Ladataan...

 

Halloween meni viime viikonloppuna. Kuoleman juhlan monista variaatioista ovat kuitenkin jäljellä kuolleiden päivä ja pyhäinpäivä. Kotoisen kekrin tarkasta ajankohdasta minulla ei ole tietoa, mutta eiköhän sitäkin saa vielä viettää. Synkkyys on ennen kaikkea mielentila - mitä me tarkoista ajoista muutenkaan piittaisimme.

Tulevana pyhäinpäivän viikonloppuna en aio mennä hautausmaalle viemään kynttilöitä, mutta suunnitelmissa on peiton alla pimeässä makoilua ja pitkä putki kauhuelokuvia. Lähes kaikki kauhuelokuvien klassikot perustuvat jostain syystä romaaneihin, joten tavallaan elokuvia katsomalla voi kartuttaa myös kirjallista yleissivistystään.

Tässä viisi kauhutärppiä, jotka kaikki löytyvät kätevästi myös Netflixistä:

 

1. Rosemaryn painajainen (1968)

Rosemaryn painajainen on monille tuttu Roman Polanskin klassikkoelokuvana, mutta harva on tutustunut Ira Levinin romaaniin, johon elokuva perustuu. En minäkään ole romaania lukenut, mutta elokuva on kestänyt katselukertoja. Kerta toisensa jälkeen olen katsellut, kuinka vainoharhat ottavat vallan Mia Farrown esittämästä tuoreesta äidistä.

2. Hohto (1980)

Jos jonkun kauhuleffan olen katsonut useammin kuin Rosemaryn painajaisen, niin mahdollisesti Stanley Kubrickin Hohdon. Erityisellä kauhulla muistelen potkuautolla ympäri kauhuhotellia pyöräilevää poikaa, joka törmää yllätykseen kulman takana. Elokuvasta saamme Kubrickin ohella kiittää romaanin kirjoittanutta Stephen Kingiä.

3. Veren vangit (1994)

Vampyyri, jota esittää Tom Cruise, kertoo rakkauden, petoksen, yksinäisyyden ja nälän sävyttämästä elämästään. Rooleissa ovat myös Antonio Banderas ja Brad Pitt. Elokuva perustuu Anne Ricen esikoisromaaniin, joka julkaistiin jo vuonna 1973. Rice on sen jälkeen kirjoittanut vampyyrikronikoitaan pienen kirjastollisen verran.

4. Zodiac (2007)

Tärppilistani uusin elokuva olkoon Zodiac, jossa sarjakuvapiirtäjä ajautuu metsästämään sarjamurhaajaa. Tarina kuulostaa periaatteessa perinteiseltä, mutta se perustuu, öhm, tositapahtumiin. Robert Graysmith oli sarjakuvapiirtäjä, joka todella alkoi jäljittää sarjamurjaajaa. Myöhemmin hän kirjoitti tietokirjan, johon Hollywood-studiot tarttuivat. Rooleihin saatiin Jake Gyllenhaal, Mark Ruffalo ja Robert Downey Jr.

5. Tappajahai (1975)

Tappajahai ei kaipaa esittelyjä. Ohjaaja Steven Spielberg teki elokuvan aikana läheistä yhteistyötä Peter Benchelyn kanssa, sillä Bencheley kirjoitti alkuperäisen Tappajahai-romaanin vuonna 1974. Lopputulos on saanut uimarit pelkäämän haiden hyökkäyksiä aina näihin päiviin saakka. Myös unohtumattoman karmiva soundtrack!

 

Onko teillä suosituksia hyytävän leffaillan elokuviksi?

Share

Ladataan...

 

Pidän kunnianhimoisista kirjoista. On hienoa, että uskalletaan kokeilla hurjia ideoita ja lähteä tavoittelemaan taivasta. Aina hienoista visioista ei tule yhtä hienoa kuin omissa ajatuksissa, mutta kirjallisuuden vuoksi toki kannattaa laittaa itsensä likoon.

Maja Lunden uutuusromaani Mehiläisten historia on hieman kaikkea. Se kuljettaa rinnakkain tarinoita, joista yksi sijoittuu 1850-luvulle, toinen 2000-luvulle ja kolmas 2090-luvulle. On vaikeaa kirjoittaa historiallista romaania, aikalaisromaania tai dystopiaa, mutta vielä vaikeampaa on tehdä kaikkea näistä kerralla. Kirjailijalta vaaditaan jo todella paljon, jotta onnistuisi hyvin edes yhdessä näistä.

