Ladataan...

 

Mia Krüger on päättänyt kuolla. Hän on erakoitunut kaukaiselle saarelle ja sekakäyttää mökissään lääkkeitä ja alkoholia. Pian hän pääsee pois tästä maailmasta. Harmi vaan, että suunnitelmaan tulee vähän mutkia matkaan.

Rikostutkija Holger Munch ilmaantuu saarelle ja pyytää entiseltä työkaveriltaan apua kummallisen murhajutun tutkintaan. On löytynyt kuollut tyttö, joka on roikkuu puusta puettuna vanhanaikaiseen mekkoon. Tytön kaulassa on Norwegianin lappu, jossa lukee "minä matkustan yksin". Krüger kieltäytyy mutta katsoo kuitenkin kuvia tytön löytöpaikalta. Hän huomaa lapsen kynnessä viivan. Sitä voisi pitää vain naarmuna, mutta Krügerin mukaan se on ykkönen ja merkintä ensimmäisestä uhrista: murhattuja lapsia tulee löytymään lisää.

Minä matkustan yksin on dekkarisarjan avausosa. Norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien, joka käyttää kirjailijanimeä Samuel Bjørk, aikoo tehdä sarjaan jopa 10-15 osaa. Ensimmäinen osa on ollut kansainvälinen myyntimenestys, ja sen toinen osa on ilmestynyt Norjassa viime vuonna. Ennen tätä uusi dekkarilupaus on kirjoittanut näytelmiä ja pari romaania muttei yhtään dekkaria. Hän ottaa kuitenkin ensimmäisellään genren suvereenisti haltuun.

 

 

On totta, että monet kirjan teemat tai henkilöhahmot eivät ole maailman omaperäisempiä. Löytyy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, sarjamurhaaja ja alkoholiongelmainen poliisi, mutta siitä huolimatta Minä matkustan yksin on erinomainen dekkari. Kahmaisin siitä suurimman osan päivässä ja nautin kirjasta paljon. Se on vetävästi kirjoitettu ja sen hahmot eivät tunnu ohuilta. Päinvastoin Mia Krügerin ja Holger Munchin hahmojen rakentamiseen on selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa - pitäähän heidän vielä kestää ne seuraavat kymmenen osaa.

Minä matkustan yksin on taidokkaasti kirjoitettu. Siinä on paljon sivujuonia ja henkilöhahmoja, jotka vedetään yllättävällä tavalla yhteen. Lukija alkaa kirjan pyörityksessä epäillä kaikkia: onko murjaaja Kansallisteatterin näyttelijä, mies jolla on kotkatatuointi, nainen jolla on eriväriset silmät, vanhainkodin hoitaja vai sekopäinen pappi, joka johtaa sairasta seurakuntaansa? Lopussa murhaaja toki selviää, mutta tapahtumien kulkua ei silloinkaan väännetä rautalangasta. Pieni mysteerin tuntu jää leijumaan ilmaan. Tämän seuraaavan osan tahdon kyllä aikanaan lukea.

Haastan kaikki dekkareiden ystävät pelaamaan kesällä Nordic Noir -bingoa. Jos saat bingon, olet lukenut kunnon kamaa. Antoisia lukuhetkiä!

 

 

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (Det henger en engel alene i skogen)

Suomennos Päivi Kivelä

Otava 2016 (2013)

Digikirja

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 16. kirjan kansi on mielestäsi ruma

 

Muut Nordic Noir -teemassa ilmestyneet:

Joakim Zander: Lähiö

Erik Axl Sund: Varistyttö

Jo Nesbø: Verta lumella I

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Nordic Noir - Ihanan kamalaa

Share

Ladataan...

 

Pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle tuntuu olevan leimallista se, että joka vuosi ilmaantuu uusi lupaus, joka saa osakseen paljon ylisanoja ja jota markkinoidaan genren seuraavana tähtenä. Osa heistä onkin todella hyviä, mutta suhtaudun lupauksiin yleensä varauksella, sillä pohjoismaista rikoskirjallisuutta yksinkertaisesti on niin paljon, etteivät kaikki mitenkään voi olla huippuja.

Pari vuotta sitten Joakim Zander sai osakseen huomiota kirjoittamalla pohjoismaista rikoskirjallisuutta, joka oli genren valtauomasta poiketen poliittista. Hänen esikoisromaaninsa Uimari ilmestyi suomeksi vuonna 2015. Uimarissa Euroopan parlamentissa työskentelevä Klara Valldéen alkaa selvittelemään kuviota, joka johtaa hänet salaliiton äärelle. Dekkari, joka sivuaa EU:n lobbauskoneistoa, kuulostaa jo ajatuksen tasolla sellaiselta, ettei moista ole aiemmin luettu.

