Ladataan...

 

Huomaan nauttivani siitä, että kirjoittaja on keskittynyt olennaiseen ja tiennyt täsmälleen, mitä hän tahtoo kertoa. Turhat sivujuonet ja runsaat kuvailut on jätetty pois, jolloin ydin on kirkas. Tästä syystä myös Siri Kolun uutuuskirja Kesän jälkeen on toisin oli minulle riemastuttavaa luettavaa. Siinä oli paljon muttei mitään ylimääräistä.

Kesän jälkeen kaikki on päälisin puolin on nuortenkirja transsukupuolisuudesta, mutta olisi kirjaa kohtaan väärin laputtaa se vain tällaisella määrittelyllä. Se on oikeastaan kirja perheenjäsenistä ja heidän suhteistaan Siitä kuinka yhden muuttuminen vaikuttaa väistämättä toisiin ja aloittaa prosessin, jossa koko perheen dynamiikka muuttaa muotoaan.

Mä olin väärässä. Meidän perhe ei ole kiinteää ainetta. Se ei ole lasia. Se ei ole peili, joka saattaa särkyä ja tuottaa onnettomuutta seitsemän vuotta. Perhe ja rakkaus tässä perheessä on laavaa, joka välillä kuumentuu ja jäähtyessään ottaa uuden muodon.

 

 

Kirjan päähenkilö on lukioikäinen Peetu, jonka on syntymässä saanut nimen Petra. Hän käy läpi sukupuolenkorjausta, ja suuri leikkaus on tulossa myöhemmin syksyllä. Peetu on varma asiastaan ja haaveilee että saisi nimensä virallisesti muutettua ennen ylioppilastodistuksen saamista. Näin hänen ei tarvitsisi myöhemmin selitellä todistuksessa olevaa vanhaa nimeään.

Vaikka Peetun perhe ja hänen tyttöystävänsä Aamu kaikki tukevat korjausprosessia, jokaisessa nousee pintaan myös vaikeita tunteita. Äiti suree sitä, ettei hän enää olekaan tytön ja pojan äiti vaan kummatkin hänen lapsensa ovat poikia. Peetun tyttöystävä Aamu pitää itseään "patalesbona", mutta kun kumppanin sukupuolenkorjaus tekee hänestä ulkopuolisten silmissä heteron, se onkin yllättävän vaikea paikka.

Siri Kolun kieli on samaan aikaan sekä tiivistä että ilmavaa. Ilmavuuden tuntua lisää konkreettisesti se, että kesän aikana Peetu käy purjelentämässä isänsä kanssa. Ilmassa käydyt keskustelut lähentävät heitä. Vähitellen käy ilmi, että vaikka Peetun tilanne muuttaa perheen dynamiikkaa, myös muilla asioilla on siihen vaikutusta. Jokaisella hahmolla on lopulta oma tahtonsa ja omat valintansa.

Vaikka transsukupuolisuus ei teemana niin kiinnostaisi, Siri Kolun tarkkanäköiseen perheen kuvaukseen on kenen tahansa helppo samastua.

 

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Otava 2016

112 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 48. kirjassa on alle 150 sivua

Share

Ladataan...

 

Viime kesänä luin ehkä yhden dekkarin ja puolet Ylpeydestä ja ennakkoluulosta. Olin hyvin iloinen siitä, että sain edes sen verran luettua. Aina kun lukemisen makuun pääsee, se palkitsee itsensä. Lukeminen on nautinnollista ja minulle ehkä paras keino rentoutua (jos punaviiniä ja peiton alla pötköttelyä ei lasketa).

Tänä kesänä olen ajatellut kuitenkin lukea enemmän kuin viime vuonna. Olen todennäköisesti täysin yliarvoinut lukukykyni, ja luen ehkä puolet siitä, mitä olen suunnitellut. Ainahan on silti mukava tehdä suunnitelmia ja kahmia kirjastosta luettavaa. Parempi överit kuin vajarit!

 

 

Aasialaiset

Kesällä aion lukea mahdollisimman monta aasialaista kirjaa, koska jos jonkun maanosan kirjallisuudessa tapahtuu jotain mielenkiintoista, niin Aasian.

