Ladataan...

 

Vanhana kuoleminen on tämän vuosisadan erikoisuus. Aiemmin kuolema tuli useimmiten nopeasti ja yllättäen. Kuka tahansa perusterve ihminen saattoi saada flunssan ja olla nopeasti poissa. Nyt antibioottien aikaan (kun ne vielä useimmiten toimivat), unohtaa helposti olla kiitollinen päivistään ja ottaa elonsa itsestäänselvyytenä.

Ruotsalainen runoilija Tom Malmquist sai muistutuksen katoavaisuudesta ja kirjoitti siitä esikoisromaaninsa Joka hetki olemme yhä elossa. Hänen puolisonsa Karin odotti pariskunnan ensimmäistä lasta ja sai flunssan oireita, jotka muuttuivat pian hengitysvaikeuksiksi. Mentiin sairaalaan, jouduttiin hätäsektioon. Ei mennyt kauaa, kun puoliso oli menehtynyt ja Malmquist vastasyntyneen yksinhuoltaja.

Romaanin alkuosa käsittelee Tom Malmquistin dramaattisia päiviä sairaalassa, kun hän kulkee osastolta toiselle valvoen välillä puolisonsa, välillä lapsensa vierellä. Jälkiosassa Malmquist elää Karinin kuoleman jälkeisiä vaiheita ja käy läpi kuolemaan liittyvää byrokratiaa. Hän tuskailee sitä, kuinka patologi kieltää häneltä ruumiin suutelemisen hautajaisissa ja ihmettelee lapsensa huoltajuusasioita.

Kaikkein kiinnostavinta romaanissa on se, että kukaan ei ole siinä siloiteltu. Malmquist on vaikea lääkäreille ja sairaanhoitajille. Hän ei suostu päästämään puolisonsa vanhempia heidän tyttärensä sairasvuoteelle. Edes edesmennyt puoliso ei ole pilven reunalla istuva enkeli, vaan todellinen ihminen, jolla on omat puutteensa.

Tom Malmquist on taustaltaan runoilija, mutta hänen tapansa kertoa ei ole erityisen maalaileva tai vertauskuvallinen. Hän on täsmällinen ja harkitsee tarkoin, mitä hän kertoo milloinkin. Sykkeen pysähtyessä ollaan menneissä kesäpäivissä, eikä kuolleeksi toteamista enää käydä läpi. Malmquist jättää asiat tyylikkäästi juuri siihen, mihin hän ne jättää.

Ruotsissa Joka hetki olemme yhä elossa on noussut suureksi menestykseksi. Raskaasta aiheestaan huolimatta romaanin lukee nopeasti, ja vaikka välillä kyyneleet sumentavat katseen, lukemista on pakko jatkaa. On kuljettava näiden päivien läpi, jotta voi nähdä surun toidelle puolen. Kun on pieni lapsi, on toisaalta ehkä vain pakko jaksaa.

 

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Suomennos Outi Menna

S&S 2017

350 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa

 

Lue myös

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous

Share

Ladataan...

 

Joskus tulee äkillinen mieliteko, ja kaikkien raskaiden romaanien väliin on pakko lukea dekkari. Olen harrastanut jonkin verran ruotsalaisia dekkareita, mutta kotimaiset ovat jääneet vähemmälle. Kati Hiekkapelto oli minulle uusi mutta miellyttävä tuttavuus.

Viime vuonna ilmestynyt Tumma on kolmas osa Kati Hiekkapellon Anna Fekete -sarjaa. Vaikka ei olisi lukenut sarjan aiempia osia, mukaan pääsee tässäkin vaiheessa oikein hyvin. Anna Fekete on taustaltaan jugoslavialainen mutta lähes koko ikänsä Suomessa asunut poliisi. Tummassa hän on matkustanut kesälomalle Serbiaan, jossa kaikki vaikuttavat tuntevan hänet, vaikka hän tuntee vain harvat. Moni on hänen äitinsä tai edesmenneen isänsä tuttava.

Eräänä iltana, kun Anna on viettämässä iltaa ravintolassa kavereidensa kanssa, hänen laukkunsa varastetaan, ja oletettu varas löytyy joesta hukkuneena. Paikallinen poliisi on valmis taputtelemaan jutun kättelyssä, mutta Anna ei osaa päästää siitä irti. Hän ottaa omin päin yhteyttä ruumiin löytäneeseen mieheen ja alkaa selvittämään asiaa itse.

Minä annan tämän asian olla, Anna ajatteli. Olen kerrankin järkevä ja annan olla. Hän avasi silmänsä ja siemaisi kahviaan. Sitten hän kaivoi mustasta nahkalaukusta, jonka oli ottanut äidiltään ilman lupaa, paperipalan ja huokaisi. Miksi minä aina valehtelen itselleni, hän ajatteli.

Tumma on rauhallinen dekkari, joka etenee rauhallisesti eikä suotta säikäyttele lukijaansa. Siinä missä Anna selvittelee rikosta, hän samalla selvittää oman perheensä tarinaa ja hänen isänsä kuolemaan johtaneita tapahtumia. Näin hän avaa vähitellen omia tunnelukkojaan ja opettelee päästämään ihmisiä lähelleen.

