Ladataan...

 

Kuolevaisuus kas siinä aihe. Yhdysvaltalainen lääkäri Atul Gawande on kirjoittanut siitä erittäin tärkeän kirjan Being Mortal, jonka lukemista voisin suositella oikeastaan jokaiselle. Liian usein aiheesta vaietaan tai puhutaan kierrelleen. Koska kaikki me kuitenkin jonain päivänä kuolemme ja ennen pitkää kohtaamme läheistemme kuolemia, kuolevaisuuden äärelle sopisi pysähtyä vähintäänkin silloin tällöin.

Atul Gawande on kirurgi, jolle opetettiin lääketieteellisessä, että lääkärin tehtävä on pelastaa ihmishenkiä. Kuolevan tai hänen läheistensä kohtaamista ei koulunpenkillä opetettu. Käytännön työssä hän leikkasi vaikeasti sairaita, joiden ennuste oli todella huono. Kuitenkin jotain piti yrittää, vaikka leikkaus ehkä vain pitkitti väistämätöntä.

Jossain vaiheessa Gawande päätti vierailla oman työpaikkansa geriatrisella osastolla. Hän alkoi kiinnostua siitä, miten ihmisen elämä tulee kohti loppuuaan, miten ihmiset vanhenevat ja lopulta kuolevat. Kirjassaan hän muistuttaa, kuinka vanhaksi eläminen on historiallisesti uusi ilmiö. Ennen kuoltiin nuorena ja yllättäen. Nyt kuoleminen on pitkää hiipumista.

 

 

Being Mortal on taitavasti kirjoitettu ja lähestyy aihettaan käytännön tarinoiden kautta. Siinä pohditaan vanhuutta nyky-yhteiskunnassa ja sitä, miten vanhukset elävät usein laitoksissa vailla todellisia vaikuttamismahdollisuuksia omaan elämäänsä. Loppua kohden päästään vaikeiden päätösten äärelle: missä kohtaa hoidoista kannattaa luopua ja päästää irti.

Atul Gawande haastaa pohtimaan sitä, mikä on itse kullekin hyvää elämää. Joku on valmis menemään vielä viimeiseenkin riskialttiiseen leikkaukseen, jos pystyy sen jälkeen vielä katsomaan televisiota ja syömään jäätelöä. Toisen kohdalle tälläinen leikkauksen lopputulos olisi musertava. Näitä asioita tulisi omalla kohdallaan miettiä ja niistä kannattaisi keskustella myös läheistensä kanssa.

Mielenkiintoista Being Mortal -kirjassa on myös, kuinka inhimillisen kuvan se piirtää lääkäreistä. Atul Gawande ei pidä yllä mielikuvaa siitä, että lääkärit olisivat alansa huippuammattilaisia, jotka aina tietäisivät, mitä he ovat tekemässä. Päinvastoin he ovat kiinni samoissa inhimillisissä tunteissa kuin muutkin. He saattavat esimerkiksi kokea potilaan siirtämisen saattohoitoon henkilökohtaisena epäonnistumisenaan.

Being Mortal -kirjaa ei ole saatavilla suomeksi, mutta aihepiiriin voi tutustua myös katsomalla Yle Areenasta dokumentin Lääkäri ja kuolinuutinen. Siinä Atul Gawande on samojen kysymysten äärellä kuin loistavassa kirjassaan. Dokumentti on katsottavissa vielä parin viikon ajan.

 

Atul Gawande: Being Mortal

Profile Books 2015

282 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Olen ollut vaateostoksilla suunnittelematon. Joskus olen ostanut lyhyen ajan sisällä paljon vaatteita ja joskus ollut pitkään ostamatta mitään. Olen hankkinut asioita, jotka ovat näyttäneet hyviltä kiinnittämättä juuri huomiota niiden laatuun tai materiaaleihin. En ole suunnitellut hankintojani pitkällä aikavälillä. Hätäpäissä ostetut sinnepäin-ratkaisut ovat tulleet turhan tutuiksi.

Berliinissä asuva Anuschka Rees on kirjoittanut pitkään blogia siitä, kuinka koota harkittu, laadukas ja kohtuullisen kokoinen vaatekaappi. Kuten lähes kaikki, hänkin on joskus hukkunut fast fashion -kauppojen vaatteisiin mutta sittemmin muuttanut tapansa. Viime vuonna hänen oppinsa koottiin kirjaksi. Jos on lukenut hänen blogiaan, kirjan opetuksissa ei varmastikaan tule juuri uutta.

The Curated Closet tekee vaatekaapin kokoamisesta kuin tiedettä. Kirja on täynnä harjoituksia, joissa muun muassa lasketaan kalenterin perusteella, minkälaisia erilaisia tilanteita elämässä on ja kuinka usein niitä tulee. Näiden perusteella piirretään piirakkakaavioita ja suunnitellaan vaatekaapin sisältöjä vastaamaan samassa suhteessa näitä tilanteita.