Kiinalaisen nobelisti Mo Yanin Seitsemän elämääni -tiiliskivessä olen jo puolessavälissä, ja se on todella hieno. Muidenkin lukulistalla on ehkä tämän vuoden Booker-palkittu Han Kangin The Vegetarian ja tämän vuoden Pulitzer-palkittu Viet Thanh Nguyenin The Sympathizer, jonka palkitsemisesta olen jo kirjoittanutkin. Odotan kumpaakin mielenkiinnolla.

Olen menettänyt sydämeni yhdysvaltalais-kiinalaisen Yiyun Li'n kirjoille ja lukenut kaiken häneltä suomennetun. Aion lievittää vierotusoireitani A Thousand Years of Good Prayers -novellikokoelmalla, jonka jälkeen joudunkin sitten odottamaan häneltä jotain kokonaan uutta. Jos Yiyun Li on vielä tuntematon kirjailija, niin suosittelen koko sydämestäni!

 

 

Klassikot (ja ihan vaan pari nykykirjaa)

Olen lukenut viime aikoina ehkä liikaakin kotimaisia uutuuksia. On aika tarttua kotimaisiin klassikoihin: Hannu Salaman Juhannustanssit ja Timo K. Mukan Maa on sytinen laulu ovat minulta vielä lukematta. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, sillä listallani on myös Siri Kolun uutuus Kesän jälkeen kaikki on toisin. Se on nuortenkirja transsukupuolisuudesta ja sellaisena varamasti uniikki.

Käännettyjä klassikoitakin mahtuu listalleni. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on odottanut lukuvuoroaan jo pitkään, ja Harper Leen muutama vuosi sitten kirjamaailmaa kohahduttanut Kaikki taivaan linnut vaikuttaa erinomaiselta kesäkirjalta. Olen täällä hehkuttanut myös jo monesti Toni Morrisonia, ja hänen tuotantoaan tahdon ehdottomasti lukea lisää.

Jennifer Eganin Sydäntorni ei ehkä ainakaan vielä ole saavuttanut klassikon asemaa, mutta se on seuraava lukupiirini kirja ja odotan sen lukemista innolla. Siinä päähenkilö on ostanut jostain Itä-Euroopasta ikiaikaisen linnan, jota aletaan kunnostaa. Olen jokseenkin rakastunut kaikenlaiseen kauhuromantiikkaan, joten Sydäntorni voi kolahdella kunnolla. 

 

 

Tietokirjat

Tietokirjarintamalla vuoroaan odottaa tämän vuoden tietokirjallisuuden Pulitzer-voittaja Joby Warrickin Black Flags, joka kertoo ISIS-järjestön noususta. ISIS tuli ainakin minulle niin puskista, että tahdon tietää, mistä järjestö on oikein tullut ja mikä heidän agendansa oikeasti on. Joby Warrick ei voittanut Pulitzeria ensimmäistä kertaa, joten en lainkaan epäile kirjan laatua.

Svante Pääbön Neandertalilainen päätyi lukulistalleni sen jälkeen, kun osallistuin koulutukseen narrative non-fiction -genrestä. Sille ei ole vakiintunutta suomennosta, mutta kerronnallisesta tietokirjallisuudesta on kyse. Neandertalilainen on jännityskertomuksen muotoon rakennettu tarina siitä, kuinka ruotsalainen tutkimusryhmä onnistui ensimmäistä kertaa selvittämään neandertalinihmisen koko perimän.

 

Oletteko lukeneet jotain listalta löytyvää tai mitä aiotte ottaa mukaan riippukeinuun? Oma riippukeinuni varmaan rämähtää kirjojen painosta, mutta kelpaahan sitä nurtsillakin sitten köllötellä.

Share

Ladataan...