Yksilötason ohella romaanista löytyy yhteiskunnallinen ulottuvuus. Tummassa käsitellään vähemmistöjen asemaa entisen Jugoslavian alueella, ja esimerkiksi romaneihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Samalla ollaan myös alueen ajankohtaisen pakolaiskysymyksen äärellä. Vaikka Tumma on puitteiltaan dekkari, lukemisen jälkeen mieleen jää pikemminkin serbialaisen yhteiskunnan kuvaukset kuin rikoksen ratkaiseminen. 

Anna Fekete -sarjan kolmas osa ei ehkä suoranaisesti räjäytä pankkia, mutta se on oikein mukavaa luettavaa. Kirjan kanssa viihtyy hetken mielellään, ja mieleen jää ajatus siitä, että Kati Hiekkapellon kirjoja voisi jatkossakin lukea ja ottaa vaikkapa mökille lomaluettavaksi.

 

Kati Hiekkapelto: Tumma

Otava 2016

300 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2017, 17. kirjan kannessa on sinistä ja valkoista

 

Lue myös

David Lagercranz: Se mikä ei tapa

Joakim Zander: Lähiö

Jennifer Egan: Sydäntorni

Share

Ladataan...

 

Viime kuukausina Etelä-Koreassa on eletty mielenkiintoisia aikoja, kun mielenosoittajat ovat vaatineet presidentti Park Geun-hyen eroa. Tapahtumat kulminoituivat siihen, että Geun-hyen luopui virastaan viime viikolla. Mielenosoitukset olivat enimmäkseen rauhallisia, eikä kukaan tietääkseni loukkaantunut. Edes omaisuutta ei vahingoitettu. Asiat eivät aina ole menneet näin mallikkaasti Etelä-Koreassa.

Viime vuonna Booker-palkinnon saaneen Han Kangin esikoisromaani Human Acts kertoo vuoden 1980 Geangjun mielenosoituksista, jotka muuttuivat nopeasti väkivaltaisiksi. Tapahtumat saivat alkunsa, kun opiskelijat vaativat demokratiaa. Poliisi hakkasivat osan heistä henkihieveriin. Tämän myötä muut ryhmät alkoivat osoittaa solidaarisuuttaan opiskelijoille, mutta poliisien harjoittama väkivalta ei loppunut, ennen kuin sadat olivat menettäneet henkensä.

Vuoden 1980 tapahtumat ovat synkkä ja pääosin vaiettu muisto Etelä-Korean historiassa. Han Kang oli tapahtuma-aikaan lapsi, mutta kirjassaan hän eläytyy väkivaltaan voimakkaasti. Hän kuvailee, kuinka ruumiita pinotaan varastohalleihin toistensa päälle ja kuinka omaiset etsivät kadonneiden läheistensä ruumiita saamatta viranomaisilta mitään tietoja. Hän ei alleviivaa tai kauhistele, mutta juuri sen vuoksi tapahtumat tuntuvat lukiessa erityisen karmivilta.

Jokaisessa Human Acts -romaanin luvussa on eri kertoja, joka tavalla tai toisella tuo esiin suhteensa Geangjun tapahtumiin. On mielenosoituksissa henkensä menettäneen sielu, joka vielä hetken on läsnä ihmisten keskuudessa. On mies, joka virui vankilassa osallistuttuaan mielenosoituksiin ja elää kokemuksiaan yhä uudelleen. On nainen, joka koki seksuaalista väkivaltaa ja muistelee sitä vuosikymmeniä myöhemmin. Viimeisessä luvussa Han Kang kertoo omasta suhteestaan tapahtumiin.

Tietenkin voi ajatella, että Geangjun mielenosoitukset tapahtuivat kaukana täältä vuosikymmeniä sitten. Human Acts nousee kuitenkin yksittäisten tapahtumien yläpuolelle ja kuvaa, kuinka toisille voi tehdä pahaa ja kuinka teot eivät lopu siihen, mihin ne konkreettisesti loppuvat. Kauhu ja suru kulkevat ihmisten mukana vuosikymmeniä ja jatkuvat vielä seuraavien sukupolvien elämäntarinoissa. Human Acts on yleismaailmallinen kuvaus pahasta ja sen kokemisesta.

Han Kangin romaani The Vegetarian ilmestyi vastikään Sari Karhulahden suomennoksena, mutta luin sen itse jo viime vuonna englanniksi. Toivon Vegetaristille mahdollisimman hyvää vastaanottoa, koska se voisi tarkoittaa sitä, että myös Human Acts mahdollisesti suomennettaisiin jossain vaiheessa. Toistaiseksi siihen on helpointa tutustua palkitun Deborah Smithin englannin kielisenä käännöksenä, jos teoksen alkukieli eli korea ei luonnistu.

Päivitys 7.4.2016: Sain Gummerukselta ilokseni tiedon, että he ovat suomentamassa Human Actsia. Suomennoksen on määrä ilmestyä alkuvuodesta 2018.

 

Han Kang: Human Acts

Käännös Deborah Smith

Portobello Books 2016

224 sivua

Helmet-lukuhaaste 2017, 28. kirja kirjailijalta, jolta olet lukenut vain yhden kirjan

 

Lue myös

Han Kang: The Vegetarian

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

Jhumpa Lahiri: Kaima

Share