Ladataan...

 

Tulin jokin aika sitten ostaneeksi muutamalla eurolla Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -pokkarin, ja olen viime viikkoina lueskellut sitä muun muassa Espoon Ikean kahvilassa. Siinä lasten juostessa ympäriinsä ja väsyneiden vanhempien kantaessa lihapullia pöytiin, oli hyvä uppoutua johonkin tyystin toisenlaiseen. Maa on syntinen laulu otti minusta voimakkaan otteen ja repi mukaansa pohjoiseen jopa siitä keskeltä hälyistä Ikean kahvilaa.

Timo K. Mukan esikoisteos piirtää kuvan pohjoisesta kylästä, joka elää karusta luonnosta ja käy kirjan aikana läpi yhden vuodenkierron. Kirjan päähenkilö Martta Mäkelä elää perheensä tuvassa. Kylän miehet ovat kovia juomaan ja naimaan, ja Martakin saa osansa suorasukaisista ehdotuksista ja suoranaisista kähminnöistä. Samaan aikaan yhteisö elää voimakasta herätyksen aikaa. Ihmiset käyvät seuroissa veisaamassa virsiä, ja usko Kristuksen pelastustyöhön on vankkaa. Sanojen ja tekojen ristiriita on selkeä kuin pohjoinen kesäyö.

 

 

Timo K. Mukan esikoisteos aiheutti ilmestyessään porua, koska se kuvasi yhteisöä siloittelemattomasti. Tästä mieleeni palasi äskettäin lukemani toinen aikansa kohukirja Hannu Salaman Juhannustanssit. Kirjoille on yhteistä esiaviollisen seksin kuvaus, mutta niiden henki on varsin erilainen. Maa on syntinen laulu on kirja pohjoisesta ja maaseudusta, kun Juhannustanssit kertoo etelästä ja kaupungista. Maa on syntinen laulu kuvaa monen ikäisiä, kun Juhannustanssit on ennen kaikkea kirja nuorista, jotka harrastavat juhannusyönä kertaluontoista sekoilua.

Olin itsekin siitä jopa hiukan yllättynyt, mutta Timo K. Mukan tapa kirjoittaa teki minuun suuren vaikutuksen. Tarkka luontokuvaus yhdistyy taitavaan murteella kirjoitettuun dialogiin. Vaikka kirjassa kuvataan epämiellyttäviä asioita, mitään ei minusta vedetä tarpeettomasti yli. Väkevät sanat piirävät tarkkoja ääriviivoja erään yhteisön elämälle. Pintaan nousi kiitollisuus siitä, että sain lukea ja kokea pienen palan menneen pohjoisen yhteisön elämää. Maa on syntinen laulu ei todella syyttä ole kotimaisen kirjallisuuden klassikko.

 

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu

Gummerus 2014 (1964)

229 sivua

Omasta kirjahyllystä

Helmet-lukuhaaste 2016, 9. sinulle vieraalla kielellä tai murteella kirjoitettu kirja

Share

Ladataan...

 

Odotin korealaisen Han Kangin kirjalta hyvää. Toisinaan jos odottaa liikaa, kokemus jää väistämättä vaisuksi. Mutta joskus harvoin hyvistä odotuksistaan huolimatta saa jotain vielä parempaa kuin uskalsi ajatellakaan. Tämän vuoden Man Booker -palkittu The Vegetarian kuului tähän ryhmään. Se oli minulle tämän vuoden vahvimpia lukukokemuksia: kummallinen, väkivaltainen ja lumoavan kaunis.

Aivan kirjan alussa opitaan, että päähenkilö Yeong-hye on kaikinpuolinen keskinkertainen. Hän on suhteellisen hyvä puolisona ja kodinhengettärenä muttei kuitenkaan mitenkään erinomainen. Hänellä ei ole suuria unelmia tai kunnianhimoja, eikä kukaan ole koskaan kiinnittänyt häneen juuri huomiota. Hänen miehensäkin on tavanomainen ja valinnut puolisonsa, koska Yeong-hye vaikutti riittävän kelvolliselta. Heidän näennäinen tavallisuutensa osoittautuu silti hauraammaksi kuin olisi voinut kuvitella.

Eräänä päivänä mies huomaa, että Yeong-hye on kettiössä heittämässä pois kaikkia lihatuotteita. Yeong-hye toteaa ryhtyvänsä kasvissyöjäksi ja selittää nähneensä unen. Muuta perustelua hän ei toimilleen kerro. Lukijalle paljastetaan unesta sen verran, että se on ollut verinen, raaka ja ilmeisen toistuva. Yeong-hye uskoo, että jos hän vain ryhtyy kasvissyöjäksi, uni katoaa hänen mielestään. Se ei kuitenkaan jätä häntä rauhaan, ja päivä päivältä hän syö aina vain vähemmän.