Mehiläisten historiassa tavataan 1850-luvulla englantilainen suurperheen isä William, joka tutkii mehiläisiä ja kehittää niiden tarhauksessa käytettäviä tekniikoita. Lähellä omaa aikaamme yhdysvaltalainen George elättää itsensä mehiläistarhaajana, mutta joutuu kohtaamaan yllättävän mehiläisten joukkokuoleman. Seuraavan vuosisadan vaihteessa Kiinassa elää Tao, joka pölyttää kasveja mehiläisten kadottua.

Tarinoita tietenkin sitovat yhteen mehiläiset, joiden katoaminen on yksi maailman suurista uhkakuvista. Kirjan yhteennitovaa sävyä ei lukiessa kuitenkaan helposti erota. Onko kyseessä ravisteleva puheenvuoro ympäristöstä, kokoelma kertomuksia ihmissuhteista vai jonkinlainen läpileikkaus eri aikakausista? Ehkä se on vähän näistä kaikkea mutta samalla ei oikein kunnolla mitään.

Kirjakauppiaat ovat valinneet Mehiläisten historian viime vuonna Norjan parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi. Tavallaan ymmärrän, miksi kirja on juuri kirjakauppaiden mieleen. Se on sujuvaa luettavaa, joka tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin. Sitä on helppo suositella, eikä se luultavasti jaa voimakkaasti mielipiteitä. Kaikessa kunnianhimossaan se jäi itselleni kuitenkin vaisuksi lukukokemukseksi.

 

Maja Lunde: Mehiläisten historia (Bienes historie)

Suomennos Katariina Huttunen

Tammi 2016

431 sivua

Saatu töiden kautta

Helmet-lukuhaaste 2016, 6. kirjastosta kertova kirja

Share

Ladataan...

 

Viime aikoina minua on kiinnostanut lähinnä suru ja kuolema, koska ne ovat muuttuneet omassa elämässäni ajankohtaisiksi. Siksi tartuin kirjastossa espanjalaisen Milena Busquetsin esikoisromaaniin Tämäkin menee ohi, jonka muistin kevään uutuuskatalogeista. Vaikka sen aiheena on kuolema, niin kirjan kansi ei kuitenkaan vaikuta liian masentavalta. Juuri sopivaa luettavaa siis tähän syksyyn.

Milena Busquetsin romaani on ollut menestys kotimaassaan Espanjassa, ja sen käännösoikeudet on myyty kymmeniin eri maihin. Kirja on omiin kokemuksiin perustuva ja kertoo äidin menettämisestä. Se on laveaa höpöttelyä äidistä, hänen sairaudestaan ja kuolemastaan sekä miehistä, joiden  kanssa päähenkilö Blanca yrittää harhauttaa suruaan. On entisiä ja nykyisiä rakastajia, joiden lakanoissa voi ainakin hetkeksi unohtaa sen, että yksi elämän suurimmista suhteista on poissa.

Olen alkanut jo laskea minuutteja siihen kun hän lähtee ja kuolemasi käy jälleen kimppuuni ja kaikki alkaisi taas. Ystävieni ja lasteni rakkaus ei riitä panemaan kampihin poissaolosi hirveydelle, minun pitää olla tiukasti kiinni miehessä, jotten lennä taivaantuuliin. Sanotaan, että suurin osa naisista etsii miehistä isäänsä, mutta minä etsin sinua, niin oli myös silloin kun olit elossa.

Romaani on sitä laatua, että siihen pitää heittäytyä ja antaa sen viedä. Lauseet ovat pitkiä, eivätkä kappalejaot liion tarjoa hengitystaukoa. On Blancan puhetta ja ohimeneviä äidille osoitettuja huomioita. On helppo kuvitella, että kirjasta tehtäisiin espanjalainen elokuva, jossa dialogin loputtomuus uuvuttaa hiljaisimman. Siinä puhuttaisiin, puhuttaisiin, välillä syötäisiin ja harrastettaisiin seksiä, koska niillä aika pitkälti jo pärjää tässä elämässä. Loppu olkoon hifistelyä.

Jos on jättänyt asioita käsittelemättä, kun kaikki olivat vielä elossa, tuntuvat ne jäävän jälkeen, kun toinen on poissa. Kaihomielisen surun rinnalle kiilaa muita tunteita, joiden kanssa voikin sitten tehdä tiukempaa. Ei ole helppoa olla keski-ikäinen ja taas teini-iän tunnemyllerryksessä ottamassa mittaa edesmenneestä vanhemmastaan. Vaikka Tämäkin menee ohi on sävyltään kepeän jutusteleva, siitä tunnistaa silti surun moninaisuuden. Yhtenä hetkenä kaikki on kunnossa, toisena kaikkea muuta. Sellaista se kriisin aikoina tuppaa olemaan.

 

Milena Busquets: Tämäkin menee ohi (También esto pasará)

Suomennos Tarja Härkönen

Otava 2016

190 sivua

Lainattu kirjastosta

Share

Pages