Hannu Salama: Juhannustanssit

Ladataan...

 

Ensin olin että ei ja sitten olin että joo.

Hannu Salaman Juhannustanssien alkupuoli on suorastaan etovaa luettavaa. Nuoret miehet vetävät viinaa ja sekoilevat. Hahmot ovat epämiellyttäviä ja kohtelevat toisia, varsinkin naisia, erittäin huonosti. Kielikin on niin rönsyilevää, ettei siitä tahdo saada tolkkua. Murresanat ja menneen maailman nuorisoslangi aiheuttavat ymmärtämisvaikeuksia.

Nimensä mukaisesti kirja kertoo juhannustansseista 1960-luvun Suomessa. Juhlijat ovat nuoria niin kaupungista kuin maaseudultakin, ja illan aikana meno yltyy villiksi.

Aurinko katosi ruskoihinsa. Sumu nousi järveltä. Rannan kuusikkoon tuli hämärä. Sumu nousi rinnettä kuin valtava kissaeläin ja kuuset näyttivät kumman pysähtyneiltä. Paavo seisoi päätyä lähinnä olevalla kallionkielekkeellä, katseli kuunteli odotteli; autot, tanssimusiikki, kesähajut, hikiset ihmisruumiit nailonissa kretongissa perlonissa pumpulissa, nauru, Kirsti ja vaaleanpunaiset housut jotka hän sivauttaisi kinttuihin. Sumu tiheni metsänlaidalla ja irrotti ihmisääniä keskeltään. Ja mää otin sitä kurkusta jumalauta, kuului kuin vierestä lausuttuna.

Kun aurinko alkaa lopulta nousta, tanssit on tanssittu, vahingot aiheutettu, Irmeliä pantu havupuiden katveessa ja Jeesuskin nussinut aasia perseeseen, koittaa laskuhumalan aika. Näinä hetkinä oikeastaan aloin ymmärtää, mistä kirjassa ehkä on kysymys. Kyllä vain Juhannustanssit on edelleen rienaava ja epämiellyttävä, mutta on siinä jotain sanottavaakin. Se on ajankuvana suorastaan tuuperruttava, enkä moista ole lukenut aikapäiviin.

 

 

Juhannustanssit tunnetaan siitä, että Hannu Salama joutui sen ilmestyttyä oikeuteen syytettynä jumalanpilkasta. Kirjassa on kohtaus, jossa humalainen pitää rienaavaa saarnaa, jossa no, Jeesus tosiaan panee aasia perseeseen. Kirjassa on kyllä muutakin kansan tunteita luultavasti loukkaavaa, mutta koska lainsäädännössä tunnettiin jumalanpilkka, siitä sai nostettua syytteen. Hannu Salamalle määrättiin lopulta kolme kuukautta ehdollista, kustantajalle sakot ja kirjan myymättömät kappaleet tuhottaviksi. Sensuroimatonta laitosta ei saanut julkaista ennen vuotta 1990.

Aikanaan kirja oli jonkinlainen sukupolvien jakaja: vasemmistonuoret tykkäsivät mutta heidän vanhempansa eivät. Nykyään monenlaista taidetta voi ohittaa olankohautuksella, ja saa olla jo aikamoinen teos, että siitä syntyisi kohu. Ennen aikaan oltiin totuttu pitämään kirjallisuutta kansallistunteiden, raittiuden ja siveyden vaalijoina. Juhannustanssien kaltainen remuaminen ei oikein istunut tällaiseen ajattelutapaan. Siksi kirja on kaikessa viinahöyryisyydessään jäänyt kotimaiseen kirjallisuushistoriaan.

Etukäteen ajattelin, ettei vuonna 1964 ilmestynyt kirja voisi minua hätkähdyttää. Jeesuksen pilkkasaarnassa oikeastaan ihailin kirjoittajan Raamatun tuntemusta, koska jos aikoo kirjoittaa kunnon pilkkaa, pitää tuntea lähteensä. Viinan kiskominenkaan ei ihmetyttänyt, mutta naiskuvassa menikin sitten rajani. Huorittelun määrä on kirjassa melkoista, eikä arvostusta naisille juuri heru. Naiset vaalivat itsestään kuvaa siveellisinä, mutta kun vähän pääsee piiloon katseilta, he nussivat miesten mukaan kaikkea liikkuvaa.

Mutta se kirjan loppuosa, laskuhumalan aika koittaa ja nuoret alkavat pakkailla kamojaan. Silloin oikeastaan ymmärsin, että juhannuksen remuamisessa on ollut kyse jostain, mitä yliopistoihmiset kutsuvat liminaalitilaksi: ollaan irrottauduttu arkistista rooleista ja ollaan välitilassa. Pyhyys ei tähän liminaaliin kuulu, mutta 1960-luvulla yhteiskunnan roolit ovat olleet vielä paljon jähmeämpiä kuin nykyään. Ehkä silloin on ollut erityisen tärkeää päästä edes kerran vuodessa irrottautumaan noista rooleista ja sekoilemaan.

Uskaltaisin väittää, ettei remuamisen tarve ole kovin vierasta näin 2000-luvullakaan, vaikka minähän en siitä varsinaisesti mitään tiedä.

 

Hannu Salama: Juhannustanssit

Seven 2006 (1964)

245 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 38. jossain päin maailmaa kielletty kirja

Share

Kommentit

Eiksjoo
(pikkuseikkoja)

Täytyypä joskus itsekin lukea tämä klassikko. :)

Taina – Maaginen realismi

Juhannustassit oli minulle vähän ristiriitainen lukukokemus mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mielenkiintoinen tapaus!

Kommentoi

Ladataan...