Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Ladataan...

 

Pajtim Statovcin esikoisromaanin Kissani Jugoslavian ilmestymisestä on kulunut pari vuotta. Esikoinen ei jäänyt vaille huomiota, vaan se voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja onpa siitä tulossa jopa Kansallisteatterin näytelmä vuonna 2018. Kirjan käännösoikeudet on myyty kahdeksaan Euroopan maahan, ja toukokuussa Otava julkisti sen ilmestyvän myös Yhdysvalloissa. Statovci tulee luultavasti olemaan parrasvaloissa taas syksyllä, sillä hänen toinen romaaninsa Tiranan sydän ilmestyy elokuussa.

Kissani Jugoslavia on taitava romaani mutta siinä mielessä tyypillinen esikoisromaani, että siinä on paljon kaikkea. Puhutaan maahanmuutosta, kulttuurieroista, sodasta, sukupuolirooleista, homoseksuaalisuudesta, yksinäisyydestä, kissoista ja käärmeistä. Paketti ei kuitenkaan leviä käsiin, vaan Pajtim Statovci saa sen ihmeellisellä tavalla pysymään koossa. Pisteet siitä!

Kirjan ensimmäinen luku alkaa Bekimin rönsyilevällä chat-keskustelulla ja päätyy seksikohtaukseen. Hieman hämmentävän aloituksen jälkeen lukijalle alkaa vähitellen paljastua, kuka parikymppinen Bekim on ja mikä hänen taustansa on. Eri luvuissa äänessä on Bekim ja hänen äitinsä Emine, joka kertoo tarinaa avioitumisestaan 1980-luvun Jugoslaviassa.

Äiti ja lapsi edustavat eri sukupolvia, mutta kumpaakin on tavalla tai toisella potkittu päähän. Emine on ollut naisena alistettu, sillä hänen perinteisessä kulttuurissaan naisen tehtävä on palvella miestään ja kasvattaa lapsiaan. Omaa tahtoa ei ole ollut suotavaa tuoda esiin. Bekim on taas kokenut toiseutta maahanmuuttajaperheen lapsena Suomessa.

Kun koulussa puhuttiin islaminuskosta, diktaruureista tai vieraista kielistä, painoin pääni aina alas, sillä tunsin miten kaikki kääntyivät katsomaan minua. Ja kun he pyysivät minua puhumaan äidinkieltäni, jotkut heistä sanoivat ääneen, miten harmi on ettei sen osaamisesta ole mitään hyötyä täällä. Ja ollessani myöhässä kuulin usein, että sinunkin olisi jo korkea aika oppia, ettei tämä ole mikään kehitysmaa. On lottovoitto asua Suomessa ja käydä täällä koulua, muista se. 

Romaanissa vaille omaa puheenvuoroaan jää perheenisä Bajram, joka päättää tuoda perheensä sodan keskeltä Suomeen. Hänet on kasvatettu autoritaariseksi perheenpääksi, mutta perheen elättäminen on Suomessa vaikeaa, naisilla on liikaa sanavaltaa ja lapsetkin lientyvät omasta vaikutuspiiristä ja muuttuvat vähitellen suomalaisiksi. Vielä vuosikymmenten jälkeen hän saa pelottavia raivokohtauksia ja haaveilee paluusta oikeaan kotimaahansa.

Kaikkein eniten harmaita hiuksia minulle aiheuttivat kirjan symbolistiset elementit. Bekim ryhtyy parisuhteeseen ilkeän kissan kanssa ja hankkii käärmeen, joka luikertelee hänen asuntonsa nurkissa. Kissan hahmo oli mainio ja naureskelin lukiessani ääneen, koska kissan ja Bekimin dialogi oli niin hauskaa. Kissan varsinainen merkitys tarinassa jäi minulle kuitenkin avoimeksi, ja ehkä jokainen voi tulkita tämän miten tahtoo.

Kansainvälisessä kirjallisuudessa alkaa olla jo paljon maahanmuuttajataustaisia kirjailjoita. Esimerkiksi Jhumpa Lahiri on kirjoittanut intialaistaustaisten elämässä Yhdysvalloissa ja Yiyun Li on sanottanut kiinalaisamerikkalaisuutta. Suomessakin on maahanmuuttajataustaisia kirjailijoita, mutta äänten moninaisuudelle on toisaalta todella myös tilausta. Toivottavasti Pajtim Statovcin toinen romaani herättää taas syksyllä paljon keskustelua.

 

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Otava 2014

286 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 40. eläkeläisen suosittelema kirja

Share

Kommentoi

Ladataan...