Ladataan...

 

Luin jokin aika sitten Miika Nousiaisen Juurihoidon ja käännettyäni sen viimeisen sivun tahdoin lisää. Syksy on ollut sen verran vaikeaa aikaa, että Nousiaisen kirjojen humoristisuus on osunut ja uponnut. Niinpä hankin käsiini Nousiaisen Maaninkavaaran, joka oli minulta vielä lukematta. Odotin voivani käpertyä siihen kuin lämpimään, tuttuun peittoon.

Siinä missä Maaninkavaara on samanlainen kuin Miika Nousiaisen muut kirjat, se on myös erilainen. Ainakin teema on jotain muuta, sillä päällisin puolin se kertoo suomalaisesta kestävyysjuoksusta. Koulun vahtimestarina työskentelevä Martti on täysin hurahtanut kestävyysjuoksuun. Hänen omistautumisensa ei ole enää harmitonta fanitusta vaan pikemminkin uskonto. Suomen kestävyysjuoksumenestyksen romahtaminen on hänelle asia, joka vertautuu koko maan romahtamiseen.

Kympin juoksu on elämä itsessään. Siinä on kaikki elämän vaiheet. Satanen on siinä rinnalla kuin yksien liikennevalojen vaihtuminen, ihminen ei seuraavana päivänä edes muista seisseensä niissä valoissa.

Martti valmentaa täysillä poikaansa Jarkkoa juoksumenestykseen. Pojan kantti ei vain tahdo kestää isän valmennusotteita. Hän katoaa kisamatkalla Ruotsiin, eikä hänen ruumistaan koskaan löydetä. Yläkouluikäinen tytär Heidi säälii isäänsä, jonka elämältä on äkkiarvaamatta kadonnut suunta, ja lupautuu isänsä valmennettavaksi. Pian läksyt pitää unohtaa, kavereiden tapaamisen perua ja kaikki muu jäädä, jotta voidaan treenata koko olemassaolon tarmolla. Vähempi ei riitä, ainakaan isän mielestä.

Martin hahmo tuntuu tutulta Miika Nousiaisen muista kirjoista. Hän on ennenkin kirjoittanut umpiniskaisista keski-ikäisistä miehistä, joille nykymaailman hömpötykset, kuten tunteista keskusteleminen, ovat vieraita. Lähin vertailukohta palasi mieleen Juurihoidosta, jonka ikimuistoinen hammaslääkärihahmo Esko on selvästi Martin sielun sukulainen. Martti on kuitenkin Eskoa traagisempi. Hän ei pysty muuttumaan vaikka jollain tasolla ymmärtää sen tarpeen.

Miika Nousiaisen Juurihoitoon ja Metsäjättiin verrattuna Maaninkavaara jää rakenteeltaan hieman ponnettomaksi. Se jää junnaamaan keskivaiheilla, ja lopetus jää pieneksi pettymykseksi. Aivan kuin viimeisen kaarteen kiihdytys olisi jäänyt ottamatta. Tämä ei tarkoita, että olisin pitänyt Maaninkavaaraa huonoa kirjana. Nousiainen on nimittäin yleensä ottaen mestari rakentamaan juonta jäsennellyn selkeästi, mutta Maaninkavaarassa hän ei tässä suhteessa yllä aivan parhaalle tasolleen.

Pienistä pettymyksistä huolimatta Maaninkavaaraa lukiessa sain silti nautiskella rauhassa tragikoomisuuden eri sävyistä ja hekotella vähän kolkosti peiton alla. Ehkä suomalaisuuteen kuuluu, että löytää elämän kurjuudestankin jotain kummalla tavalla nautinnollista.

 

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Otava 2009

351 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 31. olympialaisista kertova kirja

Share

Ladataan...

 

Useimmat Yhdysvaltain presidentit ovat kertoneet säännöllisesti lukemistaan kirjoista ja pitäneet lukemista rakkaana harrastuksenaan. Omien sanojensa mukaan Donald Trump ei lue kirjoja, sillä hänellä ei ole siihen aikaa. Kysyttäessä Trump on maininnut lempikirjoikseen Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta ja hänen oman kirjansa The Art of Deal, joka sisältää osittain hänen muistelmiaan ja osittain business-vinkkejä.

Donald Trump on kertonut The Washington Post -lehdelle tekevänsä päätöksiä aiempien tietojensa ja maalaisjärjen perusteella. Hän ei ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi lukea ja perehtyä asioiden yksityiskohtiin. Toivon, että noustessaan presidentiksi Trump jättäytyisi sivummalle päätöksenteosta ja keskittyisi julkisuudessa paistattelemiseen. Parasta olisi, jos asioihin perhetyneet ja kenties hieman kirjojakin lukeneet virkamiehet saisivat paljon käytännön valtaa.

