Lena Dunham: Not That Kind of Girl

 

Olen pari viikkoa Lena Dunhamia nuorempi. Täytämme kummatkin kolmekymmentä ensi toukokuussa. Itse en ole saanut aikaiseksi muistelmateosta, mutta Dunham on sellaisenkin ehtinyt kirjoittaa. Hänen Not That Kind of Girl -kirjastaan (suomennettu nimellä Sellainen tyttö) maksettiin ennakkoa 3,7 miljoonaa dollaria, ja se ylsi New York Timesin myyntilistalla kakkossijalle. Kirja oli häneltä ja hänen kustantamoltaan Random Houselta varmasti taloudellisesti hyvä veto.

Olen katsonut Lena Dunhamin luomaa Girls-sarjaa parin kauden verran ja seurannut sivusilmällä hänen edesottamuksiaan. Häntä on kutsuttu sukupolvemme ääneksi, mutten ainakaan itse täysin pysty samaistumaan maailmaan sellaisena kuin Dunham sen esittää. En ole asunut ahtaassa Brooklynin asunnossa, kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä tai kreisibailannut ilman paitaa. (Muun muassa sen vuoksi kukaan ei maksaisi muistelmistani 3,7 miljoonaa.)

Dunham on saanut paljon kuraa siitä, että hän on menestyneiden taiteilijoiden lapsi ja viettänyt lapsuutensa New Yorkissa. Vanhemmat ovat kustantaneet hänen koulunsa, ja hänen valmistuttuaan he rahoittivat hänen ensimmäistä elokuvaansa. Se taas poiki sarjan HBO:lla. Kukaan ei voi mitään syntyperälleen, mutta jos Dunhamia pitää jonkin sukupolven äänenä, niin kannattaa pitää mielessä, että Dunham edustaa nimenomaan yläluokkaista New Yorkia ja sen ongelmia.

Not That Kind of Girl on kokoelma nokkelia esseitä, jotka käsittelevät muun muassa seksiä, painonhallintaa ja työelämän haasteita. Dunhamin tapa kirjoittaa on sävyltään räävitön ja tuntuu, että hän vetää tahallaan aina piirun verran yli. Voisin kuvitella, että jos norjalainen Karl Ove Knausgård olisi nuori nainen, hänen kirjansa olisivat samanlaisia kuin Dunhamin muistelmat. Tosin vaivaannuttavaa seksiä olisi hänellä todennäköisesti vielä enemmän kuin Dunhamilla.

 

 

Lena Dunham on hyvin itsekeskeinen kirjoittaja. En tarkoita tätä kritiikkinä vaan huomiona siitä, että hänen kuvailemansa asiat pyörivät hänen itsensä ympärillä. Vaikka Dunham kirjoittaa perheestään, ystävistään ja rakastajistaan, he jäävät muistelmissa kuitenkin etäisiksi hahmoiksi. Itse Dunhamista lukija taas saa tietää enemmän kuin olisi ehkä alun perin halunnutkaan. Henkilökohtainen on hänen mukaansa poliittista, ja hän toivookin kirjan esipuheessa, että lukijat voisivat samaistua hänen ongelmiinsa ja saada apua hänen kokemuksistaan:

I'm already predicting my future shame at thinking I had anything to offer you, but also my future glory in having stopped you from trying an expensive juice cleanse or thinking that it was your fault when the person you are dating suddenly backs away, intimitaded by the clarity of your personal mission here on earth. No, I'n no sexpert, psychologist, or a dietitian. (...) But I'm a girl with a keen intrest in having it all, and what follows are hopeful dispatches from the frontlines of that struggle.

Kirjaa lukiessa ajattelin monesti, että kohtauksista saisi hyvää televisiota. Ei ole ihme, että monet Girlsin kohtaukset perustuvat Dunhamin omiin kokemuksiin. Televisioon sopiva materiaali ei kuitenkaan ole parhaimmillaan kirjan muodossa. Kun esimerkiksi Knausgård hallitsee kirjallisen kokonaisuuden rakentamisen, Dunham roiskii sinne sun tänne ja heittää väliin täytepaloja, kuten listoja asioista, joita hän rakastaa New Yorkissa. Toimii televisiossa, turhauttaa kirjassa.

Dunhamin muistelmien parissa viihtyy kyllä tovin, mutta niistä olisi saanut paremmat vanhanaikaisella menetelmällä eli työstämällä niitä pidempään. Esimerkiksi Dunhamin kymmenensivuisen ruokapäiväkirjan julkaiseminen tuntuu jo niin älyttömältä, että luulisi kenen tahansa kustannustoimittajan älynneen ehdottaa sen poistamista. Saa olla melkoisen suuri Lena Dunham -fani, jotta jaksaa lukea sen ajatuksella läpi. Pelkkä karsiminenkin olisi jo parantanut kokonaisuutta.

Niin tai näin, Dunham ja Random House varmasti nauravat matkalla pankkiin. Minä taas laitan kirjan sivuun ja keskityn katsomaan uusia Girl-jaksoja. Yle Areenassa on parhaimmillaan katsottavissa sarjan neljäs tuotantokausi.

 

 

Lena Dunham: Not That Kind of Girl

Random House 2014

Digikirja

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 36. kokoelma esseitä tai kolumneja

Share

Kommentit

ppuputupuna (Ei varmistettu)

Hei! Osaisitko suositella joitain kirjoja(suomeksi) jotka ois tän henkisiä? itte tykkäsin kovasti :D :)

Taina – Maaginen realismi

Alkuvuodesta on ilmestymässä Likeltä suomeksi Roxanne Gayn Bad feminist, jolta odotan jotain samantyyppistä kuin Lena Dunhamilta.  Luulen, että Aziz Ansarin Bad Romance myös uppoaisi, mutta sitä ei valitettavasti ainakaan vielä ole suomennettu.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.