Ladataan...

 

Paitsi että pidän kirjojen lukemista ja viinilasillisen siemailusta kotisohvalla, olen myös melkoisen innokas juoksija. Harrastus ei ole erityisen vanha vaan aloitin juoksemisen noin vuosi sitten - aloitettuani ja lopetettuani sen ensin moneen kertaan vuosien varrella. Tällä kertaa olen kuitenkin ollut sen verran sinnikäs, että olen saanut puskettua vaikeiden ensimmäisten kuukausien läpi ja juokseminen on nykyään jo suorastaan mukavaa. Ensi lauantaina olen menossa ensimmäistä kertaa juoksemaan kymppiä Midnight Runiin. Wohoo!

Vaikka toisinaan kaipailen tietoa ja vertaistukea lenkkipoluille, juoksuaiheisten lehtien ja verkkosivujen maailma on monesti masentava. En jaksa lukea keskusteluja siitä, kuinka juoksuaikaa nopeutetaan muutamilla sekunneilla tai kuinka palautumista tehostetaan tarkoilla metodeilla. Juoksentelen ihan vaan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Siksi Sofia Kilpikiven Maratonmimmi tuntuikin mukavalta kirjalöydöltä: se suhtautuu juoksemiseen rennolla otteella, joka on osalle tuttua myös Kilpikiven Fitness Führer -blogista.

Sofia Kilpikivi kirjoittaa juoksemisesta raikkaan ironisesti ja kuljettaa läpi kirjan ajatusta, jonka mukaan kuka tahansa joka juoksee on juoksija. Tavallista pulliaista ei vieraannuteta teknisellä höpinällä, vaan kirjassa otetaan esille muun muassa oikea pukeutuminen, juoksemisen ja muun elämän yhdistäminen sekä juoksutapahtumaan valmistautuminen. Suhteellisen uutena juoksuharrastajana on kiinnostavaa lukea esimerkiksi siitä, tarvitseeko useampia juoksukenkiä vai pärjääkö yhdellä parilla.

Sofia Kilpikivi heittää kirjassa persoonansa peliin. Hän kirjoittaa paljon omista kokemuksistaan, ja kirjan kuvituksena on runsaasti kuvia hänen omista kuva-albumeistaan. Kuvamateriaali voisi olla laadukkaampaa, mutta toisaalta suttuisetkin kotialbumikuvat tuovat ehkä kirjaan samaistuttavuutta. Tämä ei ole mitään siloiteltua editorial lifestyle -kamaa. Juoksemisen motivaatio ei kirjassa muutenkaan synny painonhallinnasta tai halusta elää jotenkin tasapainoisen upeaa elämää.

Kirja on ensisijaisesti suunnattu naisille, jotka vasta aloittelevat juoksuharrastustaan. Se asettaa kuitenkin kunnianhimoiseksi tavoitteeksi maratonin. Innostavat tavoitteet ovat toki hyvästä, mutten itse ajattele, että jokaisen sunnuntaijuoksijan pitäisi tähdätä maratonille. Ehkä ainakin alkuunsa esimerkiksi vitosen, kympin tai puolimaratonin juoksemisessa on jo ihan tarpeeksi tavoitetta. Pienemmällä tavoittella liikkeelle lähtevä saavuttaa maalinsa nopeammin ja voi vaikka ensi vuonna taas tähdätä pidemmälle tai nopeammin. Itsekin olen jo vähän haaveillut puolimaratonista ensi vuonna.

Kilpikivelle juokseminen tuntuu olevan myös feministinen teko. On erityisen mielenkiintoista lukea esimerkiksi siitä, kuinka naiset eivät saaneet 1980-luvulla osallistua maratontapahtumiin ja muutama aktivisti meni naamioituneena silti juoksemaan. En myöskään tiennyt sitä, että Etelä-Euroopassa juoksevia naisia saatetaan katsoa ihmetellen, sillä juoksua ei pidetä naisille sopivana harrastuksena. Katukuvassa juokseekin lähinnä miehiä ja harvoja naisia, joiden tausta on monesti Pohjois-Euroopassa. Ehkä saan itseni puskettua syksyn lenkeille ajatellen, että teen suurta feminististä tekoa lähtiessään ulos räntäsateeseen.