Lukeminen ei tee autuaaksi tai muuta ketään hyväksi presidentiksi, se on silti kätevä tapa hankkia tietoa ja perehtyä asioihin.

 

Kirjailijat Donald Trumpia vastaan

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Alankomaalaisen Joris Luyendijkin Rahan ruhtinaat on loistava finanssitrilleri, joka on kirjoitettu kuin paras jännitysnäytelmä. Kaiken lisäksi se on totta. Se perustuu todellisiin tapahtumiin ja todellisten ihmisten haastatteluihin. Yksinkertaisesti: menetät paljon, jos jätät tämän väliin.

Joris Luyendijk on antropologin koulutuksen saanut toimittaja, joka alkoi The Guardian -lehden toimeksiannosta tutustua Lontoon finanssimaailmaan. Hänen tehtävänään oli tutkia, mikä synnytti vuonna 2007 hallitsemattoman tapahtumaketjun, joka sai pankkiirit soittelemaan läheisilleen ja pyytämään heitä nostamaan automaatista mahdollisimman paljon käteistä. Finanssikriisissä koko pankkijärjestelmä oli hetken aikaa vaarassa luhistua.

Koska finanssialanyrityksissä vallitsee vaikenemisen kulttuuri, alan käytäntöjä on vaikea ottaa haltuun. Aluksi kukaan ei tahtonut puhua Luyendijkille,  mutta yksi kerrallaan haastateltavia alkoi kertyä. Hän tapasi pankkien työntekijöitä, jotka toimivat niin kaupankäynnissä, hr-tehtävissä, valvonnassa kuin ohjelmistojen algoritmien suunnittelussakin. Kaikki heistä ovat omia pieniä tekijöitään valtavassa systeemissä, jota kukaan ei tunnu kokonaisuutena hallitsevan.

Finanssimaailmassa on työntekijöitä moneen lähtöön. Juuri kukaan heistä ei ole sinänsä paha ihminen, mutta yritysten kulttuurit saavat heitä omaksumaan moraalisesti epäilyttäviä toimintatapoja. Pankkien tulos tai ulos -kulttuuri saa ottamaan kaupankäynnissä valtavia riskejä, sillä jos ei tee tarpeeksi tulosta, menettää joko bonuksensa tai työpaikkansa. Koska työpaikka on näille ihmisille koko elämä, heidän harkintakykynsä alkaa nopeasti sumentua.

Sinua kohdellaan kuin olisit korvaamaton, ja heti kun pankki tarvitsee sinua, sinun on jätettävä kaikki muu kesken. Toivaalta sinut voidaan koska tahansa irtisanoa. Silloin pankki tulee kyllä toimeen ilman läsnäoloasi.

Kun kaupankäynnissä työskentelevät käyttävät koko inhimillisen tarmonsa kehittääkseen tuotteita, jotka ovat sekä valtavan riskipitoisia että valtavan tuottavia, valvontatehtävissä olevat eivät pysy kärryillä toiminnan todellisesta luonteesta. Näin käy myös johtajille, jotka kuuntelevat keskijohdon raportteja mutta eivät todellisuudessa tiedä, mitä heidän johtamissaan pankeissa tapahtuu. Johtajat voivat tällä tavoin vakuuttaa kirkkain silmin, että kaikki on heillä kontrollissa.

Joris Luyendijkin mukaan finanssijärjestelmä on kuin lentokone, jonka ohjaamossa ei istu kukaan. Koska pankeista on kasvanut valtavia, valtiot eivät uskalla päästää niitä kaatumaan. Kaikista uusista sääntelytavoista löytyy aukkoja, jotka jatkuvasti työpaikoistaan taistelevat pankkien työntekijät ennen pitkää löytävät. Yksittäiset työntekijät ovat sidottuja systeemiin, koska kukaan ei tahdo itselleen kyseenalaistajan roolia.

En malttanut mennä Rahan ruhtinaita lukiessa nukkumaan, koska tahdoin lukea sitä aina vielä yhden luvun. Loppua kohden yritin hidastaa vauhtia, jottei se loppuisi kesken. Suosittelen kirjaa kaikille mutta erityisesti heille, joita finanssimaailma ei kiinnosta tai jotka eivät sitä koe ymmärtävänsä. Jos ylittää kynnyksen ja tarttuu kirjaan, huomaa sen olevan ymmärrettävä mutta myös viihdyttävä ja jännittävä. Tällaisia kirjoja maailma tarvitsee enemmän.

 

Joris Lyendijk: Rahan ruhtinaat - Matka pankkiirien suljettuun maailmaan

Atena 2016

266 sivua

Lainattu kirjastosta

Share

Pages