 

Nuorista kertovat kirjat löytyvät yleensä kirjastojen ja kirjakauppojen nuortenosastoilta. Ehkä se johtuu siitä, että nuoret tahtovat lukea nuorista ja aikuiset tahtovat lukea aikuisista, eikä sekoittumista eri ikäryhmien kirjojen välillä juuri tapahdu. Itse tahtoisin silti lukea ensisijaisesti ihmisistä: nuorista ja vanhoista, kaikenlaisista. En ole kovin kiinnostunut lukemaan esimerkiksi ulkoavaruuden olioista tai eläimistä. Sen verran rajoittunut olen lukijana.

Kovin harvoin kuitenkin itse eksyn nuortenosastoille. Ensinnä niiden hyllyt ovat epäkäytännöllisen matalia, vaikka kuvittelisi esimerkiksi teini-ikäisten poikien olevan kevyesti minua pidempiä. Toisekseen en tiedä nuortenkirjoista juuri mitään. Vaaleanpunaiset kannet työntävät luotaan, enkä tiedä mihin tarttua. Tulin puhuneeksi tästä töissä, ja kollegani suositteli minulle Seita Vuorelan Karikkoa. Se osoittautuikin aivan upeaksi romaaniksi, eikä sille ole suotta myönnetty Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoa vuonna 2013.

Karikko kertoo kuolemasta. Kyllä vain, nuortenkirja kuolemasta.

Romaanin päähenkilöt ovat veljekset Mitja ja Vladimir, jotka ovat tulleet äitinsä kanssa viettämään kesää Land's End -leirintäalueelle. Kesälomaa varjostaa kuolemaan johtanut onnettomuus, joka on tapahtunut Mitjan käydessä kaverinsa kanssa tekemässä graffiteja hylätyllä siilolla. Mitjan muistikuvat onnettomuudesta ovat hataria, eikä hän tahdo käsitellä tapahtunutta. Sen sijaan hän kohtaa nuoren naisen, joka liikkuu yksinään rannoilla, ja rantapoikien yhteisön. Heidän parissaan hän alkaa tapaa aikaa kaukana leirintäalueen normaalista härdellistä.

Alusta alkaen on selvää, että leirintäalue ei ole mikään tavallinen paikka vaan siihen liittyy jonkinlaista taianomaisuutta. Tapahtumat ovat tavallaan realistisia mutta tavallaan kuitenkaan eivät. Aloittaessani nuortenkirjan lukemista en uskonut törmääväni maagiseen realismiin, mutta sitä kirja todella edustaa. Ollaan jossain tavallisen elämän ja tuonpuoleisen rajalla, ja menneet tapahtuvat avautuvat lyhyinä takaumina paljastaen vähitellen, mitä siilossa oikeastaan on tapahtunut.

En tunne nuortenkirjallisuutta kovin hyvin, mutta Karikossa yllätti se, ettei se alleviivannut tapahtumia tai turhia selitellyt, mitä milloinkin tapahtuu. Se suhtautui vakavasti päähenkilöihinsä ja kulki heidän rinnallaan, eikä tarina missään vaiheessa lässähtänyt opettavaiseksi tarinaksi, jonka tarkoitus olisi lohduttaa surun keskellä. Kuolema on todellista, nuorillekin. Suruun ei auta täti-ihmisten lässyttäminen, vaan kuoleman pitää antaa olla samanlainen suuri mysteeri, jota se todella onkin. Ikään katsomatta.

Seita Vuorela kuoli äkillisesti lähes tasan vuosi sitten. Luulin Karikon jääneen hänen viimeiseksi romaanikseen, mutta huomasin WSOY:n syksyn kirjojen joukossa Lumen. Se pienoisromaani maahanmuuttajien lapsista, jotka tasapainoilevat useiden kulttuurien välillä. Käsikirjoitus oli Vuorelan kuollessa viimeistelyä vailla valmis, ja kirjailijan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen on auttanut saamaan sen julkaisukuntoon. Laitoin syyskuussa ilmestyvän Lumen jo itselleni lukulistalle. Tällaisista aiheista nimittäin täti-ihminenkin ihan mielellään lukisi kirjoja.

Tiedättekö jotain muita suositeltavia nuortenkirjoja?

 

Seita Vuorela: Karikko

WSOY 2013

357 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 46. alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

Share