Yeong-hye alkaa liueta näkymättömiin, ja hänen toimintansa muuttuu ulkopuolisille vähitellen entistä käsittämättömämmäksi. Hänen perheensä yrittää pakkosyöttää hänelle lihaa, mutta Yeong-hye vetää vastalauseena ranteensa auki. Lääkäritkään eivät keksi diagnoosia, johon hänen oireensa sopisivat. Hän ei voi olla anorektinen tai skitsofreeninen. Kun mikään diagnoosi ei sovi, tehokasta hoitoakaan ei oikein voida keksiä. Hän ei itse koe olevansa sairas tai tarvitsevansa apua, ei hän kuolemaakaan pelkää.

 

 

The Vegetarian on omanlaisensa mysteeri, jota kerrotaan Yeong-hyen läheisten näkökulmista. Hänen itsensä näkemys tilanteesta tulee esiin vain lyhyissä unenomaisissa katkelmissa. Koska tarinaa kerrotaan paljolti miesten näkökulmista, sen feministinen tulkinta olisi ilmeinen. Ehkä näännyttämällä itseään Yeong-hye yrittää hävittää jälkiä kivusta, jonka miehet ovat hänen ruumiilleen aiheuttaneet. Toisaalta Yeong-hyen unet kiinnittävät hänet lähemmäs tuonpuoleista kuin tätä maailmaa.

Koska Etelä-Koreassa kasvissyönti on tavallista vain buddhalaisten munkkien ja nunnien keskuudessa, mieleeni tuli väistämättä kertomus Buddhasta, joka paastoaa niin ankarasti että tulee lähelle kuolemaa. Lukemieni haastattelujen mukaan Han Kang on parikymppisenä ollut harras buddhalainen mutta jättänyt sittemmin uskonnon taakseen. Financial Timesille hän on kertonut, että buddhalaisuuden mukaan asioita tulisi katsoa kirkkaasti mutta ilman tulkitsemista. Haastattelun mukaan Han Kang yrittää tehdä samaa kirjoissaan. Asiat vain ovat mitä ovat.

The Vegetarianin on ansiokkaasti kääntänyt englanniksi Deborah Smith, mutta siitä on vireillä myös suomennos, jonka. Gummerus julkaisee alkuvuodesta 2017. Kääntäjänä toimii Sari Karhulahti, jonka on ymmärtääkseni aiemmin kääntänyt lähinnä englannista. Tämän vuoksi uskoisin, että suomennoskin tulee luultavasti perustumaan englanninkieliseen käännökseen.

 

Han Kang: The Vegetarian

Englanninkielinen käännös Deborah Smith

Portobello Books 2015

183 sivua

Helmet-lukuhaaste 2016, 10. aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Share

Ladataan...

 

Kaivoin pitkästä aikaa kirjahyllystä Sylvia Plathin Lasikellon alla -romaanin. Olen lukenut sen lukemattomia kertoja, ensimmäisen kerran joko lukiossa tai yliopiston ensimmäisinä vuosina. Joskus noin 19-vuotiaana olen elänyt Sylvia Plath -kautta, jonka aikana luin häneltä kaiken minkä sain käsiini. Lasikellon alla on kuitenkin erityinen tapaus, koska se on Sylvia Plathin ainoa romaani.

Tällä kertaa kirjan pariin innosti se, että Lasikellon alla päätyy lähivuosina uudestaan valkokankaalle. Elokuvan ohjaa Kirsten Dunst, joka on aiemmin ohjannut vain muutaman lyhytelokuvan. Uskon, että Dunst tulee tekemään tarinan kanssa hyvää työtä, koska Virgin Suicides, Melancolia, Eternal Sunshine of the Spotless Mind...

Elokuvan päärooliin on valittu Dakota Fanning, mutta muista näyttelijöistä ei vielä ole tietoa. Kirsten Dunst ja Dakota Fanning voivat olla oikein hyvä työpari tulkitsemaan nuoruuden ahdistusta ja masennusta, koska myös Fanning vaikuttaa minusta omalla tavallaan melankoliselta sielulta. Ehkä tarvitaan surumielinen ihminen ymmärtämään toista surumielistä.

Jos Lasikellon alla ei ole tuttu, niin siinä nuori Ester Greenwood lähtee kesätoimittajaksi New Yorkiin. Vaikka kesä New Yorkissa on monen tytön unelma, Ester suhtautuu työhönsä välinpitämättömästi ja osoittaa merkkejä masennuksesta. Kesän aikana hänen mielenterveytensä heikkenee entisestään. Hän muun muassa kärsii unettomuudesta ja yrittää itsemurhaa.

Lasikellon alla -romaaniin perustuva elokuva ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1979. Siinä päähenkilöä esitti Marilyn Hassett, jonka masennuksen kuvauksessa oli jotain kummallista. Olen nähnyt elokuvasta vain pätkiä, mutta New York Timesin elokuva-arvostelun mukaan Hasset vaikuttaa siinä "hysteerisimmilläänkin cheerleaderilta, jonka joukkue on hävinnyt ison pelin".

Katsokaapa vaikka tämä pätkä ja sanokaa vakuuttaako.

 

Share

Pages