 

Sofia Kilpikivi: Maratonmimmi - Askelmerkit sohvalta maaliin

Tammi 2016

192 sivua

Lainattu kirjastosta

Share

Ladataan...

 

Vierailusta Suomenlinnan kesäteatteriin on tullut minulle jo sellainen kesäperinne, että meinisin sinne, vaikka näytelmä ei kovin paljon ensi kuulemalta kiinnostaisi. Onneksi tänä vuonna ohjelmistossa on Shakespearen Kesäyön uni, joka lähtökohtaisesti vähän kiinnostaakin. Siispä liput hankittiin jo toukokuussa, ja kavereiden kanssa lastauduttiin Suomenlinnan lauttaan. Teatteria kohti kävellessä tulee aina mukavan kesäinen olo, vaikka vettä tulisi kuin saavista.

Kesäyön unessa ateenalainen ylimyspariskunta suunnittelee häitään, joihin on jälkellä enää muutamia päiviä ja öitä. Samalla teatteriseurue valmistelee häissä esitettävää näytelmää, ja nuoriso yrittää selvitellä monimutkaisia rakkauskuvioitaan. Metsän hämärässä elävillä keijukaisillakin on omat sotkunsa siivottavana. Näytelmän kuluessa kaikki tarinalinjat sekoittuvat, ja alun sotkut menevät vain enemmän sotkuun, kun kuvioihin puuttuu keijukuninkaan apulainen Puck. Taioillaan hän saa lemmenasiat taas uudelle tolalle.

Kesäyön uni on Shakespearen kreisikomedia, jossa riittää kohellusta ja kaistapäisiä tilanteita. Tipuin kärryiltä näytelmän kuluessa useammin kuin kerran, koska en saanut koko ajan selvää dialogista. En antanut sen kuitenkaan häiritä itseäni, vaan nautiskelin näytelmästä visuaalisesti. Puvustus ja lavastus olivat näyttäviä ja sopivat esitykseen hienosti. Suomenlinnan kesäteatteriin on melkein joka vuosi saatu loihdittua upeita lavastuksia, vaikka tila asettaa niille varmasti rajoitteensa.

 

 

Luin jälkikäteen näytelmän vielä kirjanakin. Kun uskaltauduin vuoden vaihteessa lukemaan Macbethin, rohkaistuin Shakespearen suhteen toistamiseekin. Shakespearen näytelmiä lukaiseen oikeastaan oikeastaan aika vikkelästi, ja Macbeth oli elämyksenä hieno. Se on tietenkin jylhä tragedia, kun Kesäyön uni on jotain ihan muuta. Lukukokemuksena Kesäyön uni ei minulle noussut aivan Macbethin tasolle, mutta näytelmien vertaileminen on vaikeaa, koska ne ovat niin erilaisia.

Huomasin lukiessani, että jos tipuin näytelmää katsoessani kärryiltä, niin sama kokemus toistui lukiessakin. Näytelmässä juonenkäänteet ovat melko pikaisia eikä niitä juuri pohjusteta. Jos ei ratkaisevalla hetkellä satu keskittymään riittävästi, seuraavalla sivulla tuleekin yllättäen vastaan aasipäinen mies. Tällekin käänteelle olisi kyllä tarjottu jokin selitys, jos olisi itse vaan malttanut lukea huolellisemmin. Siitä ei lienee voi syyttää Shakespearea, vaan vika on lukijassa itsessään.

Kesäyön unesta on tehty suomalaissa teattereissa yli neljäkymmentä versiota, ja en yhtään ihmettele, että klassinen komedia on kiinnostanut monia teattereita. Siinä saa sekä esittää klassikkoa että irrotella mukavasti. Ryhmäteatterin Kesäyön uni pyörii Suomenlinnan kesäteatterissa vielä pari viikkoa, joten sinnekin ehtii vielä, jos hommaa lippunsa pikaisesti.

 

William Shakespeare: Juhannusyön uni (A Midsummer Night's Dream)

Suomennos Matti Rossi

WSOY 2005

135 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 12. näytelmä

 

Kuvat: Tanja Ahola / Ryhmäteatteri

Share

Ladataan...

