Vuoden parhaat kirjat 2016

Jää hyvästit, on jo aika vuoden vaihtua!

En jää kaipaamaan vuotta 2016.

Vuosi alkoi lupaavasti, mutta jälkimmäisellä puoliskolla alkoi iskujen jakeleminen: kesäkuussa Brexit, lokakuussa läheisen kuolema, sitten Donald Trump ja olen näin vuoden viimeisenä päivänä olen aikalailla kanveesissa.

Henkilökohtaiseen suruuni on limittynyt huolta maailman suunnasta. Olen saanut elää ikäni maailmassa, jossa on tuntunut olevan toivoa. Tänä vuonna olen alkanut silti miettiä, että ehkä ihmiset eivät opi ihmiskunnan tekemistä virheistä.

Ei silti huonoa jos ei jotain hyvääkin: On ollut ystävien ihania häitä ja hienoja matkoja. Tänä vuonna olen lukenut paljon, ja kirjat ovat antanut suuria elämyksiä myös niillä hetkillä, jolloin en muuten olisi jaksanut. On ilmestynyt paljon uusia, hienoja kirjoja, mutta klassikot eivät suotta ole klassikkoja.

Itselleni vuoden kuusi hienointa lukukokemusta olivat seuraavat:

 

Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Toni Morrisonin klassikko Minun kansani, minun rakkaani oli ensimmäinen kirja, josta kirjoitin vuonna 2016. Päällimmäisenä siitä on mielessä säilynyt näkymättömät menneisyyden surut, jotka vaikuttavat ratkaisevalla tavalla päähenkilöihin ja heidän valintoihinsa. Kirjassa orjien jälkeläiset yrittävät jatkaa elämäänsä Yhdysvalloissa.

 

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

Luin ensimmäistä kertaa F. Scott Fitzgeraldin klassikon Kultahatun, josta olin aiemmin nähnyt vain elokuvaversioita. Kirja osoittautui paljon elokuvia voimakkaammaksi. Siinä 1920-luvun lopun hillittömyys on kestämätöntä, ja lähestyvät vaikeat ajat antavat jo viitteitä itsestään. Juodaan kuohuvaa kuitenkin niin kauan, että musiikki loppuu.

 

Han Kang: The Vegetarian

Tänä vuonna Booker-palkinnon saanut eteläkorealaisen Han Kangin The Vegetarian on täynnä omalaatuista surrealismia. Siinä nuori nainen lopettaa ilman selityksiä lihan syömisen, mikä muuttaa koko hänen perheensä dynamiikan. Tarina jättää jälkeensä kysymyksiä, jotka pyörivät mielessä vielä pitkään viimeisten sivujen jälkeen. Romaanin suomennos on ilmestymässä alkuvuonna 2017.

 

Michel Houellebeqc: Alistuminen

Ranskalaisen Michel Houellebeqcin uusin teos Alistuminen on osoittautunut pelottavan ajankohtaiseksi. Se esittää tulevaisuuden näkymän, joka tuntuu epätodennäköiseltä. Sille olisi helppo hymähdellä. Hymy hyytyy, kun huomaa, että tämän vuoden politiikassa asiat, joita ei aiemmin millään muotoa pitänyt todennäköisenä, ovat ihme ja kumma kuitenkin toteutuneet.

 

Chimamanda Ngozi Adiche: Kotiinpalaajat

Vuoden viimeisillä päivillä oli varattuna minulle iloinen yllätys. Aloin lukea jouluna Chimamanda Ngozi Adichen Kotiinpalaajia, joka veikin sitten täysin mukanaan. Kotiinpalaajat kertoo nigerialaisesta naisesta, joka muuttaa Yhdysvaltoihin ja huomaa ensimmäistä kertaa olevansa mustaihoinen. Aiemmin rotu ei ole ollut osa hänen identiteettiään, mutta uuden maan todellisuus lyö päin kasvoja.

 

tiMO k. MUkka: Maa on syntinen laulu

Viimeinen kirja, jonka tahdon mainita, on Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu. Yritin kesällä lukea hieman kotimaisia klassikoita. En yleensä ole mikään suuri kotimaisten klassikkojen ystävä, mutta Timo K. Mukan esikoisteoksessa oli vimmaa ja voimaa. Elämä pohjoisessa kylässä ei ole helppoa, mutta jokin karussa maassa tuntuu silti omalta.

 

Mitkä kirjat tekivät teihin tänä vuonna vaikutuksen? Kaipailen jo hyviä vinkkejä ensi vuoden lukulistalleni.

Share

Kommentit

Suttastiina

Hassua - aloin miettiä tämän vuoden kirjakohokohtia ja jokaisesta mieleentulevasta olinkin kirjoittanut jo 2015 Oranssisena,
Eli tänä vuonna ei vienyt yksikään kirja jalkoja alta tai päätä sekaisin??

2017 pitänee ottaa taas työn alle Helmi-lista, niin pakostakin lukee opuksia "out of the box".