Tänä keväänä Joakim Zanderin esikoiselle ilmestyi jatkoa, ja hänen toinen romaaninsa Lähiö jatkaa Klara Valldén -sarjaa. Se sijoittuu ruotsalaiseen betonilähiöön. jossa maahanmuuttajat ovat ryhtyneet mellakoimaan. Maahanmuuttajataustainen Fadi on radikalisoitunut ja päätynyt ISIS-taistelijaksi Syyriaan. Hänen sisarensa Yasmine on taas päässyt kiinni nousukiitoiseen uran New Yorkissa, mutta kun hän saa uutisen veljensä kuolemasta taistelukentillä, hän kiitää takaisin lähiöön.

Lähiön tematiikka on piinaavan ajankohtainen. Radikalisoituminen ja lähiöiden turhautuneet miehet herättävät mielenkiinnon, ja odotin Joakim Zander in purkavan kirjassaan radikalisoitumisen syitä ja seurauksia. Koska Zander on asunut nuorena vuoden Syyriassa, ajattelin, että hänellä on oltava aiheesta jotain sanottavaa. Mikä saa nuoret miehet ympäri Eurooppaa lähtemään alkeellisiin olosuhteisiin Syyriaan taistelemaan ISIS:in ideologian puolesta?

Tajuan, etten ole bussissa yksin vaan että meitä on viisi suunnilleen samanikäistä miestä. Katson heitä ja katson itseäni. Me olemme viisi miestä eri puolilta Eurooppaa, mutta meillä kaikilla on samanlainen väkinäinen välinpitämättömyys katseessamme, samat muistot mustistamaijoista ja tyhjistä asunnoista. Me olemme nyysineet samat farkut, polttaneet samat autot, unelmoineet samat unelmat. Me olemme eri kaupungeista mutta samasta Lähiöstä.

Vaikka kirjan selkeät päähenkilöt ovat Fadi ja hänen siskonsa, juonikuvioon on ujutettu mukaan Klara Valldén ja muita esikoisesta tuttuja hahmoja. Klaran osuus on tosin varsinaisen pääjuonen kannalta vähäinen. Hän työskentelee Lontoossa ja valmistelee raporttia poliisivoimien yksityistämisestä. Sen sivussa hän kiinnostuu lähiöiden mellakoista ja niiden taustoista. Ennen loppuratkaisua hänellä ei kuitenkaan ole kontaktia kirjan varsinaisiin päähenkilöihin, Fadiin ja Yasmineen.

Kiinnostavasta aiheestaan huolimatta Lähiö ei kirjana ole läpimurto. Klara Valldéenin osuus tuntuu päälleliimatulta, ja jollei hän olisi kirailijan aloittaman sarjan päähenkilö, hänet olisi voinut kokonaan poistaa. Kerrontaa vaivaa turha löysyys, ja kirjalta puuttuu tiukka fokus. Kaiken kaikkiaan aloin viimeisillä sivuilla ajatella, että hyvin vastaanotetun Uimarin jälkeen kakkoskirjan kanssa on tullut liian kiire. Ehkä tätä olisi pitänyt hioa pidempään ja jatkaa kirjoitustyötä vielä jonkin aikaa.

Vaikka Lähiössä on puutteensa, Joakim Zander on silti erinomaisesti ajassaan kiinni, sillä terrorismi on varmasti dekkareiden seuraava suuri trendi. Huomasin kustantamojen katalogeista ainakin muutaman syksyllä ilmestyvän dekkarin, joiden keskiössä on ISIS. Dekkarit tuntuvat aina kuvaavan yhteiskunnassa pinnalla olevia pelkoja: tällä hetkellä suuri pelko on ehdottomasti radikaali-islam ja siihen kytkeytyvä terrorismi.

 

Joakim Zander: Lähiö (Orten)

Suomennos Maija Kauhanen

Tammi 2016

397 sivua

 

Muut Nordic Noir -teemassa ilmestyneet:

Erik Axl Sund: Varistyttö

Jo Nesbø: Verta lumella I

David Lagercrantz: Se mikä ei tapa

Nordic Noir - Ihanan kamalaa

Share

Ladataan...

 

Tunnustan heti alkuun, että minusta Stieg Larssonin Millenium-trilogia on dekkarien parhaimmistoa. Se kertoo älykkäällä tavalla ruotsalaisen kansankodin synkistä puolista mutta on samalla koukuttava lukukokemus, jonka voi lukea ilman sen yhteiskunnallista ulottuvuuttakin. Lisäksi sen hahmot ovat erityisen mieleenpainuvia. Kuka nyt ei haluaisi viettää hetkeä kirjasarjan eksentrisen päähenkilön Lisbeth Salanderin kanssa? Joinain hetkinä jopa olla kuin Lisbeth Salander?