 

Jokin aika sitten lueskelin Kauppalehteä ja siinä ilmestynyttä listaa Suomen sadasta nopeiten kasvaneesta yrityksestä. Teknologiayritysten joukosta silmiini osui sijalla 18. ollut Adlibris. Siinä taisi vähän mennä kahvit väärään kurkkuun, koska kirja-alan toimijoita ei ole yleensä kasvuyritysten listoilla näkynyt. Kauppalehden mukaan Adlibriksen liikevaihto on kasvanut kolmessa vuodessa 212 prosenttia, ja sen viime vuoden liikevaihto oli 18,5 miljoonaa euroa. Siis mitä ihmettä?

Jos jostain on vaikea saada tietoa, niin kirjakauppojen markkinaosuuksista. Suomalaisen kirjakaupan viime vuoden liikevaihto oli kuitenkin Taloussanomien mukaan viime vuonna noin 108 miljoonaa euroa. Kun Akateeminen kirjakauppa myytiin viime vuonna Bonnierille, kaupan yhteydessä kerrottiin, että Akateemisen liikevaihto vuonna 2014 oli ollut noin 41 miljoonaa euroa. Jos näitä lukuja suhteuttaa Adlibriksen liikevaihtoon, niin verkkokirjakauppa on pientä mutta ilmeisen kasvavaa liiketoimintaa.

Mikäli oletetaan, että suomalaiset eivät osta kirjoja enemmän kuin aiemmin, verkkokirjakaupat ovat vieneet markkinaosuutta perinteisiltä toimijoilta. Esimerkiksi Adlibriksen kilpailijan Bookyn viime vuoden liikevaihto oli 17,6 miljoonaa. Sen suuruus on suuruusluokassa Adlibriksen kanssa. Myös Booky on kasvanut viime vuosina muttei yhtä nopeasti kuin Adlibris. Yhdessä nämä kaksi ovat ottaneet kirjakaupasta itselleen noin 36 miljoonaa euroa liikevaihtoa, joka on jo merkittävä siivu kokonaisuudesta.

 

 

Kuvion arvioimista hankaloittaa vielä se, että verkkokirjakauppojen liikevaihto tulee luultavasti kokonaan kirjoista. Esimerkiksi Suomalainen ja Akateeminen myyvät kaikenlaista muutakin, ja askartelutarvikkeista sun muusta kertyy luultavasti merkittävä osuus niiden liikevaihdosta. Jos siis otettaisiin huomioon vain kirjamyynti, on todennäköistä, että verkkokirjakauppojen osuus kokonaisuudesta on vielä suurempi kuin miltä se pelkkien kokonaisliikevaihtojen perusteella vaikuttaa. 

Verkkokirjakaupat ovat kuluttajan näkökulmasta käteviä. Jos tietää mitä haluaa ostaa, sen voi klikkailla nopeasti ostoskoriinsa ja saada parhaimmillaan muutamassa päivässä kotiinsa. Hinnat ovat monesti edullisempia kuin kivijalkaliikkeessä, ja valikoima on laajempi, koska varastohalliin mahtuu enemmän kirjoja kuin kirjamyymälään. Toisaalta kivijalkakaupassa saa eri tavalla palvelua, ja ostoskoriinsa saattaa poimia jotain sellaistakin, mitä ei alunperin tullut hakemaan.

Verkkokirjakaupat ovat erilaisia kokemuksia kuin kivijalkakaupat. Kun esimerkiksi Akateeminen kirjakauppa viime vuonna myytiin Bonnierille, alkoi näyttää siltä, että se luopuu kokonaan omasta verkkokaupastaan. Bonnier nimittäin omistaa myös Adlibriksen. Akateeminen on sitä vastoin yrittänyt viime aikoina kehittää itseään kohtaamisten paikkana ja panostanut kirjailijavierailuihin ja muihin tapahtumiin. Ehkä verkkokaupat ja kivijalkakaupat lähtevät yleisemminkin kehittymään vielä eri suuntiin.

Mitä mieltä olette: onko kivijalkakaupoilla vielä sijansa vai selviääkö verkkokirjakaupoillakin?

Share

Pages