Syntisen laulun muuten luin minäkin tänä vuonna taas kerran, aina yhtä vahva kokemus!

Taina – Maaginen realismi

Jokaiselle vuodelle ei varmaan riitä päätä sekoittavia kirjoja. Hyviä kirjoja on vaikka millä mitalla mutta täysin pysäyttävät ovat harvassa :)

Sain juuri eilen suoritettua Helmet-haasteen loppuun. Viimeisten kanssa teki aika tiukkaa ja ajattelin jo, että uutena vuotena jätän haasteen väliin. Kun ensi vuoden lista julkaistiin, niin se näytti kuitenkin taas houkuttelevalta. Ensivaikutelma oli, että se olisi helpompi kuin tämän vuotinen. Ehkä kuitenkin taas ryhdyn siihen...

Onnellista uutta vuotta!

laurakoo (Ei varmistettu) http://laurakaneli.blogspot.com

Morrisonia pitäisi ehdottomasti lukea lisää, Koti minulla tuossa pöydällä vuoroaan odottaakin, Luoja lasta auttakoon oli taas yksi tämän vuoden vaikuttavampia kirjoja. Lukemistasi kirjoista myös Adichien kirja on myös aivan hurjan hyvä, pitäisikin ottaa kyseisen kirjailijan tuotanto uusintalukuun kun ei ole nyt hetkeen tullut uuttakaan luettavaa.

Vaikuttavia kirjoja listailinkin omaan blogiin jo, mutta jos noiden listojen lisäksi vielä jotkut nostaisin, niin Waltarin Feliks onnellinen, Selja Ahavan Eksyneen muistikirja, Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa & Johanna Sinisalon Enkelten verta olivat kovinkin onnistuneita löytöjä. Ja se Hemingwayn Vanhus ja meri, ah, klassikko todella ansaitulla paikallaan. <3

Ihanaa ja ennen kaikkea parempaa & onnellisempaa vuotta 2017 sinullekin!

Taina – Maaginen realismi

Minullakin on lisää Morrisonia lukupinossa. Ostin Jazzin ja Rakkauden halpoina pokkareina, ja ne ovat odottaneet aikaansa. Luoja lasta auttakoon oli hyvä mutta ei minusta niin hyvä kuin esimerkiksi Minun kansani. Luin sen kyllä tosi nopeasti Minun kansani jälkeen, joten ei varmaan ollut ihme, että se jäi ensin luetun varjoon.

Katsoinkin blogistasi tämän vuoden parhaitasi, kiitos vinkeistä! Kärkiviisikostasi on minulla lukematta Ismail Kadare ja George Saunders. Vanhuksen ja meren olen lukenut joskus vuosia sitten, eikä siitä ole jäänyt kovin suurta mielikuvaa. Ehkä voisin ottaa sen jossain vaiheessa uuteen lukuun, koska siitä voisi kuvitella saavan enemmän irti mitä vanhempi itse on.

Samoin onnellista uutta vuotta, Laura!

 

Nica
Klassikko viikossa

Luin ton Morrisonin joku 10 vuotta sitten. En muista siitä mitään muuta kun että pidin tosi paljon. Kultahatusta tykkäsin kanssa paljon ja mulla on pieni ikuisuusprojekti lukee molemmilta kirjailijoilta lisää.

Mukka ei taas ollu mun juttu. En vaan nauti murteellisten tekstien lukemisesta. Mulla ei ole sellaseen kieleen samanlaista emotionaalista sidettä kuin niihin kieliin, joita itse käytän. Lähinnä etovat muistot peruskouluvuosista murrealueella, josta halusin vaan pois asap.

Just nyt muistelen vuoden lempparikirjoina Kyrklundin Solangea, Bretonin teoksia, Huysmansin Vastahankaan-romaania ja Jongin Lennä, uneksi-romaania. Luin myös tässä joululomalla Ekholmin Rakkaus niinkun ja se oli musta oikein hyvä, joskin niin kiinni tässä päivässä, että tuskin kestää aikaa.

Taina – Maaginen realismi

Heh, mullakin on ollut pitkään projektina lukea lisää Morrisonia ja Fitzgeraldia. Kun kirjoitin Kultahatusta, niin moni kommentoi, että Yö on hellä on tosi hyvä. On pitänyt lukea se siitä lähtien, mutta en vaan ole ehtinyt. Ehkä tänä vuonna!

Itse en odottanut Mukalta kauheasti, mutta se silti upposi. Tavallaan totuin murteeseen nopeasti enkä enää kiinnittänyt siihen huomiota. Mulla ei tosin ole Mukan käyttämään murteeseen mitään henkilökohtaista sidettä, joten ehkä se oli silloin helpompi ohittaa.

Vastahankaan-kirjasta muistan lukeneeni blogistasi, ja se herätti silloin kiinnostunukseni. Voisin ottaa asiakseni sen lukemisen!

Kommentoi