Amin Maalouf: Valon puutarhat

 

Ennen Amin Maaloufin kirjan lukemista manikelaisuudesta muistui minulle mieleen vain hataria muistikuvia. Muistelin joltain luennolta sen olleen uskonto, jota varhaiset kristilliset kirkkoisät vastustivat. Sitä pidettiin epäilyttävänä etenkin dualistisen maailmankuvansa takia: on henki ja sitten on aine. Tästä käsityksestä väännettiin kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina, ja se julistettiin lopulta harhaoppiseksi.

Libanonissa syntynyt Amin Maalouf on asunut pitkään Ranskassa, ja hänet tunnetaan erityisesti historiallisista romaaneistaan. Alun perin vuonna 1991 ilmestynyt Valon puutarhat on suomennettu pari vuotta sitten. Se kertoo manikealaisuuden perustajan, profeetta Manin, kuvitteellisen elämäntarinan. Nähtiinköhän Gummeruksella teoksen kytkökset nykypäivän jännitteisiin, kun suomennos pistettiin vireille?

Mani varttuu suljetussa ja ankarassa uskonnollisessa yhteisössä. Jo lapsena hän alkaa saada uskonnollisia näkyjä ja päättää lopulta poistua yhteisöstä levittämään sanomaansa maailmalle. Suljetun yhteisön ulkopuolella hänen työnsä vaatii vallanpitäjien suojelusta. Ennen pitkää hän joutuu osaksi valtakamppailuita ja menettää hovin suojeluksen.

Koska historiallisesta profeetta Manista on säilynyt vain vähän tietoja, Amin Maalouf täyttää tyhjät aukot laveilla vedoilla. Hän korostaa manikealaisuudessa käsitystä, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat lopulta samaa. Muita puolia uskonnosta ei juuri tuoda ilmi, ja esimerkiksi ajatus, jonka mukaan ihminen on pimeyden ja valon taistelukenttä, ohitetaan melko pikaisesti. Se on harmillista, sillä juuri uskonnollis-filosofista tarkkuutta olisin tältä kirjalta kaivannut.

Valon puutarhat on parhaimmillaan seikkailukirja, joka kuljettaa profeetta Manin mukana ympäri muinaista Lähi-itää, tavallisten ihmisten luota hovien suljettujen ovien taakse. Pidin mielenkiintoisena myös kuvausta muinaisesta uskonnollisesta tilanteesta, jossa nasaretilaiset, zarathustralaiset ja muiden uskontojen kannattajat elävät keskenään. Toisinaan joku uskonto joutuu vainotuksi ja joku vallanpitäjien suosioon, välillä taas vaihtuvat vallanpitäjät ja roolit vaihtuvat.

Manin tarina alkaa kristillisen ajan alkuaikoina, vajaat kaksisataa vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tigriksen rannoilla viipyy yhä melkoinen joukko jumalia. Osa periytyy vedenpaisumuksen ja ensimmäisten kirjoitusten ajoilta, osa on saapunut valloittajien tai kauppiaiden matkassa. Ktesifonissa harvat osoittavat rukouksensa vain yhdelle jumalalle, väli vaeltaa temppelistä temppeliin juhlien mukaan.

Valon puutarhat keskittyy aikaan ennen islamin syntyä. Profeetta Muhammadin aikana ja pian sen jälkeen islam levisi nopeasti ympäri Lähi-itää, ja manikealaisuus alkoi vähitellen kadota. Joskus uskonnot jatkavat elämäänsä pienissä eristäytyneissä yhteisöissä, mutta manikealaisuus ei ole selvinnyt nykypäivään. Sitä pidetään kuolleena uskontona, ja profeetta Mani on vaipunut unohlaan.

 

Amin Maalouf: Valon puutarhat (Les Jardins de Lumière)

Suomennos Anna-Maija Viitanen

Gummerus 2014

349 sivua

Lainattu kirjastosta

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.