Varistyttö-trilogian takana ovat ruotsalaiskirjailijat Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist, jotka ovat tutustuneet toisiinsa musiikkimaailmassa ja kirjoittavat yhdessä taiteilijanimellä Erik Axl Sund. Miehet tarjosivat kirjoittamaansa Varistyttöä kustantajalle alun perin yhtenä massiivisena pakettina, mutta kustantajan aloitteesta se pilkottiin kolmeen osaan: Varistyttö, Unissakulkija ja Varjojen huone.

Varistyttö-trilogiasta on markkinoinnissa tietoisesti rakennettu Millenium-trilogian haastajaa. Esimerkiksi sarjan ensimmäisen osan takakanteen on valittu Gefle Dagblad -lehden kriitikon sitaatti, jonka mukaan sarja ”pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla”. Toki sarjalla tavoitellaan samaa lukijakuntaa kuin Millenium-trilogiallakin, mutta sen imagoa on pyritty viemään vielä Milleniumia äärimmäisempään ja synkempään suuntaan.

Trilogian ensimmäinen osa alkaa, kun tuhkolmalaisen metroaseman ovenpielestä löydetään jätesäkkiin käärittynä nuoren pojan ruumis. Tapausta hälytetään tutkimaan työhönsä turhautunut rikoskomisario Jeanette Kihlberg (kerrankin nainen!).

Jeanette lähestyi hitaasti pensasta, josta ruumus oli löydetty käärittynä mustaan jätesäkkiin. Poika oli alasti ja jähmettyneenä istuvaan asentoon käsivarret polvien ympärillä. Kädet oli sidottu yhteen ilmastointiteipillä. Kasvojen iho oli muuttunut väriltään kellanruskeaksi, ja sen nahkea pinta muistutti väriltään pergamenttia.

Koska kukaan ei vaikuta kaipaavan kuollutta poikaa, Jeanette Kihlbergin esimiehet tahtoisivat saada tutkinnan pian valmiiksi ja siirtyä eteenpäin. Jeannette ei kuitenkaan luovuta vaan pyytää pian apua psykologi Sofia Zetterlundilta, ja kappas, ruumiita alkaa löytyä lisää. Onko taustalla mafian ihmiskauppa, vanhat pedofiilisedät? Ehkä kummatkin tai ehkä jokin ihan muu?

 

 

Varistyttö etenee nopealla tempolla. Kappaleet ja luvut ovat lyhyitä. Tapahtumien, paikkojen ja henkilöiden tarkkaa kuvailua vältetään, ja tekstiin on jätetty vain kaikkein keskeisin. Tyyli on pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle tuttua ja tyypillistä. Mitään ei jäädä sen enempää kauhistelemaan, siirrytään eteenpäin.

Lukijana en ehkä ole kovin herkkä. En nimittäin oikeastaan järkyttynyt kirjan teemoista. Kun ensin kirjoitetaan pedofiliasta ja seuraavalla sivulla viitataan insestiin ja kansanmurhaan, tulee vähän sellainen olo, että kirjaan on tarkoituksella haluttu survoa kaikki maailman paha. Se taas etäännytti minua kirjan henkilöistä ja heidän kokemuksistaan.

Kun Millenium-trilogian hahmot olivat samaistuttavia ja mieleenpainuvia, Varistytöstä en ainakaan ensimmäisen osan perusteella pysty sanomaan samaa. Turhautuneena rikoskomisariona Jeanette Kihlberg on siinä määrin genrensä stereotypia, ettei hän jää kiehtomaan mielikuvitusta. Psykologi Zetterlundin uskottavuus taas horjuu viimeistään loppupuolen suuren juonikäänteen jälkeen.

Hyvä dekkari on aina enemmän kuin siinä kuvaillut rikokset. Se kertoo jotain yhteiskunnasta ja sen yhteisistä peloista. Millenium-trilogian teema oli naisiin kohdistuva väkivalta, Varistytössä väkivalta kohdistuu lapsiin. Varistytössä kysytään, minkälaisista teoista ihminen on vastuussa. Kirjan mielenkiintoisimmat virkkeet onkin kirjoitettu pedofiliasta epäillyn miehen suuhun, kun hän yrittää perustella tekojaan häntä kuulustelevalle rikoskomisariolle.

Olisin halunnut pitää Varistytöstä enemmän, mutta tällä kertaa näin. Ei kai siinä mitään. Siirrytään eteenpäin.

 

Erik Axl Sund: Varistyttö (Kråkflickan)

Suomennos Kari Koski

Otava 2014

415 sivua

Lainattu kirjastosta

Helmet-lukuhaaste 2016, 29. kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

Share

Pages