Jos on fiilispukeutuja ja tyytyväinen siihen, Anuschka Reesillä on tuskin juuri annettavaa. Jos taas on periaatteessa järjestelmällinen ja turhaantunut omaan vaatekaappiinsa, Reesin harjoituksista saa paljon tukea muutoksen tekemiseen. Ihan kaikkia harjoituksia en itse jaksanut tehdä, mutta tein ne, jotka vaikuttivat kaikkein hyödyllisimmiltä, ja sain niistä hyviä oivalluksia tyylistäni.

Ehkä se on tämä ikävaihe. Parikymppisenä ostetut vaatteet ovat käyttöikänsä päässä, eivätkä ne enää kuvasta sen paremmin minua kuin elämääni. En enää ole opiskelija vaan tarvitsen siistejä työvaatteita, joita minulta ei oikeastaan löydy. Olen todennut, että olen siinä pisteessä, missä minun pitää käyttää aikaa ja rahaa, jotta saisin vaatekaappini perustan kuntoon.

On turha ostaa vaatteita haave-elämää varten, kun arkenakin on pakko laittaa jotain päälle. Siksi olen nyt tehnyt kunnollisen suunnitelman siitä, mitä vaatekaappini kaipaa ja aion pitäytyä siinä. Luoja antakoon minulle voimaa pidättäytyä impulssiostoksista.

 

Anuschka Rees: The Curated Closet

Penguin Random House 2016

271 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 4. kirja lisää hyvinvointiasi

 

Lue myös

Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi

Hannele Lampela: Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta

Lena Dunham: Not That Kind of Girl

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Olen viime aikoina aloittanut vaikka kuinka monta kirjaa, mutta kaikki ovat jääneet kesken. Jotenkin lukeminen on tuntunut tahmaiselta, eikä varsinkaan perinteinen kauno ole oikein maistunut. Keväinen levottomuus on kaiketi iskenyt, koska paikoillaan pysyminen ja kirjaan keskittyminen on tuntunut vaihteeksi vaikealta.

Pääsiäisviikonloppuna tartuin norjalaisen Samuel Bjørkin uutuusdekkariin Yölintuun. Sain kirjan pian sen ilmestymisen jälkeen kirjaston varausjonosta, koska olin varannut sen jo ennen joulua. Aloin odottaa sen ilmestymistä jo luettuani viime keväänä Mia Kruger -sarjan ensimmäisen osan Minä matkustan yksin. Koska kakkososan eräpäivä lähestyi, se oli luettava nyt tai koskaan.

Kiitän Samuel Bjørkia siitä, että sain muutamassa päivässä koko kirjan luettua. Kun oli lukenut muutamat ensimmäiset sivut, loput oli ahmittava nopeasti, koska Bjørk rakentaa kirjaansa jännitystä kuin tiiviisti leikatussa tv-sarjassa. Uusia käänteitä tulee nopealla tempolla, ja tapahtumat ovat niin raakoja ja omituisia, että pelkkä eriskummallisuus kantaa yllättävän pitkälle.

Yölintu jatkaa siitä, mihin Minä matkustan yksin jäi, mutta kärryille pääsee mainiosti, vaikka ei olisi lukenut ensimmäistä kirjaa. Poliisit Mia Kruger ja Holger Munch ovat edelleen kehissä, ja tällä kertaa kaksikko joutuu tutkimaan uutta murhaa. Metsästä löytyy nuoren naisen ruumis, joka on aseteltu pentagrammin sisään, ja vierestä löytyy pöllön höyheniä. Jäljet johtavat läheiseen ongelmanuorten sijaiskotiin.

Yölintu on lajityypilleen erittäin uskollinen, eikä siinä oikeastaan ole mitään sellaista, mitä ei voisi lukea jostain muusta pohjoismaalaisesta dekkarista. Dekkarikliseet eivät lukiessa kuitenkaan häiritse, vaan Samuel Bjørk saa epäuskottavalta tuntuvan asetelmansa toimimaan uskottavasti. On raaka murha, lintufetissi ja ongelmaisia poliiseja - ja näistä aineksista saadaan oikein mainio dekkarisoppa keitetyksi.

Toivottavasti Mia Kruger -sarjasta tulee oikein pitkä. Lukisin mielelläni aina keväisin yhden uuden osan tätä raakaa ja kummallista dekkarikeitosta. Lähettelen täältä Bjørkille terveisiä, että pidähän kirjoitustahtia yllä!

 

Samuel Bjørk: Yölintu (Uglen)

Suomennos Päivi Kivelä

Otava 2017

398 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 7. salanimellä tai kirjailijanimellä kirjoitettu kirja

 

Lue myös

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Erik Axl Sund: Varistyttö

Kati Hiekkapelto: Tumma

Share

Pages