkotarhassa oli perjantaina, ja nyt isi ja poika nauttivat kesälomastaan. Kesäloman jälkeen Gabriel siirtyy isojen poikien ryhmään, omassa tarhassaan, ja hän kertoo iloisesti joka päivä siitä, miten hänestä tulee Juniori loman jälkeen. "En mene enää pienten ryhmään. Gabriel on jo iso poika!"

Voi liikutus.

 

 

Share

Ladataan...
Ma-material Girl

 

Taaperon synttärit lähestyvät, ja päälimmäisenä meinaa taas olla ahdistus siitä ainaisesta lahja- ja leluvyörystä. Vaikka kuinka uhkailemme, kiristämme ja kiljumme, että mitään leluja emme tarvitse, kantaa mummit, kummit, sedät, muut sukulaiset ja kaverit kuitenkin aina selkä vääränä lahjoja pojalle. Vekarakirppiskin on varattu (kuten joka vuosi tähän aikaan), tarkoituksena laittaa kiertoon vaatetta ja lelua ihan reippaalla kädellä. Jos joku siis on vailla n.86-98cm vaatetta ja (pääasiassa) autoaiheisia leluja, niin täältä löytyy -Naurettavan halvalla.

No niin, ja sitten takaisin aiheeseen: Harri Koskisen Muumi-lamppuihin!

Katsokaa näitä ihanuuksia!

Tähän minä lähden mukaan. Poika näki kuvia aiemmin jossain lehdessä, ja innostui Muumilampusta aivan täysin. "Äiti katso! Se on Muumipeikko! Häh, Onko se lamppu?"

Pidän lamppua ikuisena hankintana (olettaen, että se ei putoa lattialle ja mene palasiksi), joka muuntautuu lapsen kasvaessa huoneen mukana. Järkevää kuluttamista kannatan muutenkin: Lamppu on tietty kotimaista designia, mutta myös kokonaan Suomessa tehty, ja ihan oikeasti: todella tyylikäs. Jos poika siihen joskus kyllästyy tai nolostuu, otan sen mielelläni meidän makkariimme.

Lamppuja on tehty kolme: Muumipeikko, Hattivatti ja Niiskuneiti, ja niitä löytyy jokaista paria eri kokoa. Muumipeikkoa myös jättiversiona. Mallisto on toteutettu Tove Janssonin 100-vuotisjuhlan kunniaksi, ja sitä myydään ainakin Formverkissä, Ateneumin taidemuseon myymälässä ja Stockalla.*

MUTTA, jos haluatte heti ostaa jonkun näistä, voin vinkata, että All things Moomin -verkkokaupasta saa -10% edun, jos kirjautuu postituslistalle. Vink, vink. Alehaukka kuittaa.

(Ja jää odottelemaan, minkälaisessa paketissa Muumipeikko meille saapuu!)

*Lehdistötiedote ja  lupa kuvien käyttöön saatu: Stella Harasek, Mellakka Helsinki. Antanee mielellään myös lisätietoja asiasta kiinnostuneille.

Share

Ladataan...
Ma-material Girl

Vaikka kuinka tekisi mieli antaa neuvoja sinne kymmenen vuoden taakse silloisesta rakkaudesta, suhteesta ja luottamuksesta, niin en anna. Sanoisin vaan: "Nauti nyt. Kaikesta oppii ja vaikket sitä muutaman vuoden päästä uskoisikaan, niin sinusta kasvaa vielä kaikkien pettymysten(kin) jälkeen täysin ehjä ja kelpoinen nainen, joka löytää uuden rakkauden."

 

Mutta näistä hiustyyleistä voisin sano pari sanaa sinne milleniumin nurkille: (arvannette itse mitä?)

 

Ole varmempi itsestäsi, usko itseesi ja intuitioosi. Asioilla on tapana järjestyä.

 

Ja olet muuten valinnut täysin oikean urapolun ja tulet vielä huomaamaan ja kiittelemään, miten kaikki työpaikkasi opettavat sinulle jotain todella oleellista ja merkittävää. Etenet luonnollisesti ja ilman tuskaa.

Opiskeluja olisit kyllä voinut jatkaa jo tuolloin, niin nyt ei tarvitsisi perheen, harrastusten ja työn ohella sellaisia miettiä....

Mutta yhteenvetona haluaisin sanoa, kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni, että:

 "22-vuotiaana sinulla ei ole kiire minnekään. Elämä on parhaimmillaan todellakin kolmekymppisenä -Kuten tuolloinkin arvelit."

 

Share

Pages